Minun kirkkoni: Ekoa ja evankeliumia
Lahden seurakunnat
Mooseksen kolmannessa eepoksessa kielletään mutustelemasta pelikaania, tornipöllöä ja partakorppikotkaa. Ei sillä, että ne olisivat uhanalaisia tai vanhan liiton direktiivilajeja, vaan koska ne olkoot meille iljetys. Eipä ole tornipöllöä pizzan välissä näkynyt. Osaa tämä paatuva kansakin jotain sanan kohtaa noudattaa.
Raamatulliseen aikaan saasteita ei ollut keksitty ja metsätalouskin oli hammastikun veistelyä apinanleipäpuusta. Sanaa ”luonto” ei sen ajan hepreasta löydy, saati sanaa ”luonnonsuojelu”. Jos kaipaa perusteita vihreälle siirtymälle, kannattaakin lukea luonnontieteitä eikä Psalmeja. Luontokadosta ei puhuta edes valitusvirsissä, vaikka nykyisin tuo otsikko luontomme tilaa hyvin kuvaakin.
Suomi pursuaa ympäristöjärjestöjä luonnontieteiden guruineen. Kirkon on turha kilpailla niiden kanssa. Vaikka luomakunnasta huolehtiminen on kristittyjen velvollisuus, lukupulpetin takana on joskus parempi kuunnella kuin kuuluttaa. Tietysti ymmärtäähän sen, että ekosaarnaaminen saa uskonsoturit hurmokseen, kun ilmastonmuutoksesta saa opettaa paljon tunnustuksellisemmin kuin Jeesuksesta.
Kirkon piirissä esiintyy sekä fanaattista ilmastovouhkaa että yhtä fanaattista vastapaatosta. Tietenkin, koska kansankirkossa röhisemään pääsevät sekä bassot että baritonit.
Rautaesirippua hengellisen sanoman ja ympäristöasioiden välille on kuitenkin turha laskea. Jokainen kai ymmärtää, että turmelematon luonto on parempi ihmisellekin. Yhtä lailla on selvä, että jos evankeliumi hautautuu ilmastoahdistuksen alle, on kirkko eksynyt kartalta – tai ainakin roikkuu housunpielestään pohjoisnuolen sakarassa.
Jos seurakunta haluaa tehdä ympäristön hyväksi muutakin kuin hurskastella biojäteastian täyttävillä kasvisruokapäivillä, sen kannattaa kääntää katse metsiinsä. Elinympäristöjen suojelulla on muutakin vaikutusta kuin parempi omatunto.
Seurakuntien talous ei nouse justeeria kuumentamalla eikä kaadu, jos se tylsyy varastossa. Etsivä kuulemma löytää, mutta muutaman kymppitonnin metsätaloustuottojen penkominen sekä parin miljoonan alijäämästä että ylijäämästä on ihan yhtä turhauttavaa.
Kun suojellaan yhteistä metsää, myös vastuu ja kustannukset suojelusta jakautuvat kaikille. Rovastikunnan seurakunnat voisivat yhdessä sopia suojelevansa metsistään saman prosentin kuin alueensa ihmisistä on heillä jäseninä. Siinä voisi joku vaikka pyöräyttää kirkon pyöröovea eri suuntaan kuin mihin se karuselli on viime vuosina rullannut.
Kirjoittaja on kirkkovaltuutettu Nastolasta.
Lue lisää aiheesta
Jani Mahkonen
Minun kirkkoni: Matkalla avaruusaluksessa
Lahden seurakuntien omistamalla Anttilan tilalla Nastolassa kaivinkone teki elokuussa 2021 mättäitä istutettaville koivuntaimille. Palstalla tehtiin päätehakkuu vuonna 2020. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Kirkko laittaa isompaa vaihdetta silmään ympäristötoimissa – miksi?
Hautausmailla lajitellaan toistaiseksi entiseen malliin, ja kynttilät laitetaan energiajätteeseen. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Muoviset hautakynttilät tulevaisuudessa sekajätteeseen – jätelain muutoksia arvioidaan parhaillaan seurakunnissa
Läntisen hautausmaan ilmoitustaululla pahoitellaan omaisia kutsumattomista vieraista. Toisin kuin ilmoitustaulun tekstissä sanotaan, on kysymys valkohäntäpeuroista, metsäkauriista tai molemmista. Kuva on viime lokakuulta. Kuva: Janne Urpunen
Janne Urpunen
Kutsumattomia aamiaisvieraita käy yhä Läntisellä hautausmaalla – "Syövät kukinnot tarkasti kuin veitsellä leikaten"
Särki. Kuva: Canva
Canva