Met­sät ovat ol­leet ot­si­kois­sa pait­si met­sä­te­ol­li­suu­den myös il­mas­ton­muu­tok­sen nä­kö­kul­mas­ta, kos­ka met­sil­lä on iso roo­li hii­li­nie­lui­na ja hii­li­va­ras­toi­na. Hii­li­nie­lu viit­taa alu­ee­seen, joka si­too enem­män hii­li­di­ok­si­dia il­ma­ke­häs­tä kuin va­paut­taa sitä il­ma­ke­hään, ja aut­taa si­ten vä­hen­tä­mään il­ma­ke­hän hii­li­di­ok­si­di­pi­toi­suut­ta.

Met­sät ovat erit­täin tär­kei­tä hii­li­nie­lu­ja, kos­ka kas­va­es­saan nii­den puut si­to­vat fo­to­syn­tee­sis­sä suu­ria mää­riä hii­li­di­ok­si­dia il­mas­ta ja va­ras­toi­vat sen puu­ai­nek­seen­sa. Vain hak­kaa­mat­to­mas­sa met­säs­sä puus­ton kas­vu ja ha­jo­a­mi­nen ta­sa­pai­not­ta­vat toi­si­aan, mikä pi­tää hii­len si­dot­tu­na puus­toon pit­käl­lä ai­ka­vä­lil­lä. Met­sät si­to­vat hii­li­di­ok­si­dia myös maa­pe­rään.

Puut toi­mi­vat tie­tys­ti myös hii­len läh­tei­nä. Kun puu la­ho­aa tai puu­ta pol­te­taan ener­gi­ak­si, se va­paut­taa hiil­tä il­ma­ke­hään hii­li­di­ok­si­di­na.

Kun met­sä ha­ka­taan, syn­tyy hii­li­di­ok­si­di­pääs­tö­jä il­ma­ke­hään, kos­ka met­säs­tä poi­mi­tus­ta puus­ta vain pie­ni osa pää­tyy ai­nes­puuk­si ra­ken­ta­mi­seen.

Puun kan­to ja juu­ris­to, joka on noin 1/3 puun mas­sas­ta, sekä hak­kuu­täh­teet eli ok­sat ja lat­vus­to muo­dos­ta­vat yh­teen­sä noin 2/3 puun mas­sas­ta. Tämä joko jää la­ho­a­maan met­sään tai kor­ja­taan tal­teen ener­gi­a­puu­na pol­tet­ta­vak­si, jol­loin nii­den si­säl­tä­mä hii­li pää­tyy il­ma­ke­hään.

Kaa­de­tun run­ko­puun osuu­dek­si jää siis vain noin 1/3 koko puun bi­o­mas­sas­ta. Täs­tä ai­nes­puus­ta saa­daan sa­ha­ta­va­raa noin 45 pro­sent­tia. Lop­pu 55 pro­sent­tia on sa­haus­jät­tee­nä syn­ty­vää pu­rua ja ha­ket­ta, joka pää­tyy ener­gi­a­puu­na pol­tet­ta­vak­si ja luo­vut­ta­maan hii­len­sä il­ma­ke­hään.

Toi­sin sa­no­en met­sän ko­ko­nai­ses­ta puus­ta pää­tyy esi­mer­kik­si ra­ken­nus­puuk­si enin­tään 20 pro­sent­tia jos si­tä­kään. Hii­li­va­ras­tos­ta on siis jäl­jel­lä enää vain 1/5 met­sän al­ku­pe­räi­ses­tä puus­ta ja lo­put 4/5 muo­dos­taa pääs­tö­läh­teen il­ma­ke­hään. Näin ol­len esi­mer­kik­si puu­ra­ken­ta­mi­sen li­sää­mi­nen ei kor­vaa met­sää hii­li­va­ras­to­na kuin vain mur­to-osal­taan.

On myös otet­ta­va huo­mi­oon, et­tä uu­dis­tet­tu ta­lous­met­sä saa­vut­taa pois ha­ka­tun met­sän hii­li­va­ras­ton ta­son vas­ta 50–70 vuo­den iäs­sä, jos se vain sai­si sin­ne as­ti py­syä hak­kaa­mat­ta.

On tär­ke­ää ot­taa huo­mi­oon met­sien mer­ki­tys hii­li­nie­lui­na ja har­ki­ta tark­kaan hak­kuu­pää­tök­siä. Kes­tä­vä met­sä­ta­lous ja met­sien suo­je­lu vä­hen­tä­vät hak­kuis­ta joh­tu­via hai­tal­li­sia il­mas­to­vai­ku­tuk­sia ja aut­ta­vat il­mas­ton­muu­tok­sen hil­lin­näs­sä. Vain hak­kaa­ma­ton met­sä voi toi­mia hii­li­nie­lu­na ja van­ha met­sä mer­kit­tä­vä­nä hii­li­va­ras­to­na.

Kir­joit­ta­ja on Lah­den seu­ra­kun­tien ym­pä­ris­tö­toi­mi­kun­nan jä­sen.