JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Mielipiteet

Markku Ojanen: Olemme Jumalan käsiä maan päällä, muita käsiä hänellä ei ole

4.6.2020
Markku Ojanen

Ama­zing grace -lau­lus­sa (suo­mek­si Lau­peu­den ää­ni) sa­no­taan näin vah­vas­ti: "Ih­meel­li­nen ar­mo, kuin­ka iha­na tuo ää­ni, joka pe­las­ti mi­nut kur­jan ih­mi­sen." Mis­tä tämä upea lau­lu sai al­kun­sa?

John New­ton oli pa­ha­mai­nei­nen or­ja­kaup­pi­as. Em­me osaa edes ku­vi­tel­la sitä kur­juut­ta, jo­hon or­jat jou­tui­vat. Moni kuo­li jo mat­kal­la ja kaik­ki kär­si­vät hir­vit­tä­väs­ti. Ky­sees­sä on yk­si suu­rim­mis­ta ri­kok­sis­ta ih­mi­syyt­tä vas­taan. New­ton oli kau­hea ri­kol­li­nen, mut­ta ta­ju­si sen vä­hi­tel­len. Eri­kois­ta on se, et­tä hän kir­joit­ti nuo sa­nat en­nen kuin hän luo­pui or­ja­kau­pas­ta. Hä­nes­tä tun­tui, et­tä hän ei ol­lut kun­non ih­mi­nen, vaan vii­nan uh­ri ja pe­tol­li­nen ih­mi­nen. On kuin kes­ki­tys­lei­rin var­ti­ja oli­si saa­nut oman­tun­non tus­kia sii­tä, et­tä oli hui­jan­nut tois­ta var­ti­jaa kort­ti­pe­lis­sä. Mut­ta asia ei jää­nyt tä­hän. Syyl­li­syys al­koi ah­dis­taa hän­tä. Se näyt­ti hä­nen ti­lan­sa yhä tar­kem­min. Hän jät­ti or­ja­kau­pan ja hä­nes­tä tuli or­ja­kau­pan vas­tus­ta­ja. "Tämä ar­mo opet­ti mi­nun sy­dä­me­ni pel­kää­mään." New­to­nin ko­ke­ma pel­ko oli as­kel pa­ran­nuk­seen, ih­mi­syy­den löy­tä­mi­seen. Yöl­li­set tus­kat ja kau­he­at muis­tot oli­vat hä­nel­le lah­ja, suu­ri aar­re, jos­ta hän ky­ke­ni am­men­ta­maan. Syyl­li­syys oli New­to­nil­le it­se­tut­kis­te­lun ja löy­tä­mi­sen vä­li­ne.

Mil­joo­nat ih­mi­set ovat ko­ke­neet elä­mäs­sään suu­ren muu­tok­sen löy­tä­es­sään Ju­ma­lan ar­mon. On ta­pa­na pu­hua pe­las­tuk­ses­ta, uu­dis­tu­mi­ses­ta, us­koon tu­los­ta tai kään­ty­myk­ses­tä. Us­kon­nol­li­sis­sa leh­dis­sä on näi­tä ku­vauk­sia pal­jon. Vaik­ka nuo ko­ke­muk­set ei­vät ole sa­man­lai­sia, moni ko­kee jou­tu­neen­sa um­pi­ku­jaan, jos­ta ei tun­nu ole­van mi­tään ulos­pää­syä. On kuin oli­si sy­vän kui­lun poh­jal­la, jon­ne ei mi­kään va­lon­sä­de ulo­tu. Kun kaik­ki tun­tuu ole­van hu­kas­sa, kui­lun poh­jal­le tu­lee kui­ten­kin va­loa, en­sin heik­ko­na, mut­ta sit­ten se al­kaa kir­kas­tua. Voi­si­ko elä­mäl­lä vie­lä ol­la mi­nul­le­kin jo­ta­kin an­net­ta­vaa? On­nek­si Ju­ma­lal­la on työ­to­ve­rei­ta, jot­ka voi­vat tui­ka­ta pien­tä va­loa tuo­hon sy­vään kuop­paan. Sen va­los­sa avau­tuu mah­dol­li­suus näh­dä myös Ju­ma­lan kirk­kau­den va­loa. Oli­pa pi­meys omien te­ko­jen tai mui­den ih­mis­ten pa­huu­den tuot­ta­maa, tuo pie­ni­kin ka­jas­tus näyt­tää kuo­pan sei­näs­sä sel­lai­set as­kel­mat, joi­ta pit­kin voi kii­ve­tä yhä voi­mis­tu­vaan va­loon.

Voi kun­pa meil­lä oli­si roh­keut­ta ol­la Ju­ma­lan pie­niä lamp­pu­ja mo­nil­le niin ko­vas­sa maa­il­mas­sa! Sitä Ju­ma­la meil­tä odot­taa. Me olem­me Ju­ma­lan kä­siä tääl­lä maan pääl­lä, sil­lä mui­ta kä­siä hä­nel­lä ei ole.

Jos­kus ih­mi­nen ha­vah­tuu tun­nis­ta­maan ne lah­jat, joi­ta hän on saa­nut elä­mäs­sään. Kai­ken sen, mitä hän on voi­nut pi­tää it­ses­tään sel­vä­nä. Mitä elä­mä­ni oli­si, jos mi­nul­la ei oli­si puo­li­soa ja kah­ta poi­kaa? Joku ha­vah­tuu kiit­tä­mään van­hem­mis­taan, ys­tä­vis­tään tai vaik­ka­pa ky­vys­tä tuot­taa kau­nis­ta mu­siik­kia. Suu­ri ulos­päin nä­ky­vää myl­ler­rys puut­tuu mut­ta si­säl­lä ta­pah­tuu pal­jon. Jos jo­kin, niin kii­tol­li­suu­den ym­mär­tä­mi­nen on to­del­lis­ta uu­dis­tu­mis­ta.

Kir­joit­ta­ja on psy­ko­lo­gi­an eme­ri­tusp­ro­fes­so­ri, on­nel­li­suus­tut­ki­ja ja tie­to­kir­jai­li­ja.

Lue lisää aiheesta

Päivän psalmi

Luetuimmat

Digilehti

Digilehti