Muut­to Lah­teen, täy­sin uu­del­le paik­ka­kun­nal­le. Tämä vaa­tii mi­nul­ta kar­tan kai­va­mis­ta esiin ja epä­var­muu­den sie­tä­mis­tä, löy­dän­kö pe­ril­le ajois­sa? Sa­maan ai­kaan läs­nä on ute­li­ai­suus ja löy­tä­mi­sen ilo, kun löy­dän ki­van kah­vi­lan tai mu­ka­van lenk­ki­po­lun. Uu­si paik­ka­kun­ta he­rät­tää sekä epä­var­muut­ta et­tä kiin­nos­tus­ta, erik­seen ja yh­tä ai­kaa.

Van­hat tu­tut har­ras­tus­po­ru­kat jää­vät taak­se­ni ja edes­sä on hyp­py uu­siin po­ru­koi­hin. So­si­aa­li­sel­le­kin ih­mi­sel­le uu­si ti­lan­ne nos­taa esiin jän­ni­tys­tä ja poh­din­taa sii­tä, so­vin­ko po­ruk­kaan, hy­väk­sy­tään­kö mi­nut jouk­koon, löy­tyy­kö sama aal­to­pi­tuus? Kuin­ka sie­dän ajoit­tais­ta yk­si­näi­syyt­tä? Mie­les­sä he­rää myös toi­vo ja odo­tus. Koh­taan­ko uu­den ys­tä­vän tai mil­lai­ses­ta ilos­ta ja rie­mus­ta pää­sen osal­li­sek­si?

Tun­nis­tat­ko sinä ken­ties sa­man­lai­sia tun­tei­ta omas­sa syk­sys­sä­si? Aloi­tat­ko uu­des­sa kou­lus­sa, työs­sä tai har­ras­tuk­ses­sa? Vai on­ko edes­sä­si elä­män­ta­pa­muu­tos­ta, uu­sia ih­mis­suh­tei­ta, unen li­sää­mis­tä, so­men vä­hen­tä­mis­tä, jos­tain luo­pu­mis­ta tai uu­den opet­te­lua? Mil­lai­sia tun­tei­ta si­nul­le nou­see pin­taan?

On hel­pot­ta­vaa tie­tää, et­tä tun­teet ker­to­vat mei­dän in­hi­mil­li­syy­des­täm­me. Ja in­hi­mil­li­syy­des­tä en ai­na­kaan minä ha­lua luo­pua! Tun­tei­ta­ni en voi kui­ten­kaan va­li­ta, vaik­ka jos­kus ha­lu­ai­sin­kin. Tun­teet syn­ty­vät het­kis­tä, koh­taa­mi­sis­ta ja aja­tuk­sis­ta ja ne tun­tu­vat myös ke­hos­sa­ni. Tun­teet nos­ta­vat tai las­ke­vat sy­ket­tä­ni, voi­vat nos­taa pu­nan pos­kil­le­ni tai hi­koi­lut­taa kä­si­ä­ni. Tun­ne voi pai­naa rin­ta­ke­häs­sä­ni tai saa­da jal­ka­ni hy­päh­te­le­mään tai tans­sah­te­le­maan.  

Ke­peis­sä tun­teis­sa on help­po ol­la. Vai­ke­am­mis­sa tun­teis­sa­kin mi­nun teh­tä­vä­ni on vain elää ja hen­gi­tel­lä nii­den läpi. Kuu­los­tel­la, mis­sä tun­ne tun­tuu ke­hos­sa ja ih­me­tel­lä, mil­lai­sia aja­tuk­sia se mi­nus­sa he­rät­tää. Odot­taa, et­tä tun­ne­huip­pu las­kee ja jär­ki pa­laa pää­hä­ni. Tie­dän, et­tä kes­tän tun­teet – ne ikä­vät­kin. Osaan myös iloi­ta ja saan voi­maa hy­vis­tä tun­teis­ta. Säi­lön nii­tä mie­lee­ni pa­han päi­vän va­ral­le.

Mi­hin sinä tur­vaat uu­den alus­sa tai tun­ne­myrs­kys­sä­si? It­sel­le­ni tur­val­li­nen aja­tus uu­den kes­kel­lä on, et­tä kaik­ki ei ole mi­nun va­ras­sa­ni. Sil­lä alus­sa oli Ju­ma­la. Mei­dät on luo­tu tän­ne yh­tey­teen tois­ten kans­sa ja syys­tä. Nau­tin sii­tä, et­tä mi­nul­la on elä­mäs­sä­ni ys­tä­viä ja lä­hei­siä, ke­nen kans­sa voin ja­kaa aja­tuk­si­a­ni ja tun­tei­ta­ni. Saan siis an­ta­mi­sen li­säk­si tar­vi­ta tu­kea ja apua. Voin myös luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la huo­leh­tii meis­tä eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun meil­lä on vai­ke­aa ja tar­vit­sem­me tur­vaa. Niin­pä tun­ne­myrs­kyn­kin kes­kel­lä tie­dän, et­ten ole yk­sin. 

Kir­joit­ta­ja on joh­ta­va per­he­neu­vo­ja ja työ­noh­jaa­ja