JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Mielipiteet

Helena Salakka: Taas sydän pakahtuu – ja se taitaa olla ihmisen osa

19.8.2021
Helena Salakka

Muis­tat­ko tun­teen, kun sy­dän pa­kah­tuu? Pi­din pi­ka­gal­lu­pin tut­ta­va­pii­ris­sä­ni, mit­kä ovat ol­leet tänä ke­sä­nä sel­lai­sia het­kiä, et­tä olo on ol­lut kos­ke­tet­tu, ei­kä ole oi­kein ol­lut sa­no­ja. Täs­sä muu­ta­ma nos­to niis­tä.

***

Se, kun rip­pi­lei­ril­lä sain en­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni oi­ke­an ys­tä­vän. Sel­lai­sen ys­tä­vän, joka ym­mär­tää huu­mo­ri­a­ni, läh­tee tem­pauk­sii­ni mu­kaan ja nau­raa ju­tuil­le­ni. Tun­ne on ih­meel­li­nen, kun ei tar­vit­se pon­nis­tel­la ei­kä yrit­tää ha­kea mui­den hy­väk­syn­tää. Saan ol­la minä.

***

Löy­sin yh­dek­sän­nen luo­kan ai­ka­na vii­mein alan, jota ha­lu­sin läh­teä opis­ke­le­maan. In­nos­tuin työ­e­lä­mään tu­tus­tu­mi­sen ai­ka­na au­to­a­las­ta. Hain sin­ne ke­vääl­lä opis­ke­le­maan ja odo­tin ke­säl­lä ko­vas­ti tu­lok­sia. Lo­pul­ta tu­los tuli: en pääs­syt­kään sin­ne opis­ke­le­maan. Mikä pet­ty­mys! Mitä nyt teen? Kun ke­sää ku­lui, sain op­pi­lai­tok­ses­ta säh­kö­pos­tia. Olin huo­maa­mat­ta­ni nous­sut va­ra­si­jal­ta lis­tal­la ylös­päin ja pää­sin sit­ten­kin opis­ke­le­maan toi­vo­maa­ni alaa! Vit­si, mikä tun­ne!

***

Mun leik­ki­ka­ve­ri­ni leik­ka­si pit­kät hiuk­sen­sa ja ha­lu­si lah­joit­taa ne syö­pään sai­ras­tu­neil­le. Tä­män ka­ve­ri­ni täti oli ai­em­min sai­ras­tu­nut syö­pään ja oli lei­kan­nut en­nen hoi­to­jen al­kua omat, kau­niit hiuk­sen­sa ja lah­joit­ta­nut ne eteen­päin. Sii­tä ka­ve­ri­ni sai sa­man ide­an.

***

En tie­dä, ero­ta­ko vai jat­kaa­ko avi­o­liit­toa. Olem­me käy­neet vuo­sien ai­ka­na pa­ri­te­ra­pi­as­sa, yk­si­lö­te­ra­pi­as­sa, ryh­mä­kes­kus­te­luis­sa. Olen ol­lut pit­kä­mie­li­nen, an­teek­si­an­ta­va, jä­mäk­kä, su­rul­li­nen, pet­ty­nyt. Olen yrit­tä­nyt, toi­vo­nut, it­ke­nyt, ha­lun­nut luo­vut­taa ja taas jat­kaa. Sy­dä­me­ni on le­vo­ton. Mitä teen?

***

Kä­ve­lim­me lap­sen­lap­se­ni kans­sa mök­ki­tiel­lä. Maas­sa oli pik­ku­rui­sia met­sä­man­si­koi­ta, kui­vuu­des­ta kär­si­nei­tä. Lap­sen­lap­se­ni ke­rä­si mu­kiin­sa man­si­kan toi­sen­sa jäl­keen, min­kä jäl­keen hän ojen­si mu­kin­sa mi­nul­le ja sa­noi: “Täs­sä man­si­koi­ta maa­il­man rak­kaim­mal­le mum­mol­le. Ota sinä en­sin. Muis­ta nuuh­kia tuok­sua en­nen kuin mais­tat.” Hy­myi­lin ja ru­tis­tin tätä pien­tä iha­naa tyt­töä.

***

Is­tun si­lo­kal­li­ol­la. Edes­sä­ni on meri. Kul­je­tan kät­tä­ni vuo­si­tu­han­sia van­haa kal­li­o­ta pit­kin. Kal­li­oi­ta ja mer­ta nä­kyy joka puo­lel­la. Mi­nul­la ei ole kii­re mi­hin­kään. En kai­paa mi­tään. Mi­ten luon­to voi teh­dä ih­mi­sen näin on­nel­li­sek­si?

***

Oma sy­dä­me­ni on pa­kah­tu­nut näis­tä eri­lai­sis­ta ih­mis­koh­ta­lois­ta ja elä­män­ti­lan­teis­ta ke­sän ai­ka­na. Kun sa­ma­na päi­vä­nä omal­ta lap­sel­ta läh­tee en­sim­mäi­nen ham­mas ja pu­he­li­men kaut­ta kuu­lee lä­hei­sen saa­neen ai­voin­fark­tin, pie­nen lap­sen koko maa­il­maa sy­lei­le­vä on­ni ja huo­li su­ku­lai­sen sel­vi­ä­mi­ses­tä vuo­rot­te­le­vat mie­les­sä.

Kii­tos so­si­aa­li­sen me­di­an koh­taam­me ny­kyi­sin val­ta­van mää­rän pa­kah­dut­ta­via het­kiä. Pe­räk­käi­sis­sä some-nos­tois­sa voi ol­la kuva juu­ri nai­mi­siin men­nees­tä pa­ris­ta ja heti sen al­la suru-uu­ti­nen tut­ta­vas­ta, joka jo oli sel­vi­ä­mäs­sä syö­väs­tä, mut­ta ei sel­vin­nyt­kään. Taas sy­dän pa­kah­tuu – ja se tai­taa ol­la ih­mi­sen osa.

Kir­joit­ta­ja on lah­te­lai­nen opin­to-oh­jaa­ja ja ai­nee­no­pet­ta­ja.

Lue lisää aiheesta

Päivän psalmi

Luetuimmat

Digilehti

Epaper cover

Digilehti

Epaper cover