Kutsumattomia aamiaisvieraita käy yhä Läntisellä hautausmaalla – "Syövät kukinnot tarkasti kuin veitsellä leikaten"
Läntisen hautausmaan ilmoitustaululla pahoitellaan omaisia kutsumattomista vieraista. Toisin kuin ilmoitustaulun tekstissä sanotaan, on kysymys valkohäntäpeuroista, metsäkauriista tai molemmista. Kuva on viime lokakuulta. Kuva: Janne Urpunen
Janne Urpunen
Sorkkaeläimet aiheuttavat edelleen ongelmia Lahden Läntisellä hautausmaalla. Tarkemmin sanottuna kysymys on valkohäntäpeuroista tai metsäkauriista tai molemmista. Eläimet syövät haudoilta kukkia ja kakkivat kiitokseksi.
– Keltainen nauha olisi kuulemma paras niiden pitämiseen poissa, mutta ei aluetta voi sellaisella ympäröidä, kun tästä menee Kankaankatu, ja on muutakin liikennettä, hautausmaavastaava Minna Moilanen sanoo.
Eläimet ovat melkein kesyjä.
– Aamulla, kun tulemme töihin, ne ovat täällä ja lähtevät pikkuhiljaa pois, kun työt alkavat.
Kutsumattomat aamiaisvieraat lisäävät henkilökunnan työkuormaa ja pitojen seuraukset hämmentävät omaisia.
– Kukat vaihdetaan välittömästi, kun vahinko huomataan, mutta joskus voi käydä niin, että omainen ehtii haudalle ennen työntekijää ja ihmettelee, mitä on tapahtunut.
Kesään Moilanen aikoo varautua tilaamalla kukkia viime vuotta enemmän.
– Muuten olemme aika neuvottomia. Jostain syystä ne menevät haudoille ja syövät kukinnot tarkasti kuin veitsellä leikaten. Onhan meillä täällä muitakin kukkaistutuksia, mutta eivät ne niitä samalla tavalla kiinnosta.
Lue lisää aiheesta
Jani Mahkonen
Minun kirkkoni: Matkalla avaruusaluksessa
Lahden seurakuntien omistamalla Anttilan tilalla Nastolassa kaivinkone teki elokuussa 2021 mättäitä istutettaville koivuntaimille. Palstalla tehtiin päätehakkuu vuonna 2020. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Kirkko laittaa isompaa vaihdetta silmään ympäristötoimissa – miksi?
Hautausmailla lajitellaan toistaiseksi entiseen malliin, ja kynttilät laitetaan energiajätteeseen. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Muoviset hautakynttilät tulevaisuudessa sekajätteeseen – jätelain muutoksia arvioidaan parhaillaan seurakunnissa
Lahden seurakunnat
Minun kirkkoni: Ekoa ja evankeliumia
Särki. Kuva: Canva
Canva