Esikoiset ry teki ostotarjouksen Särsjärven leirikeskuksesta Padasjoella
Särsjärven leirikeskus olisi jatkossakin vuokrattavissa seurakuntien, paikallisten asukkaiden sekä muiden asiakasryhmien käyttöön. Kuva leirikeskuksen rantasaunasta. Kuva: Hollolan seurakunta
Hollolan seurakunta
Esikoiset ry on tehnyt ostotarjouksen Hollolan seurakunnan omistamasta Särsjärven leirikeskuksesta Padasjoella. Vuonna 1985 valmistunut Särsjärven leirikeskus siirtyi Hollolan seurakunnan omistukseen vuoden 2017 seurakuntaliitoksen yhteydessä. Viime vuosina Esikoiset on ollut leirikeskuksen suurin yksittäinen käyttäjä.
Yhdistyksen mukaan leirikeskuksen ostaminen tekisi mahdolliseksi oman leiri- ja tapahtumatoiminnan pitkäjänteisen kehittämisen. Yhdistys on myös varautunut toteuttamaan leirikeskuksessa merkittäviä korjaus- ja parannustöitä.
Mahdollinen omistajanvaihdos ei muuttaisi leirikeskuksen käyttöä olennaisesti. Esikoiset on ilmoittanut, että Särsjärven leirikeskus olisi jatkossakin vuokrattavissa seurakuntien, paikallisten asukkaiden sekä muiden asiakasryhmien käyttöön.
Leirikeskus olisi edelleen Hollolan seurakunnan käytettävissä esimerkiksi rippikoulujen sekä kasvatuksen ja diakonian leirien järjestämiseen. Tilaa voisi myös käyttää lyhyempään viikonloppu- ja päivätoimintaan sekä erilaisiin tapahtumiin. Myös Padasjoen kuntalaisilla ja muilla ryhmillä olisi mahdollisuus vuokrata tiloja entiseen tapaan.
Esikoiset ry on vuonna 2016 perustettu, evankelis-luterilaisen kirkon piirissä toimiva lestadiolainen herätysliike. Toimintaan kuuluu muun muassa hartauskokouksia, leiri- ja nuorisotyötä sekä julkaisutoimintaa.
Hollolan kirkkoneuvosto käsittelee ostotarjousta kokouksessaan 24. maaliskuuta. Jos kirkkoneuvosto päättää esittää Särsjärven leirikeskuksen myymistä, asia siirtyy Hollolan kirkkovaltuuston päätettäväksi huhtikuussa.
Hollolan seurakunta myy parhaillaan myös Hämeenkosken leirimajaa.

