"Olettakaamme, että kaikki käy hyvin" – maailma ei ollutkaan niin epätoivoinen kuin luulin
Olen lueskellut viimeisten viikkojen aikana paljon erilaisia tekstejä, analysointeja ja raportteja. Niin on varmaan moni muukin tehnyt. Tunteet ovat vaihdelleet. Välillä ahdistus on puristanut ja välillä ovat nousseet pienet toivon kipinät pintaan.
Jos pitää laittaa eteen tulleiden tekstien lausealoitukset johonkin järjestykseen ahdistusasteikoilla, korkeat arvosanat ovat saavat ne lauseet, jotka ovat alkaneet ”Mitä jos” -kysymyksellä. Tuota aloituskysymystä on minun mielestäni aina seurannut jokin negatiivinen ja synkkä asia. Silmiini on osunut lauseita: ”Mitä jos kriisi laajenee vielä tästä?”, ”Mitä jos talous romahtaa totaalisesti?”, ”Mitä jos seinät alkavat kaatua päälle?”, ”Mitä jos kesän kaikki mukavat suunnitelmat kariutuvat?”. Olen vältellyt mitä jos -lauseita, ei niistä ole mitään hyvää seurannut.
Vai onko?
Oletteko te törmänneet päinvastaisella, myönteisellä tulevaisuudenkuvalla jatkuvaan ”Mitä jos” -lauseeseen? Sellaiseen, joka herättää hyvää mieltä ja toiveikkuutta. Onhan niitä oltava tässäkin historiallisen poikkeuksellisessa tilanteessa. Miksi ne eivät pääse tajuntaani?
Oli pakko lähteä uudelle selauskierrokselle. Avasin tietokoneeni. Pysähdyin, keskityn ja etsin. Ensimmäinen lause, joka osui silmiini: ”Mitä jos kassakoe ei kilise?” Ei. Ohi. Selaan edelleen. Törmään edesmenneen presidenttimme voimalauseeseen. Lause on tuttu, ehkä liiankin tuttu, mutta luen sen: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”. Pysähdyn, siinähän se on, myönteinen ”Mitä jos” -lause. Alku on erilainen, mutta ajatus sama. Mitä jos emme tiedä, kuinka käy, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.
Jatkoin tutkimista ja löysin lisää myönteisyyttä, positiivisuutta ja toiveikkuutta. Ei maailma ollutkaan niin epätoivoinen kuin luulin. Nyt pitää tietoisesti etsiä, pysähtyä ja löytää.
Viime viikot ovat osoittaneet, että tämä poikkeusaika voi heittää meidän silmiemme eteen sellaiset lasit, jotka vääristävät todellisuuden ja synkistävät sen synkkääkin synkemmäksi. Eikö meillä kuitenkin aina ole oikeus toivoon kaikissa olosuhteissa? Eikö meillä kuitenkin ole aina oikeus pusertaa mieliimme, että mitä jos… kaikki vielä selviää ja järjestyy.
Nyt ei pidä antaa virran viedä, vaan on tietoisesti tartuttava, yksin tai yhdessä, kaikkiin myönteisiin merkkeihin. Usko, toivo ja rakkaus ovat edelleen ne sanat, joka ankkuroivat meidät näkemään pimeydessä valoa, tuskassa lohdutusta, merkitystä merkityksettömyyden keskellä.
Kirjoittaja on diakonian ja sairaalasielunhoidon johtaja.