Valtuusto päätti luopua Salpausselän kirkosta – uudelta kirkolta odotetaan monitoimitalon ominaisuuksia ja ”metsäkirkon” tunnelmaa
Woldemar Baeckmanin ja Helmer Löfströmin johdolla suunniteltu Salpausselän kirkko valmistui vuonna 1972. Sisäilmaongelmat ovat varjostaneet sen käyttöä. Kuva: Kirkonseudun kuva-arkisto
Petsamonkadulla Lahden Metsäkankaalla sijaitseva Salpausselän kirkko on päätetty purkaa. Lahden yhteinen kirkkovaltuusto päätti 24. syyskuuta historiallisesti nykyisen kirkon purkamisesta ja korvaavan uudisrakennuksen rakentamisesta.
Toimenpiteitä varten saatiin muun muassa Museoviraston ja Salpausselän seurakunnan lausunnot. Seurakuntalaisia kuultiin sähköisellä kyselyllä. Museovirasto totesi, ettei kirkon suojeleminen ole rakennushistoriallisten, taiteellisten tai teknisten arvojen perusteella aiheellista.
– Yhdessä museoviraston, rakennusvalvonnan ja kaupunginmuseon kanssa todettiin, että rakennuksessa on herkkä ja yksinkertainen arkkitehtuuri. Se ei kestä tarvittavia välttämättömiä muutoksia, jotta rakennuksen terveellisyys voitaisiin taata, kiinteistöpäällikkö Jukka-Pekka Penttinen kertoi kirkkovaltuutetuille.
Lupa kirkon käytöstä luopumiselle haetaan vielä Kirkkohallitukselta. Läntinen kappeli toimii Salpausselän kirkkona nykyisen kirkon purkamisen ja uuden käyttöön vihkimisen välisenä aikana.
Arkkitehtien Woldemar Baeckman ja Helmer Löfström johdolla suunniteltu Salpausselän kirkko valmistui vuonna 1972. Salpausselän kirkolla on esiintynyt runsaasti sisäilmaongelmia. Laajempi sisäilmatutkimusten sarja käynnistyi vuonna 2011. Korjauksista huolimatta ongelmat jatkuivat.
Viimeisin kattava kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus tehtiin 2022. Kirkossa havaittiin raja-arvot ylittävä määrä mineraalivillakuituja sekä ulkoseinä- ja sokkelirakenteissa todetut kosteus- ja mikrobivauriot, joista pääsi epäpuhtauksia sisäilmaan.
Kirkko suljettiin korjaustoimenpiteiden ajaksi syyskuussa 2022 ja otettiin taas käyttöön keväällä 2023. Korjauksista huolimatta osa henkilöstöstä oireili edelleen. Merkkiainekokeilla havaittiin, että ilmavuotoja tapahtuu rakenteiden rajojen lisäksi ehjän tiiliseinän läpi.
Sisäilmatyöryhmä päätti maaliskuussa 2025 suositella kaiken toiminnan siirtämistä pois kirkolta. Toiminta siirrettiin korvaaviin tiloihin 24.3.2025 lähtien.
Lahden seurakuntien voimassa olevassa kiinteistösuunnitelmassa todetaan, että Metsäkankaalla tarvitaan seurakunnalliseen käyttöön tarkoitettu tila myös tulevaisuudessa.
Lahden seurakunnissa on käynnissä laaja hallintorakennetta ja yhteistyön kehittämistä koskeva tarkastelu. Mittavia korjaus- ja perusparannustarpeita on myös Joutjärven ja Launeen kirkoissa, ja myös Ristinkirkon LVIAS-remontti on edessä lähivuosina. Lähivuosien investoinnit ovat nousemassa yli 20 miljoonaan euroon. Kirkkovaltuuston keskustelussa pohdittiin muun muassa, kuinka rahat riittävät.
– Talouden sopeutustarvetta ja Lahden seurakuntien kirkkotilojen tulevaisuutta on syytä kokoontua pohtimaan lähitulevaisuudessa vaikkapa iltakoulussa, totesi yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mika Falk.
Kirkkovaltuuston päätös voisi saada lainvoiman vuodenvaihteessa 2025-2026, ja uutta kirkkoa koskeva mahdollinen arkkitehtikilpailu voisi Jukka-Pekka Penttisen mukaan sijoittua vuodelle 2026.
– Tarkempi toteutuksen suunnittelu ja hankkeen kilpailutus ajoittuisi vuodelle 2027. Rakentaminen voisi tapahtua vuosien 2027 ja 2028 aikana, Penttinen suunnittelee.
Metsäkankaalle mahdollisesti rakennettavalta uudelta kirkolta on toivottu muun muassa monitoimitalon ominaisuuksia, kauneutta ja luonnonmukaisuutta, ”metsäkirkon” tunnelmaa. Uudisrakennuksen hinnaksi on laskettu alustavasti 7 miljoonaa euroa.
Lue lisää aiheesta
"Sisäilma on aiheuttanut vakaviakin ongelmia. Nyt päällimmäisenä tunteena on helpotus siitä, että tämä tilanne hoidetaan vastuullisella tavalla", sanoo Salpausselän seurakunnan kirkkoherra Sari Kuirinlahti. Kuva: Janne Raevuori
Janne Raevuori
Salpausselän vahvat naiset tähyävät purkupäätöksen jälkeen jo tulevaisuuteen – "Päällimmäinen tunne on helpotus"
Esityksen mukaan Petsamonkadulla Lahden Metsäkankaalla sijaitseva heikkokuntoinen Salpausselän kirkko puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen