Lah­ti on nuo­ri kau­pun­ki, jos­sa usein tä­hy­tään eteen­päin – ja hy­pä­tään pit­käl­le. Myön­nän, et­tä it­se­kin kat­son yleen­sä mie­luum­min tu­le­vaan kuin men­nee­seen. Kui­ten­kin vä­lil­lä on hyvä py­säh­tyä, sil­lä his­to­ria aut­taa ym­mär­tä­mään ny­kyi­syyt­tä.

Tänä vuon­na vie­te­tään si­vis­tyk­sen, kult­tuu­rin ja jul­ki­sen hal­lin­non 750-vuo­tis­juh­la­vuot­ta. Vuon­na 1276 pe­rus­tet­tu Tu­run ark­ki­hiip­pa­kun­nan tuo­mi­o­ka­pi­tu­li on Suo­men van­hin vi­ras­to. Se on Suo­men en­sim­mäi­nen py­sy­vä hal­lin­to­e­lin ja loi pe­rus­tan kou­lu­tuk­sel­le, kult­tuu­ril­le ja jul­ki­sel­le hal­lin­nol­le.

En­nen kris­til­lis­tä ai­kaa Suo­mi oli suul­li­sen pe­rin­teen kult­tuu­ri. Kirk­ko tar­vit­si lu­ku­tai­toi­sia pap­pe­ja, hal­lin­toa ja ju­ma­lan­pal­ve­lus­teks­te­jä.

Ka­ted­raa­li­kou­lut syn­tyi­vät kir­kon yh­tey­teen, ja pa­pis­to toi­mi lu­ku­tai­don ja tie­don vä­lit­tä­jä­nä. Kes­kei­nen hah­mo oli tie­ten­kin Mi­ka­el Ag­ri­co­la, joka loi suo­men kir­ja­kie­len 1500-lu­vul­la, kään­si Uu­den tes­ta­men­tin ja laa­ti aa­pi­sen.

His­to­ri­an ha­vi­naa voi tun­tea myös Lah­den seu­dul­la. Yk­si par­hais­ta pai­kois­ta on Hol­lo­lan kir­kon­ky­lä.

Kun as­tuu har­maa­ki­vi­kirk­koon si­sään, huo­maa usein en­sim­mäi­se­nä hil­jai­suu­den. Sel­lai­sen, joka ei ole tyh­jää, vaan ker­rok­sel­lis­ta – kuin vuo­si­sa­dat oli­si­vat jää­neet sei­niin le­pää­mään. 

Hol­lo­lan kes­ki­ai­kai­nen kirk­ko oli ny­kyi­sen Päi­jät-Hä­meen mui­nai­nen kes­kus. Py­häl­le Ma­ri­al­le omis­tet­tu kirk­ko val­mis­tui vuo­sien 1495–1510 vä­li­se­nä ai­ka­na.

Seu­ra­kun­ta­e­lä­mä ulot­tuu tääl­lä­kin 1200-lu­vul­le. En­sim­mäi­nen puu­kirk­ko si­jait­si to­den­nä­köi­ses­ti Kirk­ko­ai­dan­mä­el­lä, jos­sa on jo esi­his­to­ri­al­li­sel­la ajal­la käy­tös­sä ol­lut kal­mis­to. Paik­ka si­jait­see Un­ti­lan ky­läs­sä Hä­meen­lin­nan­tien tun­tu­mas­sa.

Kris­ti­nus­kon myö­tä Suo­mi kyt­key­tyi osak­si län­tis­tä Eu­roop­paa. Kris­ti­nus­ko ei si­ten ol­lut vain us­kon­to vaan myös “kult­tuu­ri­pa­ket­ti”. Kirk­ko vai­kut­ti voi­mak­kaas­ti sii­hen, mil­lai­sia nor­me­ja ja la­ke­ja yh­teis­kun­taan ke­hit­tyi.

Li­säk­si kirk­ko pe­rus­ti ja yl­lä­pi­ti köy­häin­hoi­toa, sai­rai­den hoi­toa ja or­po­ko­te­ja. Kris­ti­nus­ko loi so­si­aa­lis­ta huo­len­pi­toa ai­ka­na, jol­loin val­ti­ol­lis­ta hy­vin­voin­ti­jär­jes­tel­mää ei vie­lä ol­lut.

Vai­ku­tus tai­tee­seen ja ark­ki­teh­tuu­riin ei se­kään ole ai­van vä­häi­nen. Kris­ti­nus­ko toi mu­ka­naan esi­mer­kik­si kirk­ko­tai­teen, kir­jal­li­sen mu­siik­ki­pe­rin­teen ja ku­val­li­sen sym­bo­lii­kan.

Myös hal­lin­non ja val­ti­o­ke­hi­tyk­sen tu­ke­mi­ses­sa kir­kon roo­li on ol­lut tär­keä. Ark­ki­piis­pa Ta­pio Luo­ma to­te­si­kin hil­jat­tain, et­tä kirk­ko on vah­vis­ta­nut yh­teis­kun­ta­rau­haa, va­kaut­ta ja esi­val­taus­kol­li­suut­ta. "Me luo­tam­me Suo­mes­sa vi­ra­no­mai­siin ja toi­siim­me", hän sa­noi.

Jäin miet­ti­mään, kuin­ka sy­väl­lä ar­jes­sa tämä pe­rin­tö oi­ke­as­taan elää. Vaik­ka Suo­mes­sa­kin riit­tää on­gel­mia, kiis­te­lyä ja etu­ris­ti­rii­to­ja, luot­ta­mus mui­hin ih­mi­siin ja ins­ti­tuu­ti­oi­hin on kui­ten­kin his­to­ri­al­li­nen saa­vu­tus. Sii­tä voi­daan ol­la yl­pei­tä ja sitä kan­nat­taa vaa­lia myös tu­le­vai­suu­des­sa.