JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Mielipiteet

Sana sinulle: Nukahtanut suoje­lu­sen­keli

Heinolan seurakunta

28.9.2021
Janne Hatakka

Kuva on pai­nu­nut mie­len so­puk­kaa­ni niin sel­ke­ä­nä, et­tä näen sen täs­sä het­kes­sä, siu­naus­kap­pe­liin ko­koon­tu­neen jou­kon kes­kel­lä. Kak­si las­ta kul­ke­mas­sa pit­kin hor­ju­vaa sil­taa yli vir­ran. En­ke­li on hei­dän ta­ka­naan. Kä­ten­sä en­ke­li on le­vit­tä­nyt las­ten suo­jak­si. Sama kuva sa­noi­na ja sä­ve­li­nä: ”Maan kor­ves­sa kul­ke­vi lap­so­sen tie, vaan iha­na en­ke­li ko­ti­hin vie.” Van­ha kris­til­li­nen aja­tus on, et­tä jo­kai­sen mat­kas­sa kul­kee oma suo­je­lu­sen­ke­li.

Odot­ta­mat­ta lap­sen ky­sy­mys py­säyt­tää ei­kä jätä mi­nua rau­haan tu­le­vi­na päi­vi­nä. Nuk­kui­ko suo­je­lus­en­ke­li, kun tär­keä ja ra­kas ih­mi­nen kuo­li ai­van yl­lät­tä­en? Nuk­ku­vat­ko ja vä­sy­vät­kö suo­je­lu­sen­ke­lit­kin, jos niil­lä on lii­kaa töi­tä?

En tie­dä, vä­sy­vät­kö en­ke­lit, jos työ­vuo­rol­le tu­lee lii­kaa pi­tuut­ta ei­kä tuu­raa­jaa löy­dy. Sil­ti pa­nen toi­vo­ni po­luil­la­ni sii­hen, et­tä Psal­min kir­joit­ta­ja on oi­ke­as­sa sa­no­es­saan: ”Her­ra ei an­na si­nun jal­ka­si hor­jua, vä­sy­mät­tä hän var­je­lee. Ei hän väsy, ei hän nuku, hän on Is­ra­e­lin tur­va (Ps. 121).”

Kak­si poi­kaa kan­ta­mas­sa paa­reil­la haa­voit­tu­nut­ta en­ke­liä. Hugo Sim­ber­gin teos löy­tyy Tam­pe­reen tuo­mi­o­kir­kon leh­te­ris­tä. Kun Sim­ber­gil­tä it­sel­tään ky­syt­tiin, mitä hän tah­toi te­ok­sel­laan sa­noa, hän ei suos­tu­nut sitä se­lit­tä­mään. Hän to­te­si vain, et­tä se oli hä­nel­le tär­keä. En­sim­mäi­sen ver­si­on te­ok­ses­ta Sim­berg maa­la­si ol­les­saan toi­pi­laa­na sai­raa­las­sa.

Jo­kai­nen on vuo­rol­laan haa­voit­tu­nut ja heik­ko. Ih­mi­sen osa on sama. En­ke­lik­si ei tar­vit­se yl­tää. Riit­tää, et­tä on ihan vaan ih­mi­nen. Sel­lai­se­na­kin pys­tyn kan­ta­maan ja kan­nat­te­le­maan tois­ta, kun hän sitä tar­vit­see. Koh­ta on mi­nun vuo­ro­ni. Niin elä­mä­ni alus­sa kuin lo­pus­sa­kin toi­set kan­ta­vat mi­nua. Van­ha ru­kous kos­ket­taa: ”Pyhä Ju­ma­la, si­nun py­hät en­ke­li­si kan­ta­koot hä­net au­tu­ait­ten jouk­koon.”

Kuva en­ke­liä kan­ta­vis­ta po­jis­ta vie aja­tuk­se­ni omaan kirk­koo­ni. Haa­voit­tu­nut kan­ne­taan tur­vaan. Kaik­ki haa­vat ei­vät ajas­sa pa­ra­ne, sil­ti haa­voit­tu­neet kan­ta­vat toi­si­aan. Je­sa­ja kir­joit­taa Mes­si­aas­ta, joka on ”haa­voi­tet­tu mei­dän rik­ko­mus­tem­me täh­den”. Kir­kos­sa ja seu­ra­kun­nas­sa haa­voi­tet­tu Kris­tus kan­taa ja an­taa tur­van. Hän kan­taa mi­nua sil­loin, kun en­ke­lit nuk­ku­vat.

Kir­joit­ta­ja on Hei­no­lan kirk­ko­her­ra.

Lue lisää aiheesta

Päivän psalmi

Luetuimmat

Digilehti

Epaper cover

Digilehti

Epaper cover