Olen 44-vuo­ti­as lau­la­ja, muu­sik­ko ja mu­sii­kin­te­ki­jä Asik­ka­las­ta. Olen myös aja­nut kol­mi­sen vuot­ta kou­lu­au­toa mu­siik­ki­keik­ko­je­ni lo­mas­sa, jo­ten työ­tah­ti on ol­lut ai­ka­moi­nen.

Tämä vuo­si muis­te­taan ko­ro­na­e­pi­de­mi­as­ta. Muis­tan kun kä­ve­lin maa­lis­kuun puo­les­sa­vä­lis­sä Kal­ma­rin­ran­taan kuun­te­le­maan hal­li­tuk­sen tie­do­tus­ti­lai­suut­ta, jol­loin Suo­mi käy­tän­nös­sä sul­jet­tiin. Olin en­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni ti­lan­tees­sa, jos­sa työ ei enää mää­ri­tel­lyt elä­mää­ni.

Al­kuih­me­tyk­sen jäl­keen it­sel­le­ni ei tul­lut ah­dis­tus, vaan har­ti­a­ni las­keu­tui­vat, ja ää­ret­tö­män ke­vyt olo val­ta­si mie­le­ni. Ta­lou­del­li­nen ti­lan­ne mie­ti­tyt­ti het­ken, mut­ta olen ai­na luot­ta­nut sii­hen, et­tä asi­at jär­jes­ty­vät ja kai­kel­la on tar­koi­tuk­sen­sa.

Täs­tä het­kes­tä on nyt kym­me­nen viik­koa, ja it­se olen elä­nyt yh­tä elä­mä­ni par­hais­ta ajan­jak­sois­ta. Olen saa­nut elää päi­vän ker­ral­laan, het­kes­sä, teh­den vain nii­tä ar­ki­sia asi­oi­ta, jois­ta nau­tin. Tär­kein­tä on kui­ten­kin ol­lut se, et­tä olen saa­nut omaa pää­kop­paa­ni rau­hoi­tet­tua. Sel­key­tet­tyä aja­tuk­sia, hil­jen­tyä, lenk­keil­lä, kuun­nel­la luon­toa, pur­jeh­tia ve­neel­lä­ni ja ol­la omis­sa aja­tuk­sis­sa­ni.

Nyt olem­me myös kaik­ki sa­man maa­il­man­laa­jui­sen on­gel­man edes­sä, mut­ta mitä se on­kaan tuo­nut. Vä­lit­tä­mis­tä, aut­ta­mis­ta ja tois­tem­me tu­ke­mis­ta yli maan­ra­jo­jen.

Krii­si tar­koit­taa krei­kak­si mah­dol­li­suut­ta ja sil­tä se kyl­lä vai­kut­taa. Kun ih­mi­sel­tä ote­taan it­ses­tään sel­viä asi­oi­ta yh­täk­kiä pois, niin sil­loin yleen­sä vas­ta ym­mär­tää, kuin­ka tär­kei­tä ne elä­mäs­sä ovat­kaan. Lä­hei­syys, aut­ta­mi­nen, ra­kas­ta­mi­nen ja niin edel­leen.

Luu­len, et­tä hy­vin moni on saa­nut tätä kaut­ta yh­tey­den ta­kai­sin si­sim­pään­sä. Tänä ai­ka­na olen myös hok­san­nut, mi­ten voi­sin suun­ni­tel­la tu­le­vai­suut­ta niin, et­ten oli­si ää­ri­ra­joil­la jak­sa­mi­sen kans­sa ja ker­ki­äi­sin oi­ke­as­ti elää elä­mää, en­kä vain juos­ta sitä läpi. Meil­lä on nyt mah­dol­li­suus kään­tää asi­at taas ai­na vain pa­rem­paan suun­taan.

Kar­ja­lais­su­kui­sel­ta äi­dil­tä­ni sain poh­jat­to­man po­si­tii­vi­suu­den ja myön­tei­sen ajat­te­lu­ta­van ja tie­dän, et­tä se on kan­na­tel­lut mi­nua näi­hin päi­viin saak­ka. Se on iso voi­ma­va­ra.

Py­sy­kää ter­vei­nä, iloit­kaa sii­tä mitä teil­lä on, ja kuun­nel­kaa sy­dän­tän­ne.

Kir­joit­ta­ja on muu­sik­ko.