Tämä on niin kut­sut­tu story tell -ar­tik­ke­li. Par­haan lu­ku­ko­ke­muk­sen saat käyt­tä­mäl­lä kan­net­ta­vaa tai pöy­tä­tie­to­ko­net­ta.

Kel­lo 8 Hei­no­las­sa ke­sä­aa­mu au­ke­aa har­maa­na ja ras­kaa­na roik­ku­vat pil­vet en­tei­le­vät sa­det­ta. Lam­pi­ka­tu 16:n edes­sä kor­ja­taan ka­tua, mut­ta muu­ten rait­ti on hil­jai­nen.

Seu­ra­kun­ta­ko­din oven avaa­va Ma­til­da Han­gas­maa hy­myi­lee au­rin­koi­ses­ti ja joh­dat­taa pe­rem­mäl­le. Ylä­ker­ras­ta löy­tyy pap­pien työ­huo­ne, jos­sa Ma­til­da ker­taa työ­päi­vän­sä oh­jel­man.

Papin tehtävät ovat moninaiset ja työpäivät vaihtelevat rauhallisemmista päivistä kiireisempiin. Tämä päivä on sieltä menevämmästä päästä.

En­sik­si suun­taam­me Kon­su­lin­ka­dul­le, sil­lä en­ti­ses­sä Nie­me­län pal­ve­lu­kes­kuk­ses­sa ja­e­taan vii­koit­tain elin­tar­vik­kei­ta vä­hä­va­rai­sil­le hei­no­la­lai­sil­le. Vuon­na 1992 aloi­tet­tu Jy­rän­kö­län set­le­men­tin jär­jes­tä­mä ja­ke­lu tun­ne­taan ni­mel­lä Käm­men. Si­säl­lä on iloi­nen hyö­ri­nä pääl­lä.

Lä­hei­sel­le Rust­hol­lin­rai­til­le on ker­ty­nyt jo kym­me­nien ih­mis­ten jono. En­sim­mäi­set ovat tul­leet tän­ne jo aa­mu­kuu­del­ta jo­not­ta­maan.

Hangasmaa osallistuu elintarvikejakoon noin kerran kuussa.

Jo­nos­sa on rau­hal­lis­ta, siel­lä tääl­lä ru­pa­tel­laan. Osa is­tuu tait­to­tuo­lil­la, mo­nen kä­sis­sä roik­kuu muo­vi­sia kes­to­kas­se­ja. Työ­i­käi­nen Jamp­pa on sai­ras­tut­tu­aan elä­nyt Ke­lan tuil­la, joi­ta on lei­kat­tu.

– Jos jo­kin lai­te ha­jo­aa tai pi­tää os­taa ken­gät, tu­len tän­ne ha­ke­maan ruo­kaa.

Yh­dek­säl­tä jono nyt­käh­tää eteen­päin, kun en­sim­mäi­set oh­ja­taan si­sään.

Elä­män epä­rei­luus sa­tut­taa, sil­lä olen herk­kä ja em­paat­ti­nen ih­mi­nen. Vä­lil­lä kuu­lee ra­ju­ja jut­tu­ja.

Ma­til­da Han­gas­maa

Ee­va Han­järvi is­tuu rol­laat­to­ril­laan. Hän on ha­ke­nut Käm­me­nes­tä ruo­ka-apua jo vuo­sia. Nyt eläk­kees­tä osa on men­nyt ulo­sot­toon ja lop­pu­kuun 20 päi­väk­si ra­haa on jää­nyt 15 eu­roa.

– Saan di­a­ko­ni­a­työs­tä ruo­kaa ja 40 eu­ron lah­ja­kor­tin kaup­paan. Kes­kus­sai­raa­lan las­kun sain mak­set­tua. On pi­det­tä­vä kä­det ris­tis­sä, et­tä apu tu­li­si yläil­mois­ta. Ja on­han hän aut­ta­nut, sitä ei vain eh­ti huo­maa.

"Ma­til­da on huip­pu mim­mi. Hä­nel­lä on upea lau­lu­ää­ni li­tur­gi­ois­sa. Olen tu­tus­tu­nut hä­neen tääl­lä ja kir­kos­sa", Han­jär­vi to­te­aa.

Ab­bas Ab­ba­si erot­tuu va­paa­eh­tois­ten jou­kos­ta nuo­rem­mal­la iäl­lään ja per­si­an kie­lel­lä. Hän tar­jo­aa tip­pa­lei­pä­pa­ke­tit nai­sil­le, jot­ka jää­vät ru­pat­te­le­maan per­si­ak­si hä­nen kans­saan.

Ul­ko-ovel­la Kari Kas­tu oh­jaa ih­mi­siä yk­si­tel­len si­sään. Ke­lan tuet mak­se­taan al­ku­kuus­ta, ja lop­pu­kuus­ta mo­nen ra­hat ovat lop­pu. Se nä­kyy tääl­lä pi­dem­pi­nä jo­noi­na. Jy­rän­kö­län set­le­men­tin elin­tar­vi­ke­ja­ke­lu on tar­koi­tet­tu vii­me­si­jai­sek­si pal­ve­luk­si. Sil­le riit­tää ky­syn­tää.

Si­säl­lä käy ku­hi­na, kun Han­jär­vi rul­laa si­sään. Jamp­pa ky­syy jau­he­li­haa. Moni vai­kut­taa ren­tou­tu­neem­mal­ta as­tu­es­saan etei­seen. Taas pär­jä­tään vä­hän ai­kaa.

Kel­lo 9.40 Ku­hi­na on hil­jen­ty­nyt. Vii­mei­sis­tä kyl­mä­laa­ti­kois­ta löy­tyy vie­lä pe­ko­nia ja muu­ta­ma val­mis­keit­to. Han­gas­maa ja­kaa pik­ku­lei­piä ja päh­ki­nöi­tä.

– Mi­nul­le on tär­ke­ää ol­la osa tätä jouk­koa. Pa­pin tun­nuk­set ker­to­vat, et­tä puo­lee­ni voi kään­tyä myös hen­gel­li­sis­sä ky­sy­myk­sis­sä.

As­ko Nerg on toi­mi­nut va­paa­eh­toi­se­na Käm­me­nes­sä puo­li­sen vuot­ta. Hän ojen­taa yh­den li­ha­tuot­teen per asi­a­kas.

–Teem­me hyö­dyl­lis­tä työ­tä, kun ruo­kaa ei mene huk­kaan, hän sa­noo.

Pöy­tiä tai­tel­laan ka­saan, kun si­sään as­tuu siis­tis­ti pu­keu­tu­nut elä­ke­läis­mies. Köy­hyys nä­kyy use­am­man ham­paan puut­tu­mi­se­na. Nerg ojen­taa hä­nel­le vii­mei­sen val­mis­kei­ton ja kah­vi­pa­ke­tin.

Päi­vän hyvä työ on teh­ty ja va­paa­eh­toi­set is­tah­ta­vat kah­vit­te­le­maan. Pa­laam­me kes­kus­taan ja Han­gas­maa poik­ke­aa to­rin lai­dal­la si­jait­se­vaan kirk­ko­her­ran­vi­ras­toon. Hän tar­vit­see toi­mis­to­sih­tee­ri Kiia Ahan apua ta­lous­hal­lin­ta­jär­jes­tel­mä Ki­pan kans­sa. Seu­raa­vak­si vie­rei­sel­lä työ­pis­teel­lä Tar­ja Po­te­ri kuun­te­lee Han­gas­maa­ta tie­to­ko­neen te­la­kan on­gel­mis­ta ja lu­paa tul­la myö­hem­min käy­mään hä­nen työ­pis­teel­lään. Han­gas­maa kur­kis­taa vie­lä omaan pos­ti­lo­ke­rik­koon­sa.

Ruokajakelun jälkeen ehtii käydä hoitamassa asioita omalla työpisteellä ja tarkistaa postin.

Kel­lo 11.15 Kii­na­lai­nen ra­vin­to­la Lily si­jait­see kol­men kort­te­lin pääs­sä Han­gas­maan työ­pis­teel­tä. Li­lyn lou­nas­buf­fe­tis­ta naut­tien jut­te­lem­me työs­tä.

Han­gas­maa on su­kun­sa en­sim­mäi­nen pap­pi ja en­sim­mäi­sen ker­ran aja­tus kir­kol­li­ses­ta uras­ta tuli eteen lu­ki­os­sa, am­ma­tin­va­lin­ta­tes­tin muo­dos­sa. Tes­ti­tu­los kyp­syi myö­hem­min pää­tök­sek­si ha­keu­tua te­o­lo­gi­seen tie­de­kun­taan.

Nyt Han­gas­maa on työs­ken­nel­lyt rei­lut kak­si vuot­ta pap­pi­na. Uu­teen roo­liin kas­va­mi­nen ot­ti oman ai­kan­sa.

– Kun en­sim­mäi­sen vih­ki­mi­sen jäl­keen kat­soin kes­ki­käy­tä­vää pois­tu­van hää­pa­rin sel­kiä, ih­met­te­lin, et­tä on­ko tämä nyt lail­li­nen avi­o­liit­to, hän nau­rah­taa.

Työ­tään di­a­ko­ni­a­pap­pi­na hän ra­kas­taa, sil­lä työ ih­mis­ten pa­ris­sa tun­tuu omal­le. Mut­ta juu­ri di­a­ko­ni­a­pap­pi­na hän koh­taa myös elä­män var­jo­puo­lia.

– Elä­män epä­rei­luus sa­tut­taa, sil­lä olen herk­kä ja em­paat­ti­nen ih­mi­nen. Vä­lil­lä kuu­lee ra­ju­ja jut­tu­ja.

Aa­mu­päi­vä ruo­ka­ja­ke­lus­sa saa­kin ky­sy­mään, mi­ten pap­pi voi aut­taa, kun elä­mä mur­joo.

– Pap­pi voi ol­la läs­nä ja kuun­nel­la. Jos­kus mie­ti­tään rat­kai­su­ja ti­lan­teen hel­pot­ta­mi­sek­si. Hen­gel­li­set ky­sy­myk­set nou­se­vat esiin har­vem­min. Di­a­ko­ni­a­työs­sä konk­reet­ti­set asi­at ko­ros­tu­vat.

Han­gas­maa luot­taa ai­tou­teen.

– Olen ai­to pap­pi. Teen työ­tä oma­na it­se­nä­ni ja pal­ve­len ai­dos­ti.

Kun en­sim­mäi­sen vih­ki­mi­sen jäl­keen kat­soin kes­ki­käy­tä­vää pois­tu­van hää­pa­rin sel­kiä, ih­met­te­lin, et­tä on­ko tämä nyt lail­li­nen avi­o­liit­to.

Ma­til­da Han­gas­maa

Kel­lo 12.30 Työ­huo­neel­la ke­sä­pap­pi San­na Ala­nen käy vaih­ta­mas­sa yl­leen mus­tan me­kon ja te­kee läh­töä lou­naal­le ja sit­ten siu­naus­ti­lai­suu­teen. Tar­ja Po­te­ri vaih­taa Ma­til­dan tie­to­ko­neen te­la­kan, ja näin on­gel­ma on rat­kais­tu.

Teknisissä ongelmissa Hangasmaata auttaa Tarja Poteri kirkkoherranvirastosta.

Ma­til­da tut­kii tie­to­ko­neel­laan ka­len­te­ria. Myös hä­nel­lä on tu­le­va­na lau­an­tai­na kak­si hau­taan siu­naa­mis­ta ja huo­men­na ta­paa mo­lem­pien ti­lai­suuk­sien omai­set.

– Yleen­sä ta­paan omai­set rei­lua viik­koa en­nen ti­lai­suut­ta, mut­ta vii­me vii­kon olin päi­vä­rip­pi­kou­lus­sa.

Siu­naus­pu­hei­siin Han­gas­maal­la on val­mii­ta poh­jia, jois­sa on eri tee­mat. Hän va­lit­see niis­tä vai­na­jan per­soo­naan so­pi­vim­man ja te­kee pu­heen poh­jan pääl­le.

Kel­lo 13 Han­gas­maal­la on tii­mi­pa­la­ve­ri di­a­ko­ni Heli Heik­ki­län kans­sa. Yh­des­sä mie­ti­tään Hei­no­laan tul­lei­den maa­han­muut­ta­jien avun tar­vet­ta. So­vi­taan syk­syn ke­hi­tys­vam­mais­työn vuo­rois­ta, muis­ta di­a­ko­ni­a­työn työn­ja­ois­ta ke­sä­kau­den sekä Käm­me­nen ruo­ka­ja­ke­lun vuo­rois­ta. Pu­heis­sa kuul­taa odo­tus elo­kuus­ta, jol­loin di­a­ko­ni­a­tii­mi on pit­käs­tä ai­kaa ko­ko­nai­nen. Jo pi­dem­pään työ­tä on teh­ty va­jaal­la tii­mil­lä.

"Matilda on käytännönläheinen, ei kaukaa katsova teologi. Hän on mukana seurakunnan ruokailuissa ja diakoniapuolen laitoshartauksissa kohtaamassa ihmisiä. Moni tulee autetuksi sillä, että joku kuuntelee", diakoni Heli Heikkilä kehuu.

Kel­lo 14.30 Han­gas­maa kur­vaa van­han oma­ko­ti­ta­lon pi­haan. Si­säl­lä odot­taa ilah­tu­nut 95-vuo­ti­as pa­ris­kun­ta, jon­ka luo­na hän vie­rai­lee kuu­kau­sit­tain. Pari ei enää pää­se kirk­koon ja sen vuok­si Han­gas­maa viet­tää hei­dän kans­saan ko­tieh­tool­li­sen. Kuu­lu­mis­ten vaih­don jäl­keen olo­huo­nees­sa kol­me ään­tä löy­tää yh­tei­sen sä­ve­len: Päi­vä vain ja het­ki ker­ral­lan­sa rau­hoit­taa ti­lan­tee­seen. Ma­til­da lu­kee Kirk­ko­kä­si­kir­jas­ta:

Her­ram­me Jee­sus Kris­tus on sa­no­nut: "Mis­sä kak­si tai kol­me on kool­la mi­nun ni­mes­sä­ni, siel­lä minä olen hei­dän kes­kel­lään."

Ru­kouk­sen ja päi­vän teks­tin jäl­keen seu­raa eh­tool­li­so­suus. Han­gas­maa ojen­taa eh­tool­lis­pi­ka­rin. Vas­taa­not­ta­vien kä­sien iho on kuin silk­ki­pa­pe­ria.

Kel­lo 15.45 Ma­til­da kä­väi­see vie­lä ker­ran työ­huo­neel­la pa­laut­ta­mas­sa eh­tool­lis­vä­li­neet ja nap­paa tie­to­ko­neen mu­kaan. Sit­ten hän aje­lee ko­tiin. Ko­to­na hän kok­kaa päi­väl­li­sen ja hen­gäh­tää tv:tä kat­sel­len. Sit­ten Han­gas­maa avaa tie­to­ko­neen ja val­mis­te­lee tu­le­van sun­nun­tain mes­sun li­tur­gi­an teks­tit.

– Usein kes­ki­viik­ko- ja tors­tai-il­tai­sin val­mis­te­len pu­hei­ta, har­tauk­sia, saar­no­ja ja teen mui­ta mes­su­val­mis­te­lu­ja.

Kun kel­lo tu­lee 19 hän sul­kee tie­to­ko­neen ja työ­päi­vä päät­tyy.

Janne Raevuori

"Jo­kai­nen työ­päi­vä on eri­lai­nen. Tämä oli kii­rei­nen ja koh­taa­mi­sia täyn­nä ole­va päi­vä", Ma­til­da Han­gas­maa to­te­aa läm­min hymy ää­nes­sään.

Teks­ti Mari Tu­ru­nen, ku­vat Jan­ne Ra­e­vuo­ri