Itä­val­ta­lai­sen psy­ko­a­na­lyy­ti­kon Me­la­nie Klei­nin mu­kaan ih­mi­nen ke­hit­tyy lap­ses­ta pi­tä­en kah­den pe­rus­ta­van, mut­ta toi­si­aan vas­taan kamp­pai­le­van emoo­ti­on jän­ni­te­ken­täs­sä. Yh­tääl­tä lap­si tun­tee ne­ga­tii­vis­ta ka­teu­den tun­net­ta, joka ha­lu­aa tu­ho­ta hy­vän ja elä­män läh­teen. Toi­saal­ta, mi­kä­li lap­si saa kas­vaa suo­tui­sis­sa kas­vuo­lo­suh­teis­sa, hän al­kaa tun­tea van­hem­pi­aan koh­taan kii­tol­li­suut­ta, joka on vas­tak­kai­nen, myön­tei­nen tun­ne ka­teu­den tuot­ta­maan tu­ho­a­vaan voi­maan.

Klei­nin oi­val­lus oli se, et­tä poh­jim­mil­taan ka­teus ei tar­koi­ta sitä, et­tä ha­lu­ai­sim­me it­sel­lem­me jo­tain, mitä toi­sel­la on, vaan kyse on sii­tä, et­tem­me osaa iloi­ta ja kiit­tää hy­väs­tä. Mie­lum­min tu­ho­am­me hy­vän kuin soi­sim­me sen toi­sil­le. Klei­nin ta­voin apos­to­li Paa­va­li poh­ti Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa sa­maa ih­mi­sen si­säis­tä ja­kau­tu­nei­suut­ta ja ky­ke­ne­mät­tö­myyt­tä teh­dä hy­vää meis­sä asu­van syn­nin täh­den (Room. 7).

Ih­mi­sen on­nel­li­suu­den ja hy­vin­voin­nin kan­nal­ta on kes­keis­tä op­pia kii­tol­li­suut­ta. Tämä tar­koit­taa sitä, et­tä me iloit­sem­me kai­kes­ta, mitä Ju­ma­la lah­joit­taa, ei vain meil­le, vaan kai­kil­le. Ju­ma­lan pe­las­tus­te­ko Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa on avan­nut meil­le Ju­ma­lan siu­nauk­sen, joka kos­kee koko luo­ma­kun­taa. Tä­män tu­li­si he­rät­tää meis­sä kii­tol­li­suut­ta, sil­lä kaik­ki ovat sa­mas­sa ase­mas­sa ja saa­vat lah­jak­si Ju­ma­lan ar­mon Kris­tuk­sen täh­den.

Ku­nin­gas His­kia sai ker­ran ko­kea ih­meen, kun Ju­ma­la kuu­li hä­nen ru­kouk­sen­sa ja an­toi hä­nel­le 15 vuot­ta li­sää eli­nai­kaa (Jes. 38). Ju­ma­la kuu­lee myös mei­dän ru­kouk­sem­me ja var­je­lee mei­tä mo­nin eri ta­voin, em­me­kä ai­na tie­dä, kuin­ka mo­nel­ta vai­val­ta ja on­net­to­muu­del­ta hän mei­dät päi­vit­täin pe­las­taa. Me olem­me niin tot­tu­nei­ta sii­hen, et­tem­me osaa ol­la sii­tä kii­tol­li­sia.

Kii­tol­li­nen mie­li on kris­ti­tyn tun­to­merk­ki. Se var­je­lee mei­tä ka­teu­del­ta ja kat­ke­roi­tu­mi­sel­ta elä­män rik­ki­näi­syy­den­kin kes­kel­lä. Kiit­tä­kääm­me siis Ju­ma­lan ar­mos­ta ja hä­nen var­je­luk­ses­taan. Päi­viem­me lo­put­tua hän vie pa­ra­tii­siin kaik­ki, jot­ka hä­nen kas­vo­jaan et­si­vät. Siel­lä saam­me kiit­tää ja iloi­ta elä­män lah­jas­ta ikui­ses­ti. 

Kir­joit­ta­ja on Hei­no­lan seu­ra­kun­nan pas­to­ri