Marianne Heikkilä haluaa nostaa keskusteluun aran aiheen muualla kuin seurakunnissa työskentelevien pappien toimituspalkkioista
Marianne Heikkilä sanoo haluavansa herättää keskustelua kirkollisten toimitusten korvaamisten käytänteistä sellaisten pappien kohdalla, jotka toimivat muissa tehtävissä kuin seurakunnan töissä. Kuva: Jukka Rapo.
Jo vuosia Marttaliiton pääsihteeri, rovasti Marianne Heikkilää on ihmetyttänyt eräs aihe aivan erityisen paljon.
– Toimituspalkkiokielto ja muualla toimivien pappien eli freelance-pappien työn korvaukset ovat tällä hetkellä ratkaisematon asia, jota kirkolliskokous ei ole ottanut käsittelyyn, vaikka Pappisliitto on tehnyt asiasta kyselyn vuonna 2019, Heikkilä kertoo.
Hän sanoo haluavansa herättää keskustelua kirkollisten toimitusten korvaamisten käytänteistä sellaisten pappien kohdalla, jotka toimivat muissa tehtävissä kuin seurakunnan töissä.
Taustaa selventääkseen hän kertoo, miten saa jatkuvasti lukuisia pyyntöjä omaisilta ja seurakuntalaisilta ympäri Suomen vihkimisen, kasteen tai hautaan siunaamisen toimittamisesta. Samalla tavalla hän tietää monen muunkin yhteiskunnallisiin töihin siirtyneen papin niitä saavan.
– Jos tällainen pappi, joka on töissä muualla, ottaa tehtävän vastaan, ei hän saa siitä korvausta. Hän tekee kirkollisen toimituksen vapaaehtoistoimintona vastaten itse matka-ja valmistelukuluista, Heikkilä selventää.
Hän kertoo, että nykyisen käytännön mukaan seurakunta voi halutessaan antaa toimeksiannon freelance-papille ja korvata pienen toimitusmaksun, mutta yleensä tämä ei toteudu, koska seurakunnan on ensisijaisesti työllistettävä omaa henkilökuntaansa. Tällöin omaisten toive omasta papista jää kuulemmatta. Heikkilä muistuttaa, että pappi ei saa koskaan ottaa itse vastaan toimituspalkkiota, vaan sen maksaa omaisen seurakunta. Hän sanoo ymmärtävänsä täysin sen, että seurakunnat haluavat ensisijaisesti antaa tehtävät omille papeilleen, mutta omaisilla pitäisi olla myös valinnanvapaus toimittajasta.
– Jos omainen haluaa, että hautaan siunaamisen toimittaa tuttu perhepappi, joka ei ole saman seurakunnan työntekijä, onko oikein, että omaisen toive ei tule kuulluksi tai että pappi ei saa tehtävästä mitään korvausta? hän kysyy.
Heikkilä jatkaa kertomalla, että tulevaisuudessa kirkosta eronneen vainajan omaisten voi olla vaikea saada toimitukseen pappia, koska seurakunnat luonnollisesti priorisoivat omien jäsentensä toimituksia.
– Hautaustoimistot koettavat palvella seurakuntalaisia parhaansa mukaan, mutta toivottua ja läheisille tuttua pappia voi olla vaikeampi saada tekemään kirkollista toimitusta vallitsevan käytänteen vuoksi. Hautaustoimistot ja omaiset eivät saa maksaa toimituksista palkkioita, sen saavat tehdä ainoastaan seurakunnat. Palkkiota ei ole mahdollista maksaa edes sellaisissa tilanteissa, joissa pappia ei muutoin ole saatavilla, enkä usko, että kirkon asiaa edistää se, että toimituspalkkiokieltoa kierretään ruskeilla kirjekuorilla ja viskipulloilla.
Heikkilä kysyy, onko kohtuullista ja oikein, että muualla kuin seurakunnassa vakityössä olevat papit ja kanttorit tekevät evankelisluterilaiselle kirkolle työtä vuosikymmenestä toiseen ilmaiseksi ja vailla vakuutusturvaa? Kuka korvaa sen, jos toimituskeikalla sattuu työtapaturma? Heikkilä on varma, että vaikka aiemmat sukupolvet ovat jättäneet työehto- ja lainsäädäntökysymyksen tältä osin ratkaisematta, eivät valveutuneet tulevat sukupolvet suostu enää tekemään toimituksia hyväntekeväisyyttään.
– Omaiset itsestään selvästi olettavat, että palkka ja vakuutusturva on kirkon järjestämänä kunnossa, ja todellisuuden paljastuminen on heille hämmentävää ja syvä pettymys, hän pohtii.