Tä­nään, jos Luo­ja oli­si suo­nut, oli­sin viet­tä­nyt päi­vää Har­to­lan seu­ra­kun­ta­ta­los­sa avus­ta­en Har­to­lan mark­ki­noi­den lä­he­tys­lou­naal­la. Luo­ja soi toi­sin, vie­tän sen nor­maa­leis­sa pa­pin teh­tä­vis­sä.

Huo­mi­nen päi­vä pu­huu lä­him­mäi­ses­tä. Lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­ses­ta lä­he­tys­lou­naas­sa oli­si ol­lut kyse.

Oli­sim­me aut­ta­neet sa­to­ja. Nii­tä jot­ka ha­lu­a­vat tul­la mark­ki­na­hu­mun kes­kel­tä het­kek­si le­pää­mään seu­ra­kun­ta­ta­lom­me sei­nien si­säl­le. Oli­sim­me aut­ta­neet nii­tä, jot­ka tu­le­vat mauk­kaan lou­naan täh­den. Ja nii­tä­kin jot­ka ha­lu­ai­si­vat ni­me­no­maan tu­kea lä­he­tys­työ­tä.

Mut­ta em­me oli­si aut­ta­neet vain pai­kal­le tu­le­via lä­him­mäi­si­äm­me. Lou­naan tuot­to oli­si vie­nyt lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta ete­läi­seen Af­rik­kaan, Lähi-itään ja Kes­ki-Aa­si­aan ni­mik­ko­lä­het­tiem­me ja -koh­teit­tem­me kaut­ta.

Tai­ni­on­vir­ran seu­ra­kun­ta ke­rää va­ro­ja, työs­ken­te­lee ja ru­koi­lee muun mu­as­sa mus­li­mien ja pa­ko­lais­ten pa­ris­sa. Sa­noi­na niil­le on help­po ke­rä­tä ra­haa.

Mut­ta kun alan miet­tiä ke­nel­le ra­haa ke­rä­tään. Et­tä voi­daan aut­taa mus­li­mia, joka ei kään­ny­kään kris­ti­tyk­si. Tai et­tä voi­daan aut­taa ko­ti­maan­sa jät­tä­nei­tä, joi­ta tääl­lä Suo­mes­sa kut­sut­tai­siin elin­ta­so­pa­ko­lai­sik­si. Ke­rääm­me ra­haa hei­dän aut­ta­mi­sek­seen, jois­ta mei­tä pe­lo­tel­laan. Riit­tää­kö mi­nul­la rak­kaut­ta?

Täl­lais­ten aja­tus­ten pa­ris­sa pie­ni pää­ni pyö­rii.

Sit­ten otan Raa­ma­tun ja luen huo­mi­sen päi­vän evan­ke­liu­min. ”Ra­kas­ta­kaa vi­ha­mie­hi­äm­me ja ru­koil­kaa vai­noo­jien­ne puo­les­ta.” Kuin­ka sat­tui­kaan, lä­he­tys­työ­tä teem­me nii­den jou­kos­sa, joi­den väi­te­tään ole­van mei­dän vi­ha­mie­hi­äm­me ja vai­noo­ji­am­me.

Vä­lil­lä tai­taa ol­la hyvä, et­tei avun koh­de hen­ki­löi­dy. Pie­nil­le lap­sil­le tai sai­rail­le van­huk­sil­le on help­po ke­rä­tä ja an­taa ra­haa. Mut­ta ni­met­tö­mä­nä se me­nee heil­le­kin, joi­den aut­ta­mi­nen voi­si ol­la muu­ten mi­nul­le vai­ke­aa.

Sik­si iloit­sen lä­he­tys­työs­tä ja su­ren, et­tä tä­nään jää pal­jon ra­haa saa­mat­ta niin hy­vien kuin pa­ho­jen aut­ta­mi­seen. An­taa­han Ju­ma­la­kin sekä au­rin­kon­sa et­tä vir­kis­tä­vän sa­teen tul­la kai­kil­le.

Toi­von, et­tä Luo­ja suo mi­nul­le lä­him­mäi­sen rak­kaut­ta, joka ylit­tää mi­nun oman rak­kau­te­ni ra­jat. Sik­si jak­san iloi­ta lä­he­tys­työs­tä, et­tä se pa­kot­taa mi­nut oman rak­kau­den ja mu­ka­vuu­den ul­ko­puo­lel­le.

Kir­joit­ta­ja on Tai­ni­on­vir­ran seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra.