Raa­mat­tu ker­too, et­tä Jee­suk­sen ope­tus­lap­set hä­nen van­git­se­mi­sen­sa, ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen­sa ja hau­taa­mi­sen­sa jäl­keen oli­vat lu­kit­tu­jen ovien ta­ka­na. He pel­kä­si­vät oman tur­val­li­suu­ten­sa ja jopa hen­ken­sä ole­van uhat­tui­na ja sik­si he oli­vat eros­sa muis­ta, omis­sa olois­saan. Tap­pi­o­mie­li­a­la ja pel­ko oli­vat hii­pi­neet hei­dän mie­liin­sä.

Täl­lai­sen il­ma­pii­rin kes­kel­le tu­lee vies­ti Kris­tuk­sen ylös­nou­se­muk­ses­ta. Ja ylös­nous­sut Kris­tus il­mes­tyy op­pi­lail­leen ja lau­suu: ”Rau­ha teil­le!” Het­kes­sä ti­lan­ne ja tun­nel­ma on­kin toi­nen. Pe­lon ti­lal­le tu­lee häm­men­nys, ih­me­tys ja ilo. Voi­ko tämä ol­la tot­ta? Sei­soo­ko Jee­sus hei­dän kes­kel­lään?

Vä­hi­tel­len häm­men­nys muut­tuu luot­ta­muk­sek­si ja epä­tie­toi­suus ym­mär­ryk­sek­si. Juu­ri täs­tä Jee­sus oli­kin pu­hu­nut, et­tä Ih­mi­sen Poi­ka ris­tiin­nau­li­taan, mut­ta hän nou­see kuol­leis­ta kol­men päi­vän ku­lut­tua. Täs­tä his­to­ri­al­li­ses­ta ta­pah­tu­mas­ta, ylös­nou­se­mu­sih­mees­tä ja Kris­tuk­sen koh­taa­mi­ses­ta syn­tyi kris­til­li­nen kirk­ko. Ope­tus­lap­set sai­vat roh­keu­den läh­teä vie­mään ilo­sa­no­maa Kris­tuk­sen ylös­nou­se­muk­ses­ta, sa­no­maa sii­tä, et­tä kuo­le­ma ja syn­ti on voi­tet­tu.

Moni elää tä­nään luk­ko­jen ta­ka­na ja eris­tyk­ses­sä. Tur­vat­to­muus ja epä­var­muus pai­na­vat mie­liä. On huol­ta omas­ta tai lä­heis­ten ter­vey­des­tä ja tur­val­li­suu­des­ta.

Olem­me us­ko­tel­leet, et­tä elä­mäm­me on omis­sa kä­sis­säm­me, mut­ta ko­ro­nan ko­e­tel­les­sa mei­tä jou­dum­me­kin huo­maa­maan elä­män haa­voit­tu­vuu­den ja hau­rau­den. On teh­tä­vä se, mitä in­hi­mil­li­ses­ti voi­daan teh­dä.

Mut­ta sa­mal­la tar­vit­sem­me myös yli­maal­lis­ta vies­tiä, Kris­tuk­sen sa­naa: ”Rau­ha teil­le!” ”Rau­ha huol­ten kes­kel­le!” Evan­ke­liu­mi tuo toi­von sa­no­maa: Kris­tuk­sel­le on an­net­tu val­ta ja voi­ma, joka ylit­tää in­hi­mil­li­set ra­jat, jopa kuo­le­man ra­jan. Sik­si mei­dän ei tar­vit­se ol­la pe­lois­sam­me. Elä­mäm­me on hä­nen kä­des­sään ja hä­nen va­ras­saan. Hä­nen kans­saan voim­me koh­da­ta tur­val­li­ses­ti tu­le­vai­suu­den, mil­lai­nen se on­kaan. ”Mi­nul­la on omat suun­ni­tel­ma­ni tei­tä var­ten, sa­noo Her­ra. Mi­nun aja­tuk­se­ni ovat rau­han ei­vät­kä tu­hon aja­tuk­sia: minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von” (Jer. 29:11).

Pää­si­äis­ter­veh­dys on kir­joi­tet­tu yh­teis­työs­sä Kir­kon­seu­dun le­vik­ki­a­lu­een kirk­ko­her­ro­jen kans­sa. Heik­ki Pel­ko­nen on Lau­neen seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra.