JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Mielipiteet

”Ihan perheelleen meni” – aamu anoppilassa oli täynnä sählinkiä

10.3.2020
Elina Itäleino

Koko aa­mu anop­pi­las­sa on täyn­nä säh­lin­kiä. Yri­täm­me saa­da pa­kat­tua it­sem­me, ta­va­ram­me ja pie­nen koi­ran­pen­tum­me au­toon lo­man jäl­jil­tä. Olem­me lu­van­neet poi­ke­ta ko­ti­mat­kal­la vie­lä ys­tä­väm­me luo­na, mut­ta olem­me jo rut­kas­ti myö­häs­sä. Ta­va­rat ovat hu­kas­sa, koi­ra pis­saa ano­pin ma­tol­le, as­tun pis­saan ja yri­tän löy­tää uut­ta puh­das­ta suk­kaa jo pa­ka­tus­ta re­pus­ta. Sa­mal­la koi­ra va­ras­taa ano­pin kyn­si­sak­set. Sak­sen te­rät ovat au­ki koi­ran suus­sa ja kuo­non ul­ko­puo­lel­la lois­taa vain kak­si orans­sia rin­ku­laa. Koi­ra juok­see rie­muis­saan ym­pä­ri anop­pi­laa saa­liin­sa kans­sa ja ai­heut­taa meil­le sy­dä­men ty­ky­tyk­siä. Ap­piuk­ko yrit­tää saa­da koi­ral­ta sak­sia pois tar­jo­a­mal­la mak­ka­raa, ja mie­he­ni yrit­tää pes­tä pis­saa ma­tos­ta.

Olem­me niin pal­jon myö­häs­sä, et­tä jou­dun lä­het­tä­mään ys­tä­väl­lem­me vies­tin. Har­mit­taa ja kiu­kut­taa­kin, sil­lä em­me ole näh­neet ys­tä­vääm­me pit­kään ai­kaan. Kir­joi­tan vies­tiin en­sim­mäi­set sa­nat, jot­ka tu­le­vat mie­lee­ni. En lue teks­tiä vaan lä­he­tän sen me­ne­mään. Vas­ta kun vies­ti on läh­te­nyt, näen, et­tä pu­he­lin on kor­jan­nut vies­ti­ni kau­niis­ti: ”Ihan per­heel­leen meni taas tämä aa­mu. Pa­hoit­te­lut, et­tä olem­me myö­häs­sä”.

Lau­sees­ta on tul­lut per­hees­säm­me len­tä­vä lau­se. Ai­na kun meil­lä on säh­lin­kiä, mie­he­ni tai minä loh­kai­sem­me: ihan per­heel­leen meni taas! Yleen­sä se va­paut­taa tun­nel­maa. Eh­kä olem­me jos­tain myö­häs­sä tai jo­kin asia jää ko­ko­naan vä­lis­tä. Vä­lil­lä unel­ma tai ta­voi­te saa­vu­te­taan mut­kan kaut­ta. Yh­tei­nen ai­ka on kui­ten­kin men­nyt per­heel­lem­me. Ei siis mi­ten­kään huo­no asia!

Tä­män vuo­den Yh­teis­vas­tuu­ke­räyk­sen tee­ma­na on ol­lut lap­si­per­hei­den tu­ke­mi­nen. Sai­raa­las­sa per­heet tar­vit­se­vat mo­nen­lais­ta tu­kea. Kun yk­si per­heen­jä­sen sai­ras­tuu, se vai­kut­taa koko per­hee­seen. Päi­jät-Hä­meen kes­kus­sai­raa­las­sa työs­ken­te­lee päi­vit­täin myös kak­si seu­ra­kun­nan las­te­noh­jaa­jaa viet­tä­en ai­kaa las­ten ja hei­dän van­hem­pien­sa kans­sa.

Jot­kin per­he­suh­teet ovat hy­vin ki­pei­tä, ei­kä ul­ko­puo­lel­ta voi tie­tää, kei­tä toi­sen per­hee­seen hä­nen omas­ta mie­les­tään kuu­luu. Jol­la­kin sen on koi­ra, jol­la­kin ra­kas ys­tä­vä tai jo edes­men­nyt lä­hei­nen. Per­heet muut­tu­vat, kas­va­vat ja vä­lil­lä ku­tis­tu­vat. Elä­män lop­pu­puo­lel­la mo­net ajat­te­le­vat kui­ten­kin ni­me­no­maan per­het­tään ja lä­hei­si­ään.

Mi­nun­kin per­hee­ni on jo elä­mä­ni ai­ka­na muut­tu­nut ja us­kon, et­tä se edel­leen jol­lain ta­val­la tu­lee myös muut­tu­maan. Toi­von, et­tä elä­män lo­pus­sa voi­sin joka ta­pauk­ses­sa tyy­ty­väi­se­nä ja hy­myil­len vir­nis­tää: tämä elä­mä meni ihan per­heel­leen!

Kir­joit­ta­ja on sai­raa­la­pap­pi.

Lue lisää aiheesta

Päivän psalmi

Luetuimmat

Digilehti

Digilehti