Toi­vo on luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä hy­vin mei­dän käy. Kyl­lä täs­tä sel­vi­tään – asi­at lo­pul­ta jär­jes­ty­vät par­hain päin. Mut­ta ny­ky­ai­ka­na toi­vo on ko­e­tuk­sel­la mo­nin ta­voin.

Edes so­dis­ta ei ol­la pääs­ty eroon. Ja rie­sa­na on myös vuo­si vuo­del­ta vi­ha­mie­li­sem­mäk­si muut­tu­va il­mas­to. Sa­mal­la elä­män edel­ly­tyk­set ka­ven­tu­vat. Yhä use­am­mat la­jit kuo­le­vat su­ku­puut­toon. Muu­tos on äi­ty­mäs­sä kuu­den­nek­si su­ku­puut­to­aal­lok­si.

Ei­vät­kä on­gel­mat tä­hän lopu. Luon­non­va­rat­kin hu­pe­ne­vat kä­sis­täm­me. Mi­ne­raa­li­so­pi­muk­sia luon­nos­tel­laan, kun ny­kyi­set kai­vok­set ei­vät rii­tä tur­vaa­maan ky­syn­tää – äly­pu­he­lin­kin tar­vit­see toi­mi­ak­seen kol­mi­sen­kym­men­tä eri­lais­ta me­tal­lia. Me­tal­le­ja ei maan­kuo­reen li­sää tule, sil­lä ne ei­vät uu­siu­du.

Mut­ta toi­vo vi­ri­ää kun kuu­lee, et­tä en­nen­kin on mah­dot­to­mil­ta tun­tu­via on­gel­mia rat­kais­tu. Ke­hi­tys­kul­ku on so­tien­kin osal­ta ol­lut vii­meis­ten vuo­si­sa­to­jen ai­ka­na erit­täin myön­teis­tä, sil­lä so­dat ovat vä­hen­ty­neet. Ja maa­pal­lom­me kaik­kea elä­mää uh­kaa­val­ta ot­so­ni­ker­rok­sen ha­per­tu­mi­sel­ta­kin väl­tyt­tiin kun teh­tiin se, mitä piti teh­dä.

Usein pelk­kä pu­heek­si ot­ta­mi­nen on jo as­kel koh­ti pa­rem­paa. Ja­et­tu ko­ke­mus kun näyt­tää kan­nat­te­le­van toi­veik­kuut­ta. Eten­kin eri ai­koi­na elä­nei­den ih­mis­ten vä­li­nen aja­tus­ten vaih­to ke­ven­tää oloa. Mo­nen­lais­ten vas­toin­käy­mis­ten läpi on his­to­ri­an saa­tos­sa kul­jet­tu. Ja pys­tys­sä päin on pe­ril­le lo­pul­ta pääs­ty.

Myös jo­ka­päi­väi­set hy­vät teot aut­ta­vat pi­tä­mään kiin­ni toi­vos­ta. Suu­ria on­gel­mia har­voin ku­kaan pys­tyy rat­kai­se­maan yk­sin. Mut­ta yk­sit­täi­sis­tä pie­nis­tä pi­sa­rois­ta syn­tyy rat­kai­su­jen puro. Ajat­te­lua tar­vi­taan toi­von vah­vis­ta­mi­sek­si, mut­ta te­ko­jen avul­la on mah­dol­lis­ta pois­taa toi­vot­to­muut­ta ai­heut­ta­vat on­gel­mat.

Toi­vo kas­vaa myös sii­tä kun huo­maa, et­tä meil­lä on jo kaik­ki se tie­to ja tai­to, jol­la on­gel­ma on mah­dol­lis­ta rat­kais­ta. Tämä pä­tee esi­mer­kik­si ih­mis­kun­nan yh­tei­siin suu­riin on­gel­miin, ku­ten il­mas­ton­muu­tok­seen. Rat­kai­sun avai­met ovat jo sel­vil­lä. Ja avai­mia on usei­ta – ei vain yk­si. Hy­vää huo­mis­ta koh­ti on mah­dol­lis­ta kul­kea usei­ta eri reit­te­jä, si­nul­le ja mi­nul­le so­pi­vil­la ta­voil­la.

Suu­ret muu­tok­set ovat mah­dol­li­sia. Esi­mer­kik­si suo­ma­lais­ten kes­ki­mää­räi­nen eli­ni­än odo­te on­nis­tut­tiin kas­vat­ta­maan 40 vuo­des­ta 80 vuo­teen. Tus­kin ku­kaan osa­si aa­vis­taa 150 vuot­ta sit­ten, et­tä eli­ni­än odo­te on mah­dol­lis­ta tup­la­ta. Niin vain kävi. Mah­dot­to­mas­ta teh­tiin mah­dol­lis­ta tie­teen, pää­tök­sen­te­on ja ih­mis­ten elin­ta­po­jen muu­tok­sen avul­la.

Eläm­me maa­il­mas­sa, jos­sa mo­net ai­kai­sem­min va­kai­na pi­de­tyt asi­at na­ti­se­vat lii­tok­sis­saan. Toi­von pi­tää elos­sa se to­si­a­sia, et­tä huo­mi­nen voi ol­la eri­lai­nen kuin tämä päi­vä. Huo­mis­ta ei ole vie­lä elet­ty, sik­si sii­hen on mah­dol­lis­ta vai­kut­taa. Mut­ta kos­kaan suur­ten on­gel­mien läpi ei ole men­ty yk­sin vaan ai­na yh­des­sä.

Kir­joit­ta­ja on Itä-Suo­men yli­o­pis­ton pro­fes­so­ri, joka tut­kii kes­tä­vään elä­mään ja yh­teis­kun­taan siir­ty­mis­tä.