Monimuotoisuuden lisääminen haastaa näkemään kauneutta muuallakin kuin vain lyhyeksi leikatussa nurmikossa
Päijät-Hämeen ympäristöviikoilla Lahden seurakunnat järjestää Erätauko-keskustelun, jonka aiheena on kaupunkiluonto. Mari Aartolahti ja Merja Vahter ottivat jo tuntumaa aiheeseen ja ovat siten valmiina keskusteluun, joka käydään Trion palvelutorilla 5.6. klo 10. Kuva: Jani Mahkonen.
Mitäpä olisit mieltä, jos kaupungin nurmikkoalueet eivät olisikaan jatkossa kaikkialla säntillisen lyhyeksi leikattu tai hautausmaan reuna-alueilla olisikin osan kesästä kukkiva niitty? Ajattelisitko, että nyt ovat puutarhurit jättäneet työnsä tekemättä, vai hoksaisitko, että ehkä tässä yritetäänkin nyt antaa elintilaa pörriäisille ja ötököille?
Luonnon monimuotoisuuden lisääminen on ympäristötyössä juuri nyt olennaista ja se tarkoittaa väistämättä sitä, että silloin muuttuu osittain myös kaupunkiluonnon ilme.
Lahden seurakunnat järjestää Päijät-Hämeen ympäristöviikoilla kauppakeskus Triossa Erätauko-keskustelun, jonka aiheena on kevyen hoidon viheralueet Lahdessa. Kirkonseutu-lehti halusi keskustella yleisesti kaupunkiluonnosta jo ennakkoon, ja niinpä kutsuimme mukaan syntyperäisen lahtelaisen, entisen kauppiaan Merja Vahterin sekä seurakuntien hautaustoimen päällikön Mari Aartolahden. He molemmat ovat mukana myös 5.6. käytävässä Erätauko-keskustelussa.
Keskustassa asuva Merja Vahter sanoo olevansa ylpeä kotikaupungistaan, jossa selkeästi halutaan satsata siihen, että luonto on läsnä myös keskellä kaupunkimaisemaa. Torilta löytyy istutuksia ja vehreitä puistoalueita on pitkin poikin kaupunkia.
– Juuri nyt ihastelen eniten vihreiden eri sävyjä: puita ja pensaita ja niiden keväisiä sävyjä, Vahter sanoo ja osoittaa todisteeksi hehkuvia havu- ja lehtipuita Ristinkirkon sankarihautausmaan kupeessa.
Hän sanoo, että kaupunkiluonto tuo iloa hänelle päivittäin. Ahvenistonkadun, Vuorikadun ja Hollolankadun kolmiossa oleva niitty ilahduttaa, samoin kuin Paasikiven patsaan lähettyvillä olevat tulppaanit – kirsikkapuista nyt puhumattakaan. Lisää kaupunkiluontoon hän toivoisi monipuolisuutta ja eri lajien yhdistelmien tuomaa kerroksellisuutta.
Myös hautausmaat ovat hänestä viehättäviä, vaikka hän myöntää kyllä, etteivät viime kesänä kesäkukkien tilalle tulleet perennat ole häntä järin ihastuttaneet.
Hautaustoimen päällikkö Aartolahti ymmärtää kitkerän kritiikin, jota perennoista on tullut viime kesästä lähtien muualtakin. Silti hän jaksaa sitkeästi puolustaa perennoihin siirtymistä, ja sanoo sen olleen paitsi järkivalinta, myös seurakunnan määrätietoiseen ympäristötyöhön liittyvä päätös. Perennat kun eivät vaadi vettä ja ja lannoitteita samaan tapaan kuin kesäkukat.
– Muutos vaatii aina tiedottamista, ja perennojen osalta olemme huomanneet, että niiden hoito ei ole kaikille ihan täysin selvää. Nehän kasvattavat ensin juuriaan ja versojaan ja kukkivat sen jälkeen, useimmat vasta seuraavana kesänä. Lisäksi ne todella ovat monivuotisia, joten juuria ei kaiveta syksyllä maasta pois, hautaustoimen päällikkö kertoo.
Aartolahti haastaa ihmisiä katsomaan ympärillä olevaa kaupunkiluontoa hieman uudenlaisella tavalla: tottuisiko katse perennoihin, risuista rakennettuihin ötökkähotelleihin tai kevyemmin hoidettuihin niittyihin, jos ymmärtää, että niiden tausta-ajatuksena on tehdä hyvää luonnolle?
– Siisteydestä ei tokikaan tingitä, se on selvää. Silti ajattelen, että kaupunkiluonnossa, kuten esimerkiksi hautausmailla, on alueita, joita voisi hyvinkin hoitaa nykyistä kevyemmin, hän sanoo.
Myös Vahter kannustaa kaupunkilaisia katsomaan ympärilleen uusin silmin. Itse hän kuvaa mielellään kaupungilla ja hautausmailla olevaa kaunista luontoa ja jakaa kuvia sitten somessa ystäviensä ja tuttujensa iloksi.
– Teen sitä siksi, että haluan ihmisten näkevän, miten kaunista meillä täällä Lahdessa on. Sitä ei aina kiireen keskellä muista, hän sanoo ja jatkaa:
– Kauneutta on ihan ihmeellisissä paikoissa ihan täällä keskellä kaupunkiakin, se vain pitää osata löytää. Vähemmän kiirettä ja katse pois kengän kärjistä, kyllä sen sillä tavalla huomaa, Vahter kannustaa hymyillen.