"Koen, että tässä tulee kiitos koko työurastani", sanoo ansioristillä palkittu Marjaana Turunen
Marjaana Turunen kuvailee itseään matalan kynnyksen kanttoriksi. "Toivottavasti olen saanut tavoittaa uusia ihmisiä Kristuksen kirkkoon ja seurakuntien toimintaan." Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Salpausselän seurakunnan kanttori Marjaana Turunen sai 3. joulukuuta tiedoksi arvokkaan tunnustuksen, kun tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen Leijonan ansioristin.
– Kuulin asiasta iltapäivällä, kun naapurini onnitteli minua. Olin unohtanut koko asian sen jälkeen, kun Sari (kirkkoherra Sari Kuirilahti) kysyi keväällä ansioluetteloani tätä hakemusta varten.
Kunniamerkin hakija oli Turusen työnantaja.
– Onhan se tosi hienoa. Koen, että tässä tulee kiitos koko työurastani, Turunen toteaa.
Turunen laskee tehneensä kanttorin työtä taukoamatta jo 48 vuoden ajan. Niistä viimeiset 36 vuotta on kulunut Lahdessa.
Marjaana Turusen ura kirkkomuusikkona on ainutlaatuinen, eikä ansioristi ole ainoa hänen kohdalleen osunut tunnustus. Turunen on saanut aiemmin esimerkiksi director cantus -arvonimen sekä palkittu Vuoden positiivisimpana lahtelaisena ja Vuoden kanttorina.
– Toivottavasti olen saanut tavoittaa uusia ihmisiä Kristuksen kirkkoon ja seurakuntien toimintaan.
Turunen kuvailee itseään matalan kynnyksen kanttoriksi.
– Aika varhaisessa vaiheessa aloin toteuttaa epätavallisia siunausmusiikkitoiveita. Ehkä kirkoissa soitettava repertuaari on siltäkin osin laajentunut. Myös koulujumiskiertueet ja tuomasmessut olivat hienoja juttuja jo 1990-luvulla, Turunen kertaa.
Parhaiten Turunen kuitenkin muistetaan isoista kuoroistaan, valtakunnallisesti tunnetusta Lahden Gospelkuorosta sekä Laulamattomien kuorosta, jotka ovat koonneet laulajia ympäri Päijät-Hämettä.
Lahden Gospelkuoro on esiintynyt valtakunnan kanavilla, muun muassa Talent Suomen finalistina sekä Ylen taltioimissa jumalanpalveluksissa. Kuoro on palkittu myös Aukusti-palkinnon yleisöäänestyksen voittajana.
– Pitkälle toista tuhatta kuorolaista olen johtanut. Pelkästään Lahden Gospelkuorossa laulaneita on yli 500.
Hautajaisissakin Turunen laskee soittaneensa yli 4 000 kertaa.
– Albinonin Adagio on tullut tutuksi.
Myös kulunut vuosi on ollut vivahteikas. Keväällä Lahden Gospelkuoro juhli 30-vuotisiaan, ja Turusen ideoima, ensimmäistä kertaa Lahdessa järjestetty Tangomessu keräsi Ristinkirkon ääriään myöten täyteen ihmisiä.
Adventtiaikana Lahden Gospelkuoro konsertoi yksityisesti Hyvinkäällä, Lahdessa ja Kuusankoskella. Perinteisiin ja kaikille avoimiin joulukonsertteihin Lahden Ristinkirkossa yhteiselle musiikkityölle varatut määrärahat eivät tänä vuonna riittäneet.
Marjaana Turunen kukitettiin tuoreeltaan 3. joulukuuta yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen alussa.
– Yleensä tällaisen palkinnon saaminen on merkki siitä, että on aika jäädä eläkkeelle, hän vitsaili seurakuntien luottamushenkilöille.
– Ajattelin kuitenkin jatkaa vielä pari vuotta. Jos sitä vaikka saisi 50 vuotta työuraa täyteen.

