Joulukylä juhlii nykymuodossaan kymppisynttäreitä
Joulukylä avataan kauppatorilla 13. joulukuuta. Jälleen on tarjolla monenlaista jouluista ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Kuva: Jani Mahkonen.
Jani Mahkonen
Lahtelaisten joulun viettoon kuuluu Joulukylä – ja sellainen kauppatorille rakentuu tänäkin vuonna. Nykymuodossaan eli seurakunnan ja kaupungin yhteistuotantona Joulukylä viettää kymmenvuotisjuhlaansa.
Lauantaina 13.12. kello 10 avattavan Joulukylän erikoisuutena on tänä vuonna tekojäärata, joka edellisen kerran rakentui osaksi Joulukylää talveksi 2021–2022. Siinäpä on mukava liukastella menemään vaikka samalla, kun kuuntelee artisteja, joita tänäkin vuonna nousee ilta toisensa jälkeen Joulukylän lavalle. Iltakonserteissa esiintymässä ovat Heini Ikonen, Katri Ylander, Marita Taavitsainen, Timo Kotipelto, Aksel Kankaanranta, Annika Eklund, Maarit ja Sami Hurmerinta sekä Heidi Pakarinen. Joulukylän musiikista vastaava Lahden seurakuntien muusikko Miikka Kallio sanoo olevansa äärimmäisen ylpeä tämän vuoden artistikaartista, joka on kattavuudessaan edellisvuosia vielä hitusen laajempi.
– Olemme saaneet Joulukylään taitavia ja monipuolisia esiintyjiä useista eri genreistä ja toivon, että jokainen Joulukylän kävijä löytää tänäkin vuonna itselleen mieluista kuunneltavaa, Kallio toteaa.
Koska joulu on lasten juhla, on Joulukylässä runsaasti tapahtumia myös perheen pienimmille. Lahden seurakuntien tapahtumapappi Janne Konttinen kertoo, että tänä vuonna lapset pääsevät muun muassa keppihevostelemaan, osallistumaan nuotiopaikan satuhetkeen tai tekemään jouluisia tehtäviä. Aamupäivisin lapsille ovat esiintymässä esimerkiksi Sirkus Kolmen kopla, LauluHaitari-duo ja klovni Täti Hattara.
Konttinen haluaa mainita myös joulupuuron, jota tarjoillaan 300 ensimmäiselle maanantaina 15. joulukuuta kello 17–19. Tänä vuonna puuron tarjoaa Lahden seurakuntien yhteinen diakoniatyö yhteistyössä Jannen Lounas -yrityksen kanssa.
– Puuron lisäksi tarjolla on myös glögiä: seurakuntien kodalla on Lahden eri paikallisseurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia tarjoilemassa joka päivä glögiä ja kohtaamassa joulukylän kävijöitä, Konttinen opastaa.
Lahden Joulukylä on avoinna 13.12.-21.12. Joulukylä on Lahden seurakuntien ja Lahden kaupungin yhteistuotanto. Tutustu ohjelmaan Joulukylän omien nettisivujen kautta.

