Vau­va on täy­sin riip­pu­vai­nen hän­tä hoi­vaa­vis­ta ih­mi­sis­tä. Vuo­ro­vai­ku­tus vau­van ja hoi­vaa­jan vä­lil­lä luo poh­jan lap­sen kiin­ty­mys­suh­teen ke­hi­tyk­sel­le. Tämä tär­keä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­de on poh­ja­na tu­le­vil­le vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teil­le. Mi­ten vau­vaa koh­del­laan, mi­ten hä­nen tar­pei­siin­sa vas­ta­taan ja muo­dos­tuu­ko suh­tees­ta tur­val­li­nen vai tur­va­ton, vai­kut­ta­vat hy­vin pal­jon tu­le­vaan. Jos on pi­tä­nyt ol­la lap­se­na kilt­ti ja lap­sen omat tar­peet ovat jää­neet pää­o­sin huo­mi­oi­mat­ta, saat­taa se hei­jas­tel­la ai­kui­se­na esi­mer­kik­si tur­vat­to­muu­den ko­ke­muk­si­na, ah­dis­tuk­se­na ja miel­lyt­tä­mi­sen tar­pee­na. Omia tun­tei­ta voi ol­la vai­kea tun­nis­taa, ja niis­sä elä­mi­nen voi tun­tua han­ka­lal­ta. Lap­suu­del­la on mer­kit­tä­vä vai­ku­tus, mut­ta vaik­ka oli­si jää­nyt vail­le tar­vit­ta­vaa huo­len­pi­toa, voi myö­hem­min löy­tää kei­no­ja it­sen­sä tu­ke­mi­seen ja olon­sa hel­pot­tu­mi­seen.

Toi­sen ih­mi­sen hy­väk­sy­vä kat­se voi ai­heut­taa ko­ke­muk­sen, et­tä on hel­pom­pi hy­väk­syä it­sen­sä. Jos­kus voi käy­dä niin, et­tä tois­ten tar­peet me­ne­vät omien edel­le. Lap­suu­den mi­tä­töin­nin ja ohit­ta­mi­sen ko­ke­muk­set vai­kut­ta­vat ne­ga­tii­vi­ses­ti, jol­loin tie­dos­ta­mat­ta saat­taa jat­kaa tätä sa­maa mal­lia suh­tees­sa it­seen­sä. Voi ol­la vai­kea hy­väk­syä nii­tä puo­lia it­ses­sä, joi­hin on vält­te­le­vä, tai jopa kiel­tä­vä suh­de. Oman vi­han ko­ke­mi­nen saat­taa ol­la haas­teel­lis­ta, jos sii­hen ei ole ol­lut ti­laa tai sen kans­sa elä­mi­nen on jää­nyt vie­raak­si tai jopa kiel­le­tyk­si.

Mitä enem­män oma haa­voit­tu­nei­suus ja rik­ki­näi­syys on it­sel­tä pii­los­sa, sitä enem­män ne vai­kut­ta­vat vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Kes­ke­ne­räi­syys ja haa­voit­tu­nei­suus voi ol­la hel­pom­pi näh­dä toi­ses­sa kuin it­ses­sä.

Meis­tä jo­kai­sen on help­poa tuo­mi­ta toi­nen ih­mi­nen. Voi­sim­me­ko jos­kus ko­keil­la tuo­mit­se­mi­sen si­jas­ta ym­mär­tä­mis­tä? Ym­mär­tä­mi­seen si­säl­tyy aja­tus sii­tä, et­tä elet­ty elä­mä on vai­kut­ta­nut jo lap­suu­des­ta saak­ka. Oli­si mah­ta­vaa, jos voi­sim­me ol­la ai­dos­ti pei­li­nä toi­sil­lem­me, ja roh­ke­ni­sim­me sa­noit­taa omaa ko­ke­mus­tam­me ih­mi­sel­le ra­ken­ta­val­la ta­val­la.

It­seen­sä tu­tus­tu­mi­nen ja eri puo­lien ja haa­voit­tu­nei­suu­den hy­väk­sy­mi­nen avar­ta­vat omaa ko­ke­mus­ta. Elä­män pi­sim­män suh­teen meis­tä jo­kai­nen muo­dos­taa omaan it­seen­sä. Näin ol­len ei ole ol­len­kaan yh­den­te­ke­vää, mi­ten it­seen­sä suh­tau­tuu. Rak­kau­den kak­sois­käs­ky ”Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä niin kuin it­se­ä­si” on tär­keä, mut­ta osaan­ko ra­kas­taa lä­him­mäis­tä, jos en osaa ra­kas­taa it­se­ä­ni? It­sen­sä hy­väk­sy­mis­tä, ar­vos­tus­ta ja ra­kas­ta­mis­ta voi har­joi­tel­la. Ky­syt­hän it­sel­tä­si, mi­ten voit ja mitä voit teh­dä oman hy­vin­voin­ti­si eteen.

Kir­joit­ta­ja on joh­ta­va di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä Lah­den seu­ra­kun­nil­ta.