Ai mikä? Yhä use­am­pi to­te­aa näin ky­sy­myk­seen hel­lun­tais­ta. Joku muis­taa hei­lan hel­lun­tai­na. Muu­ta­ma on eh­kä kuul­lut, mi­ten vä­keä on kuin hel­lun­tain epis­to­las­sa. Pap­pi­na toki tie­dän hel­lun­tain. Tun­nen sen mer­ki­tyk­sen. Tie­dän, et­tä se on yk­si kirk­ko­vuo­den kol­mes­ta suu­res­ta py­häs­tä. Tai ai­na­kin on ol­lut.

Mut­ta hel­lun­tain evan­ke­liu­mia lu­kies­sa­ni olen ihan yh­tä ym­mäl­lä­ni kuin hel­lun­tain ih­met­te­li­jä. Jee­sus pu­huu niin, et­tä jo­kai­ses­sa virk­kees­sä on mon­ta asia. Sik­si va­lit­sen hel­pos­ti it­sel­le­ni lä­hei­sen asi­an ja unoh­dan muut. Tai ku­mar­ran teks­tin vai­keu­del­le ja me­nen eteen­päin.

Mut­ta hel­lun­tai­ta ei voi ei­kä saa unoh­taa. Ei­kö juu­ri vai­keus ole syy miet­tiä, mitä sit­ten kun on hel­lun­tai.

Pyhä Hen­ki on hel­lun­tain pää­hen­ki­lö, tai pää­hen­ki. Jee­sus jät­tää rau­han­sa. Mut­ta hel­lun­tai­na lä­he­tet­ty Pyhä Hen­ki on rau­ha­ton. Py­hän Hen­gen teh­tä­vä ei ole tuo­da lep­poi­saa tyyn­tä rau­haa, vaan saa­da aja­tuk­set ja ih­mi­set liik­keel­le.

Ju­ma­la oli ra­di­kaa­li luo­des­saan tyh­jäs­tä tä­män maa­il­man. Jee­sus oli ra­di­kaa­li tul­ki­tes­saan la­kia uu­del­la ta­val­la. Pyhä Hen­ki on ra­di­kaa­li lait­ta­es­saan liik­keel­le ja sa­no­es­saan, et­tä us­ko on muu­ta­kin kuin omas­sa hy­väs­sä olos­sa kel­lu­mis­ta.

Sik­si­pä Jee­sus pu­huu ope­tus­lap­sil­le roh­keu­des­ta. Mil­lai­nen maa­il­ma mil­loin on­kin, Pyhä Hen­ki muis­tut­taa, et­tä kris­ti­tyn teh­tä­vä on ol­la liik­keel­lä. Pyhä Hen­ki on luon­teel­taan muut­ta­ja, ikui­nen liik­keel­lä oli­ja. Niin kuin us­ko­kin on koko ajan liik­kees­sä.

It­se op­pi­nee­na näp­päi­mis­tön käyt­tä­jä­nä olen edel­lä mel­kein joka ker­ta kir­joit­ta­nut en­sin Py­hän Hen­ki – ja sit­ten kor­jan­nut sen. Mut­ta oi­ke­as­taan Py­hän Hen­ki on hyvä sana ker­to­maan Py­häs­tä Hen­ges­tä.

Mei­dän ym­pä­ril­läm­me on pal­jon py­hää. Py­hää on tie­ten­kin Ju­ma­la ja Jee­sus. Py­hää on is­tua si­säl­le kirk­koon. Py­hää on hil­jen­tyä Ju­ma­lan luo­mas­sa luon­nos­sa. Py­hää on ol­la yh­tey­des­sä tois­ten kris­tit­ty­jen kans­sa eh­tool­lis­pöy­däs­sä tai tois­ten ih­mis­ten kans­sa ruo­ka­pöy­däs­sä.

Tä­män py­hän tun­nun ih­mi­ses­sä luo Py­hän Hen­ki. Hen­ki vai­kut­taa Ju­ma­la­na, kun olem­me il­man maan pääl­lä ole­via Ju­ma­laa ja Jee­sus­ta. Py­hän Hen­gen teh­tä­vä on huo­leh­tia sii­tä, et­tä me kris­ti­tyt, py­his­tä pie­nim­mät, jak­sam­me elää tätä py­hän elä­mää.

Kir­joit­ta­ja on Tai­ni­on­vir­ran seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra

Je­re­mi­as San­ka­ri

Tai­ni­on­vir­ran seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra