Ko­lum­nin mää­rä­päi­vän lä­hes­ty­mi­nen on ah­dis­ta­vaa. En ym­mär­rä, mi­ten oi­ke­at toi­mit­ta­jat sel­vi­ä­vät. Mis­tä ih­mees­tä nyt kir­joi­tan?

Ai­het­ta kuu­mei­ses­ti poh­ties­sa­ni kat­soin, mil­lai­sis­ta tee­mois­ta on tul­lut ai­kai­sem­min kir­joi­tet­tua. Kah­den ko­lum­nin vuo­si­vauh­dil­la­kin eh­tii yl­lät­tä­vän pal­jon. Mu­kaan mah­tuu muis­to­jen pei­laa­mis­ta ajan­koh­tai­siin il­mi­öi­hin, it­sei­ro­ni­an var­jol­la teh­tyä jär­jes­tel­mä­tar­kas­te­lua, seu­ra­kun­ta-ar­jen ha­vain­noin­tia sa­tii­rin kei­noin ja tyl­sim­mis­sä koh­din ra­ken­tei­den ja pää­tök­sen­te­on ana­lyy­sia oi­keus­tie­tei­li­jän sil­min ja – va­li­tet­ta­vas­ti pai­koin myös – oi­keus­tie­tei­li­jän kie­lel­lä.

Suun­ta on vä­lil­lä ol­lut isos­ta asi­as­ta koh­ti pien­tä ja vä­lil­lä pie­nes­tä koh­tia isoa. Toi­si­naan teks­ti on ol­lut yk­si ke­hit­ty­vä ta­ri­na, joka ko­ko­nai­suu­te­na pyr­kii sa­no­maan jo­ta­kin – jos sii­hen vain py­säh­tyy. Usein alun ky­sy­myk­seen olen pyr­ki­nyt vas­taa­maan lo­pus­sa.

Pa­lau­tet­ta­kin on tul­lut, usein säh­kö­pos­til­la ja useim­mi­ten po­si­tii­vis­ta. It­sei­ro­nia näyt­tää ole­van ai­ka tur­val­li­nen muo­to seu­ra­kun­nal­li­sis­sa yh­teyk­sis­sä. Jos huu­mo­ri vä­hän­kin ir­to­aa oma­koh­tai­suu­des­ta, vaik­ka läm­min­hen­ki­ses­ti­kin, asi­an huo­maa heti pa­laut­teen mää­räs­sä.

Pa­lau­tet­ta lu­kies­sa olen ha­vain­nut, et­tä mu­ka­na on nii­tä, jot­ka ei­vät ol­leet lu­ke­neet ko­lum­ne­ja aja­tuk­sel­la ja nii­tä, jot­ka syys­tä tai toi­ses­ta ha­lu­si­vat lu­kea nii­tä vail­la min­kään­lais­ta suo­puut­ta kir­joit­ta­jaa koh­taan. Eh­kä mu­ka­na on ol­lut myös nii­tä, jot­ka pi­tä­vät seu­ra­kun­taa, hen­gel­li­syyt­tä ja us­koa lii­an va­ka­va­na asi­a­na min­kään­lai­sel­le huu­mo­ril­le. It­se ajat­te­len toi­sin. Rie­naa­vaa pilk­kaa pi­tää väis­tää, mut­ta ti­laa pi­tää ol­la myös leik­ki­mie­li­sel­le ou­touk­sil­le nau­ra­mi­sel­le. Tie­dän toki, et­tä toi­sen ou­tou­det saat­ta­vat ol­la toi­sel­le to­del­la tär­kei­tä.

Nyt on tul­lut ai­ka jät­tää ti­laa muil­le. Sii­nä vai­hees­sa, kun yk­si­kään ko­lum­ni ei syn­ny enää vai­vat­to­mas­ti, on mi­nus­ta ai­ka lo­pet­taa. Rat­kai­su täy­tyy teh­dä en­nen kuin toi­mi­tus sen te­kee puo­les­ta­ni. Kii­tos lu­ki­joil­le ja toi­mi­tuk­sel­le.

Kir­joit­ta­ja on kirk­ko­val­tuu­tet­tu Kuh­moi­sis­ta