"Meille on tosi tärkeää tietää, että suomalaiset haluavat auttaa meitä"
Ristinkirkossa järjestettävällä konsertilla autetaan ukrainalaislapsia.
Maarika Laakso-Helle ja Alla Aloshkina iloitsevat siitä, että konsertin avulla voidaan auttaa sodan runtelemaa Ukrainaa ja sen keskellä eläviä lapsia. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Oletko seurannut ikäviä sotauutisia ja pohtinut, miten voisit auttaa sodasta kärsiviä? Syyskuun lopussa Lahden Ristinkirkossa järjestetään hyväntekeväisyyskonsertti, jossa kerätään kolehti Kirkon Ulkomaanavun kautta käytettäväksi ukrainalaislasten hyväksi.
Valaiskoon – apua Ukrainaan -konsertissa esiintyy niin Lahden musiikkiopiston, kaupunginorkesterin, Lahti Big Bandin kuin konservatorionkin soittajia. Tilaisuudessa kuullaan Prego-kuoroa, ukrainalaista Leleka-kuoroa ja nähdään Step UA -tanssiryhmän enkeliaiheinen tanssi.
Solisteina kuullaan muun muassa laulaja Heidi Pakarista, joka esittää viimeisenä Franciscus Assisilaisen rauhanrukouksen. Myös Olga Burlaka ja Katariina Keinänen esiintyvät.
– On iso ilo olla mukana konsertissa, Pakarinen sanoo.
– Musiikki yhdistää ihmisiä, oli tilanne mikä tahansa. Musiikki on lohtu ja apu.
Konsertin juontaa sodassa kovia kokeneesta Sumyn kaupungista kotoisin oleva Alla Aloshkina yhdessä nuorisoteatterin jäsenen kanssa. Aloshkina on asunut Suomessa kolmisen vuotta.
Sosiaalipedagogiikan maisteri ja opettaja juonsi ja järjesti kotimaassaan monenlaisia tapahtumia. Nyt hän opiskelee Lahdessa nuoriso-ohjaajaksi ja käy myös töissä autolatureita valmistavassa tehtaassa.
– On tosi hienoa, että tämä konsertti järjestetään. Se tuo toivoa. Meille ukrainalaisille on tärkeää, että tiedämme, että meidät muistetaan. Tämä auttaa meitä jaksamaan, sillä sota vain jatkuu. Tunnemme, että emme ole yksin, sujuvasti suomea puhuva Aloshkina sanoo.
Aloshkinan vanhemmat muuttivat Suomeen viime syksynä. Sisko jäi kuitenkin Sumyyn, sillä hänen poikansa on parikymppinen eivätkä nuoret miehet saa poistua maasta.
– Sumyssa on nyt huonompi tilanne. Puoli vuotta sitten, pääsiäisen alla, kaupungin keskustassa lapset kiersivät virpomassa ja ihmisiä kulki kirkkoihin. Venäjä pommitti aluetta ja moni kuoli tai vammautui, Aloshkina kertoo.
– Uskon, että suomalaiset osaavat ajatella, mitä tunnemme, sillä Suomessa oli samantyyppinen tilanne kauan sitten.
Valaiskoon – apua Ukrainaan -konsertti sunnuntaina 28. syyskuuta klo 18 Ristinkirkossa. Konsertti on maksuton. Tilaisuuden yhteydessä kerätään kolehti.