JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.

Tällaista on omais­hoi­ta­ja­kodin arki – Terttu Kopra ryhtyi muis­ti­sai­raan miehensä Veikon omais­hoi­ta­jaksi

14.1.2022
Laura Visapää

Sei­nä­kel­lo rak­sut­taa ja te­le­vi­sio on pääl­lä. Tert­tu ja Veik­ko Kop­ran ko­dis­sa on hil­jais­ta. Pu­het­ta pi­tää yl­lä Tert­tu, sil­lä hä­nen puo­li­son­sa ei mon­ta sa­naa päi­vän mit­taan sano. Syy­nä vä­häi­seen pu­hu­mi­seen on Vei­kon muis­ti­sai­raus.

– Vaik­ka yri­tän hä­nel­le ju­tel­la, en saa vas­taus­ta, ku­vaa Tert­tu Kop­ra.

Mie­hen muis­ti­sai­raus to­det­tiin yli kym­men vuot­ta sit­ten, jol­loin Kop­rat oli­vat jo kum­pi­kin eläk­keel­lä. En­sim­mäi­set kym­me­nen vuot­ta me­ni­vät sai­rau­des­ta huo­li­mat­ta mu­ka­vas­ti, vaik­ka sai­raus ete­ni koko ajan.

Lo­ka­kuus­sa 2020 Ter­tus­ta tuli vi­ral­li­ses­ti mie­hen­sä omais­hoi­ta­ja. Hän saa omais­hoi­don tu­kea ja pal­ve­lu­se­te­lei­tä. Sii­nä voit­ta­vat sekä Veik­ko, joka ha­lu­aa eh­dot­to­mas­ti asua ko­to­na ja yh­teis­kun­ta, joka sääs­tyy yh­den lai­tos­pai­kan kus­tan­nuk­sil­ta.

– Kos­kaan Veik­ko ei ole ol­lut paha mi­nul­le, ja hän on nyt­kin hy­vän­tah­toi­nen. Meil­lä on ol­lut hyvä yh­tei­nen elä­mä. Veik­ko ei mis­sään ta­pauk­ses­sa ha­lun­nut lai­tok­seen, jo­ten ryh­dyin hä­nen omais­hoi­ta­jak­seen. Muu­ta vaih­to­eh­toa en edes miet­ti­nyt.

– Ko­to­na mi­nun on hyvä ol­la, sa­noo Veik­ko.

"Veikko ei missään tapauksessa halunnut laitokseen, joten ryhdyin hänen omaishoitajakseen. Muuta vaihtoehtoa en edes miettinyt", sanoo Terttu Kopra. "Kotona minun on hyvä olla", sanoo Veikko Kopra. Kuva: Markku Lehtinen

"Veikko ei missään tapauksessa halunnut laitokseen, joten ryhdyin hänen omaishoitajakseen. Muuta vaihtoehtoa en edes miettinyt", sanoo Terttu Kopra. "Kotona minun on hyvä olla", sanoo Veikko Kopra. Kuva: Markku Lehtinen

Markku Lehtinen

Pa­ris­kun­ta on pi­tä­nyt yh­tä jo kuu­si­kym­men­tä vuot­ta. Tert­tu ta­pa­si Veik­kon­sa kuu­si­tois­ta­vuo­ti­aa­na Soin­tu­lan tans­seis­sa, ja Veik­ko oli tuol­loin kah­den­kym­me­nen. Kak­si vuot­ta myö­hem­min tans­sit­tiin häi­tä Py­ry­län nuo­ri­so­seu­ran­ta­lol­la, kun en­sin oli käy­ty vi­hil­lä Nas­to­lan kir­kos­sa.

Vai­mo muis­te­lee, mi­ten ter­vey­ten­sä päi­vi­nä mies hoi­ti työn­sä li­säk­si ko­ti­hom­mat­kin: teki ruu­at, sii­vo­si, pesi ik­ku­nat ja la­pi­oi lu­met. Nyt hän ei ky­ke­ne huo­leh­ti­maan edes it­ses­tään.

– Muis­ti­sai­raus on vie­nyt pu­heen li­säk­si oma-aloit­tei­suut­ta. Hän ei pe­sey­dy it­se, syö ja pu­kee vain, jos kaik­ki tar­vit­ta­va on esil­lä. En­nen hän ha­la­si mi­nua joka aa­mu, mut­ta nyt se on jää­nyt. En­ti­nen yh­tei­se­lä­mä on muut­tu­nut toi­sen­lai­sek­si, mut­ta ha­lu­an pi­tää huol­ta hä­nes­tä.

Mo­nil­le muis­ti­sai­rail­le omi­nai­seen ta­paan Vei­kol­ta me­ne­vät su­ku­pol­vet se­kai­sin. Oman lap­suu­de­nai­kai­sen va­lo­ku­van­sa äi­ti ja veli vie­rel­lään hän ni­me­ää Ter­tuk­si ja pa­ris­kun­nan kah­dek­si po­jan­po­jak­si. Muis­ti temp­pui­lee paik­ko­jen, ai­ko­jen ja ta­pah­tu­mien kans­sa. Van­hat asi­at tun­tu­vat ei­li­sil­tä, ja tu­le­vil­le päi­vil­le ei hah­mo­tu si­säl­töä. Ih­mi­set me­ne­vät se­kai­sin, ka­to­a­vat mie­les­tä, muut­tu­vat tun­nis­ta­mat­to­mik­si.

– Kyl­lä minä Ter­tun tun­nen, sa­noo Veik­ko tyy­ty­väi­se­nä.

Hän nuk­kuu aa­mui­sin pit­kään, sit­ten vuo­ros­sa on aa­mu­pa­la ja pie­ni lenk­ki ul­ko­na vai­mon kans­sa. Yk­si­nään hän käy vain pos­ti­laa­ti­kol­la. Päi­vä ku­luu il­taan saak­ka te­le­vi­si­on ää­res­sä mu­ka­vas­sa tuo­lis­sa läm­mik­kee­nä vil­la­peit­to ja vil­la­su­kat, mo­lem­mat Ter­tun te­ke­miä.

– Ur­hei­lua kat­se­li­sin vaik­ka kuin­ka kau­an, mut­ta kaik­kea muu­ta­kin.

En­nen Vei­kon sai­ras­tu­mis­ta Kop­rat oli­vat ak­tii­vi­nen pa­ris­kun­ta. Vie­rai­ta kävi usein, ja heil­lä oli pal­jon ys­tä­viä.

– Olim­me ai­na me­nos­sa mui­den kans­sa. Nyt osa ys­tä­vis­tä on jo kuol­lut, ja osa lak­ka­si pi­tä­mäs­tä yh­teyt­tä, kun Veik­ko sai­ras­tui. Yk­si ys­tä­vä­per­he kävi, mut­ta ne­kin vie­rai­lut lop­pui­vat ko­ro­nan ta­kia. Poi­ka ja mi­niä käy­vät tääl­lä sään­nöl­li­ses­ti mäy­rä­koi­rien­sa Nö­pön ja El­lin kans­sa.

Vaih­te­lua ja vir­kis­tys­tä Kop­rien elä­mään ovat tuo­neet Omais­hoi­ta­jien Lii­ton ja Lah­den seu­ra­kun­tien yh­des­sä jär­jes­tä­mät lei­ri­päi­vät Sii­ka­nie­mes­sä. Tänä vuon­na toi­vee­na on saa­da Veik­ko mu­kaan Pal­ve­lu­kes­kus Lin­nun­lau­lun päi­vä­toi­min­taan muu­ta­mak­si tun­nik­si joka toi­nen viik­ko.

– Veik­koa ak­ti­voi­si ja vir­kis­täi­si ko­vas­ti, kun hä­net sai­si mui­den ih­mis­ten jouk­koon, us­koo Tert­tu Kop­ra.

Jou­lu­kuus­sa Veik­ko oli lo­ma­pai­kal­la Lah­des­sa kun­tou­tus­kes­kuk­ses­sa muu­ta­man päi­vän, mut­ta ei viih­ty­nyt siel­lä, vaik­ka hoi­to oli hy­vää. Ko­to­na on Vei­kon mie­les­tä ai­na pa­rem­pi ol­la.

Jot­ta Tert­tu Kop­ra saa muu­ta­man tun­nin it­sel­leen, hoi­to­pal­ve­lu­y­ri­tyk­ses­tä käy kun­nan pal­ve­lu­se­te­lil­lä työn­te­ki­jä ker­ran vii­kos­sa, ja sil­loin hän läh­tee ka­las­ta­maan.

Hän iloit­see suu­res­ti het­kes­tä omaa ai­kaa ja en­nen kaik­kea jut­tu­seu­ras­ta. Pilk­ki­jät ja on­ki­jat ovat tut­tu­ja vuo­sien ta­kaa, jo­ten ta­ri­naa riit­tää.

– Veik­ko mi­nut on ai­koi­naan ka­las­tuk­seen hu­raut­ta­nut. Ka­las­tus oli mei­dän yh­tei­nen har­ras­tuk­sem­me, mut­ta enää Veik­ko ei läh­de mu­kaan, vaik­ka ko­e­tan hou­ku­tel­la.

Kop­rat ei­vät ol­leet mitä ta­han­sa sint­tien nar­raa­jia, vaan myös kil­pa­ka­las­ta­jia. Mo­lem­mat ovat pal­kin­noil­le pääs­sei­tä ka­la­mie­hiä ihan SM-ta­sol­la.

Kun Kop­rat en­nen eläk­keel­le pää­sy­ään poh­ti­vat tu­le­via vuo­sia, kum­man­kin mie­les­sä oli mat­kus­ta­mi­nen. Sit­ten eläk­keel­lä oli­si ai­kaa reis­sa­ta. Nyt oli­si ai­kaa, mut­ta sai­raus es­tää sen.

Tut­ki­muk­sis­sa on to­det­tu, et­tä Vei­kon sai­raus lä­hen­te­lee vai­kea-as­tei­sen muis­ti­sai­rau­den ra­jaa. Mitä sit­ten, kun tu­lee se aa­mu, jol­loin Veik­ko ei enää tun­ne Tert­tua.

– Se on sen ajan asia, sa­noo Tert­tu.