JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Vain harva ihminen on Tero Seppäsen mielestä paha. Elämän arvaamattomissa olosuhteissa hyväkin ihminen päätyy tekemään toisinaan pahoja tekoja. Kuva: Markku Lehtinen

Vain harva ihminen on Tero Seppäsen mielestä paha. Elämän arvaamattomissa olosuhteissa hyväkin ihminen päätyy tekemään toisinaan pahoja tekoja. Kuva: Markku Lehtinen

Apulais­po­lii­si­pääl­likkö: Hyvien ja pahojen erottelu on turhaa, koska ihminen on moni­mut­kainen kapistus

Tero Sep­pä­nen pää­si jo pik­ku­poi­ka­na nä­ke­mään, mil­lais­ta on van­ki­lan to­del­li­suus. ”Sy­vin vel­vol­li­suu­tem­me ih­mi­se­nä on suh­tau­tua toi­seen ver­tai­se­na”, sa­noo po­lii­si, ju­ris­ti ja kir­jai­li­ja.

24.4.2020
Kaisa Hako

Siel­lä, mis­sä ”il­ma tuok­suu teu­ras­ta­mol­le, paah­de­tul­le kah­vil­le ja rai­ti­o­vau­nu­hal­lien rä­ti­se­väl­le joh­din­säh­köl­le”, syn­tyy vuon­na 1958 pie­ni Sta­din kun­di.

Rei­lut vii­si­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min hän on pääl­lik­kö­vi­ras­sa Päi­jät-Hä­meen po­lii­si­lai­tok­sel­la ja al­kaa en­si ker­taa kir­joit­taa muis­tiin nä­ky­miä, tuok­su­ja ja ää­niä, joi­den al­ku­ko­ti­na ovat 1960-lu­vun Her­man­ni, Val­li­la ja Kal­lio. Joi­den­kin vuo­sien ku­lut­tua näis­tä muis­tiin­pa­nois­ta muo­tou­tuu hä­nen esi­kois­ro­maa­nin­sa ki­vi­jal­ka.

— Kaik­ki se, mitä olen ko­ke­nut ja elä­nyt, on tal­lel­la. Kir­joit­ta­mi­sen avul­la pys­tyn pa­laut­ta­maan sen mie­lee­ni, sa­noo Tero Sep­pä­nen, tuu­he­a­par­tai­nen mies vi­de­oyh­tey­den pääs­sä.

Sep­pä­sen taus­tal­la ku­vas­sa nä­kyy kir­ja­hyl­ly­jä ja sei­nä­kel­lo, joka lyö vii­si ker­taa pim-pom. Työ­päi­vä on juu­ri päät­ty­nyt. Ko­tiym­pä­ris­tö on myös työ­ym­pä­ris­tö: Hä­meen apu­lais­po­lii­si­pääl­lik­kö te­kee ko­ro­nak­rii­sin vuok­si nyt töi­tä etä­nä ei­kä Lah­den pää­po­lii­si­a­se­mal­la.

Pu­hees­sa kuu­luu yhä aa­vis­tus Sta­din slan­gin klan­gia, Kal­li­on ja Val­li­lan van­haa työ­läis­kiel­tä.

— Stadi oli mun äi­din­kiel­tä, hän sa­noo.

Tero-poi­ka kävi Val­li­lan kan­sa­kou­lua, ah­mi Vii­si­koi­ta ja Tar­za­nei­ta ei­kä eri­tyi­sem­min an­ta­nut mie­li­ku­vi­tuk­sen­sa keu­lia ai­ne­kir­joi­tuk­ses­sa, vaik­ka sai­kin pal­kin­to­ja rait­tius­kil­pa­kir­joi­tuk­sis­sa. Opet­ta­ja moi­tis­ke­li vä­lil­lä hän­tä nä­sä­vii­saas­ta sa­nai­lus­ta, mut­ta pää­o­sin poi­ka viih­tyi tark­kai­li­ja­roo­lis­sa. Ei ol­lut hin­kua huo­mi­on kes­ki­pis­teek­si.

— Olen ai­na kat­so­nut maa­il­maa vä­hän kuin et­si­men läpi ja pan­nut mer­kil­le ihan eri­lai­sia yk­si­tyis­koh­tia maa­il­mas­ta kuin muut, Sep­pä­nen miet­tii.

Poi­ka­se­na hän pai­noi tar­kas­ti mie­leen­sä sen­kin, mil­lais­ta Hel­sin­gin kes­kus­van­ki­las­sa oli. Siel­lä hän pää­si käy­mään, kos­ka isä työs­ken­te­li yli­var­ti­ja­na. Sep­pä­nen on tal­ti­oi­nut Su­rut­to­mat urut -ro­maa­niin­sa ais­ti­voi­mai­sen jak­son, jos­sa pää­hen­ki­lö vie var­ti­jai­säl­leen eväi­tä van­ki­laan. Ne­näs­sä tun­tuu van­ki­lan tuok­su­ki­ma­ra, joka on ”se­koi­tus kiil­tä­vän käy­tä­vän va­haa, var­ti­jan vir­ka­pu­vun ha­jua, van­gin pu­vun kar­ke­aa ku­dos­ta, ruu­an ja muu­raus­kal­kin tuok­sua”.

Van­ki­lan vah­ti­mes­ta­rin työ oli 16-vuo­ti­aan Sep­pä­sen ke­sä­työ. Sa­mas­sa pai­kas­sa hän myös työs­ken­te­li ar­mei­jan jäl­keen var­ti­ja­na en­nen po­lii­si­kou­luun läh­töä. Van­ki­lan tie­tyn­lai­sen koo­dis­ton hän oli kui­ten­kin op­pi­nut jo poi­ka­se­na, kuun­nel­les­saan isän ja se­dän jut­tu­ja ko­to­na pöy­dän al­la.

— Kun ky­sy­tään, kuka ih­mi­nen on vai­kut­ta­nut si­nuun eni­ten, mi­nun koh­dal­la­ni pi­täi­si ky­syä, et­tä mikä ra­ken­nus on vai­kut­ta­nut si­nuun eni­ten. Se on il­man muu­ta van­ki­la.

Sep­pä­nen op­pi, et­tä van­ki­la oli to­ta­li­taa­ri­nen lai­tos, mut­ta hän omak­sui myös ajat­te­lu­ta­van, jos­sa van­git ei­vät ol­leet ”nii­tä mui­ta”, toi­sia, pa­ho­ja.

— Van­git­kin oli­vat ih­mi­siä.

Hän muis­taa vii­mei­sen yö­vuo­ron, jol­loin var­ti­oi van­ki­las­sa en­nen opis­ke­le­maan läh­tö­ään. Hän aset­tui osas­to­jen vä­li­seen ovi­auk­koon ja kuu­los­te­li, mi­ten van­ki­la hen­git­ti. Ih­mis­koh­ta­lot hen­git­ti­vät.

Ammattini on on tietyllä tavalla kyynistänyt minua, mutta tietty herkkyys on silti säilynyt, sanoo Hämeen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen. Kuva: Markku Lehtinen

Ammattini on on tietyllä tavalla kyynistänyt minua, mutta tietty herkkyys on silti säilynyt, sanoo Hämeen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen. Kuva: Markku Lehtinen

Sep­pä­nen aloit­ti Hel­sin­gin po­lii­sis­sa vuon­na 1979, ja on näin ol­len työs­ken­nel­lyt ri­kosp­ro­ses­si­ket­jun eri vir­ka­mies­teh­tä­vis­sä yli nel­jä­kym­men­tä vuot­ta, kuu­del­la vuo­si­kym­me­nel­lä. 1980-lu­vul­la hän pa­ker­si työn ohes­sa oi­keus­tie­teen opin­not.

— 1983 oli su­per­vuo­si. Me­nin tam­mi­kuus­sa nai­mi­siin, pää­sin oi­kik­seen, jou­lu­kuus­sa syn­tyi esi­kois­tyt­tä­rem­me.

Sta­di­lai­ses­ta tuli päi­jät­hä­mä­läi­nen, kun Sep­pä­nen vuon­na 1990 va­lit­tiin Ori­mat­ti­lan ni­mis­mies­pii­rin apu­lais­ni­mis­mie­hek­si ja näin ol­len myös syyt­tä­jän teh­tä­viin. Nii­tä hän hoi­ti 13 vuot­ta, kun­nes ”pa­la­si si­ni­siin”, nyt pääl­lik­kö­teh­tä­viin.

Sep­pä­nen to­te­aa, et­tä kai­kis­sa uran vai­heis­sa on ol­lut hyvä työs­ken­nel­lä lap­suu­den­ko­dis­ta saa­dun ar­vo­maa­il­man poh­jal­ta.

— Niis­tä re­hel­li­syy­den ja oi­keu­den­mu­kai­suu­den ihan­teis­ta en ole jou­tu­nut työs­sä tin­ki­mään, vaan olen saa­nut esi­mie­he­nä vä­lit­tää nii­tä alai­sil­le­kin, hän sa­noo.

Sep­pä­nen si­sa­ruk­si­neen sai kris­til­li­sen kas­va­tuk­sen.

— Sen kon­ser­va­tii­vi­sis­ta piir­teis­tä olen ai­ka pit­käl­ti ir­taan­tu­nut. Ny­kyi­nen asen­noi­tu­mi­se­ni on kan­san­kir­kol­li­nen, hän ku­vai­lee.

Kos­ka Sep­pä­sel­lä on kak­ko­sa­sun­to Hel­sin­gis­sä, ko­ti­seu­ra­kun­tia ovat sekä Lau­neen et­tä Kal­li­on seu­ra­kun­nat. Toi­saal­ta sa­man­lai­sia, toi­saal­ta ai­van kuin eri pla­nee­tal­ta.

— Kal­li­on seu­ra­kun­ta tai­taa ol­la koko Suo­men mit­ta­kaa­vas­sa ihan oman­lai­sen­sa. Siel­lä ovat spur­gut ja den­sot ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa yh­des­sä mui­den kans­sa, ei­kä ku­kaan ih­met­te­le. Se on ai­ka pu­hut­te­le­vaa, Sep­pä­nen sa­noo.

Hän to­te­aa, et­tä par­haim­mil­laan seu­ra­kun­ta on hy­väk­sy­vä, lem­pe­äs­ti si­sään­sä sul­ke­va, reu­nal­le jää­vät­kin huo­mi­oi­va yh­tei­sö.

— Sama kos­kee kaik­kia mui­ta­kin yh­tei­sö­jä.

Ro­maa­nis­saan hän näyt­tää erään hen­ki­lö­hah­mon­sa kaut­ta vä­läh­dyk­siä sel­lai­ses­ta us­kon­nol­li­ses­ta yh­tei­sös­tä, jos­sa on ah­das­mie­li­siä, pois­sul­ke­via ja alis­ta­via piir­tei­tä.

— Hy­vän ja pa­han ra­ja­lin­ja ei kui­ten­kaan usein kul­je yh­tei­sö­jen ra­jal­la, vaan nii­den lä­vit­se. Asi­at ei­vät ole ai­na yk­si­se­lit­tei­ses­ti sitä, mil­tä ne näyt­tä­vät, hän huo­maut­taa.

Sep­pä­nen on kiin­nit­tä­nyt huo­mi­o­ta us­kon­non sekä ri­kosp­ro­ses­sin kä­sit­teis­tö­jen yh­tä­läi­syyk­siin. Kum­mas­sa­kin yh­tey­des­sä pu­hu­taan syyl­li­syy­des­tä, tuo­mi­os­ta, rik­ko­muk­ses­ta ja ar­mah­duk­ses­ta.

Ri­kok­ses­ta on pe­rin­tei­ses­ti maal­li­sis­sa yh­teyk­sis­sä saa­tu ran­gais­tus, mut­ta myös ri­kosp­ro­ses­sin vai­heis­sa on otet­tu käyt­töön so­vi­tus­ta tai an­teek­si­an­toa muis­tut­ta­via me­ka­nis­me­ja. Sel­lai­sia ovat vaik­ka­pa so­vit­te­lu­käy­tän­tö sekä te­ki­jän koh­taa­mi­nen uh­rin tai omais­ten kans­sa.

— Iki­ai­kai­sia il­mi­öi­tä sa­noi­te­taan uu­del­leen. Mie­len­kiin­tois­ta on, et­tä us­kon­nol­li­sis­sa yh­teyk­sis­sä näil­lä kä­sit­teil­lä on usein ras­kas lei­ma, mut­ta maal­li­ses­sa kon­teks­tis­sa aja­tel­laan, et­tä se on uut­ta ja tuo­ret­ta, hän my­häi­lee.

Sep­pä­nen on ta­val­laan mel­kein koko elä­män­sä ajan ol­lut te­ke­mi­sis­sä hy­vän ja pa­han sekä oi­ke­an ja vää­rän ky­sy­myk­sien kans­sa. Kuka lo­pul­ta on hyvä, kuka paha?

— On pie­ni jouk­ko ih­mi­siä, jot­ka ovat yk­si­se­lit­tei­ses­ti pa­ho­ja. Suu­rin osa kui­ten­kin on sel­lai­sia, jois­ta voi sa­noa, et­tä hän ei ole paha, vaik­ka hä­nen te­kon­sa ovat, Sep­pä­nen sa­noo ja muis­te­lee esi­mer­kik­si vuo­sien ta­kais­ta ta­paus­ta, jos­sa it­se oli mu­ka­na joh­ta­va­na kih­la­kun­nan­syyt­tä­jä­nä. 1990-lu­vul­la tur­kis­tar­haa­ja am­pui hau­li­kol­la alu­eel­laan liik­ku­nei­ta eläi­nak­ti­vis­te­ja koh­ti. Ha­na­koi­ta tuo­mit­si­joi­ta oli­si riit­tä­nyt kum­mal­le­kin osa­puo­lel­le.

— Joku voi­si ker­ke­äs­ti tuo­mi­ta ket­tu­ty­töt, mut­ta jos oma lap­si oli­si hei­dän jou­kos­saan, se saat­tai­si ava­ta ym­mär­rys­tä.

Mo­net työs­sä näh­dyt ih­mis­koh­ta­lot tai­si­vat jää­dä mie­len poh­jal­le mu­hi­maan, sil­lä 2010-lu­vul­la Sep­pä­ses­tä al­koi keh­key­tyä kir­jai­li­ja. Joh­ta­mis­tai­don kou­lu­tuk­ses­sa hän sai es­seis­tään hy­vää pa­lau­tet­ta. Mar­jaa­na-vai­mo yl­lyt­ti me­ne­mään kir­joit­ta­ja­kurs­sil­le. Sep­pä­ses­tä tuli yk­si kir­jai­li­ja Mari Mö­rön oh­jaa­mis­ta opis­ke­li­jois­ta.

— Mari mi­nut opet­ti kir­joit­ta­maan, hän sa­noo.

Tii­viik­si hit­sau­tu­nut seit­se­män kir­joit­ta­jan jouk­ko mat­kus­taa edel­leen joka syk­sy kes­ki­te­tyl­le kir­joit­ta­mis­jak­sol­le Ita­li­an mai­se­miin. Ita­li­as­ta sai ni­men­sä myös hei­dän oma Stresa-kus­tan­nu­so­suus­kun­tan­sa, joka jul­kai­see jä­sen­ten te­ok­sia.

— Näp­pä­rää — ei tar­vit­se kol­ku­tel­la iso­jen kus­tan­ta­mo­jen ovia. Me toi­mim­me myös tois­tem­me kus­tan­nus­toi­mit­ta­ji­na ja oi­ko­lu­ki­joi­na, Sep­pä­nen ker­too.

Sep­pä­sen en­si­te­os oli no­vel­li­ko­ko­el­ma Syök­sy­vir­tauk­sia (2017). Sen ta­ri­nois­sa lu­ki­jal­le esi­tel­lään Lo­ve­tun pik­ku­paik­ka­kun­ta ja yli­kons­taa­pe­li Tau­no Käh­tä­vä, jon­ka nä­kö­kul­mas­ta ta­pah­tu­mia usein kat­sel­laan. Ri­vien lo­mas­ta pil­kah­te­lee huu­mo­ri, jota on veik­ko­huo­vis­mai­sek­si­kin luon­neh­dit­tu. Eh­kä siel­lä kur­kis­te­lee myös se Sep­pä­sen sa­nai­li­ja­puo­li, joka tyk­kää lei­ki­tel­lä:

— Pe­rät­täi­set kap­pa­leet käy­vät ta­val­laan vuo­ro­pu­he­lua kes­ke­nään.

Sep­pä­nen ker­too, et­tä no­vel­lien juu­ret yl­tä­vät hel­sin­ki­läi­sil­le po­lii­si­a­se­mil­le, joil­la hän aloit­te­li uraan­sa: Hert­to­nie­meen, Mal­mil­le, Itä­kes­kuk­seen.

— Kir­joit­ta­mi­nen on rie­mas­tut­ta­vaa vas­ta­pai­noa työl­le. Saa it­se luo­da maa­il­man, hän sa­noo.

Sep­pä­ses­sä on luon­teen­piir­re, joka ede­saut­taa kir­jai­li­juut­ta. Hän­tä rai­vos­tut­ta­vat kes­ke­ne­räi­set asi­at, ku­ten nyt vaik­ka pöy­tä­laa­ti­kos­sa ma­jai­le­vat teks­tin­kat­kel­mat. Niin­pä lap­suus­muis­tiin­pa­not­kin pan­tiin pian pal­ve­le­maan ro­maa­ni­kä­si­kir­joi­tus­ta.

— Ei mi­nua kiin­nos­ta kir­joit­taa pöy­tä­laa­tik­koon. Ha­lu­an kir­joit­taa teks­tiä, jota joku lu­kee. Toi­von, et­tä lu­ki­jan aja­tus pol­vei­li­si näis­sä mie­li­ku­vis­sa­ni ja löy­täi­si sa­mas­tu­mis­koh­tei­ta.

Vii­me vuon­na jul­kais­tu en­si­ro­maa­ni ra­ken­tuu hel­sin­ki­läis­ten kou­lu­poi­kien ys­tä­vyy­den poh­jal­le. Ih­mis­pol­ku­jen kie­mu­rat tii­vis­ty­vät oi­keus­sa­lid­raa­mak­si. Ro­maa­ni laa­je­nee tut­ki­maan — kuin­ka ol­la­kaan — hy­vän ja pa­han ra­ja­pin­taa. Teos tun­tuu su­laut­ta­van yh­teen pal­jon sitä, mitä Sep­pä­nen on elä­mäs­sään ko­ke­nut ja ha­vain­nut.

Ro­maa­nin ni­mes­sä esiin­ty­vä su­ru­ton-ter­mi si­säl­tää ove­lan tup­la­mer­ki­tyk­sen.

Tiet­ty­jen us­kon­nol­lis­ten liik­kei­den kaa­naan­kie­les­sä su­ru­ton ei tar­koi­ta huo­lis­ta va­paa­ta. Su­rut­to­mat ovat ”nii­tä mui­ta”, toi­sia. Nii­tä, jot­ka ei­vät ole ko­ke­neet kään­ty­mys­tä. Nii­tä, jot­ka on help­po lei­ma­ta huo­nom­mik­si.

Kir­jai­li­ja kui­ten­kin kul­jet­taa pää­hen­ki­löi­tään pit­kin pol­ku­ja, joil­la osat voi­vat yl­lät­tä­en vaih­tua. Ih­mi­nen ei voi ai­na vai­kut­taa olo­suh­tei­siin­sa.

— Tä­nään hyvä voi ol­la huo­men­na paha, ja päin­vas­toin. Em­me voi tie­tää tois­tem­me mo­tii­ve­ja. Sik­si sy­vim­piä vel­vol­li­suuk­si­am­me on suh­tau­tua toi­seen ih­mi­seen ver­tai­se­na ei­kä ol­la en­sim­mäi­sek­si tuo­mit­se­mas­sa, Sep­pä­nen sa­noo.

Ro­maa­nis­sa urut nou­se­vat erään­lai­sek­si ih­mi­syy­den ver­taus­ku­vak­si, sil­lä tuo soi­tin on Sep­päs­tä lai­na­ten ”mo­ni­mut­kai­nen ka­pis­tus”. Elä­män­hen­käys kul­kee ur­ku­jen pil­lis­töis­sä yh­tä ar­vaa­mat­to­mal­la ta­val­la kuin ih­mi­ses­sä­kin. Kun yh­des­tä koh­taa pai­naa, ihan muu­al­la soi.

Kir­joit­ta­mi­nen, sa­ma­ten kuin nuo­rem­pa­na aloi­tet­tu va­lo­ku­vaus­har­ras­tus, on Sep­pä­sen mu­kaan saa­nut ai­kaan kai­ken­lais­ta avar­tu­mis­ta. Ys­tä­vä­pii­ri on laa­jen­tu­nut kat­ta­maan ih­mi­siä hy­vin eri­lai­sis­ta ym­py­röis­tä.

— Se on it­se asi­as­sa val­ta­va löy­tö, hän sa­noo.

Hän ei lak­kaa häm­mäs­te­le­mäs­tä sitä, mi­ten nä­en­näi­ses­tä eri­lai­suu­des­ta huo­li­mat­ta kaik­ki lo­pul­ta käy­vät läpi mie­les­sään sa­man­kal­tai­sia ky­sy­myk­siä.

— Eräs ys­tä­vä va­lo­ku­vauk­sen puo­lel­ta oli lu­ke­nut kir­ja­ni ja sa­noi, et­tä vaik­ka em­me ole elä­neet sa­man­lais­ta elä­mää, hän koki sil­ti lu­kies­saan ”tut­tuu­den läi­käh­dyk­siä”.

Lo­pul­ta siis kai­ken­lai­set raja-ai­dat käy­vät enem­män tai vä­hem­män tar­peet­to­mik­si, ei­kä ole enää tar­peen ero­tel­la: hy­vät ja pa­hat, me ja muut.

Sep­pä­sen ro­maa­nin lop­pu­met­reil­lä, kun kai­ken­lai­set po­lut on ko­lut­tu ja elä­mä osoit­ta­nut ar­vaa­mat­to­mat sä­vyn­sä, su­rut­to­muu­den kä­si­te kään­tyy ke­vy­em­pään mer­ki­tyk­seen­sä.

Ol­la ihan vain su­ru­ja vail­la.

Teks­ti­lai­nauk­set: Tero Sep­pä­nen: Su­rut­to­mat urut. Stresa 2019.v

Tie­to

Jong­lee­raa­va apu­lais­po­lii­si­pääl­lik­kö

Va­ra­tuo­ma­ri, ni­mis­mies Tero Sep­pä­nen on syn­ty­nyt vuon­na 1958 Hel­sin­gis­sä. Hän aloit­ti uran­sa Hel­sin­gin po­lii­sis­sa ja työs­ken­te­lee tätä ny­kyä Hä­meen apu­lais­po­lii­si­pääl­lik­kö­nä joh­ta­en po­lii­si­pal­ve­lu­ja ja ope­ra­tii­vis­ta toi­min­taa. Sep­pä­nen on asu­nut Lah­des­sa vuo­des­ta 1990. Per­hee­seen kuu­lu­vat Mar­jaa­na-vai­mo ja kol­me ty­tär­tä.

2010-lu­vul­ta läh­tien Sep­pä­nen on myös kir­joit­ta­nut kau­no­kir­jal­li­suut­ta ja jul­kais­sut kak­si te­os­ta. Hän har­ras­taa lu­ke­mis­ta, hiih­toa ja va­lo­ku­vaus­ta, mut­ta tie­sit­kö hä­nes­tä tätä:

1 Apu­lais­po­lii­si­pääl­li­köl­lä py­sy­vät pal­lot il­mas­sa, sil­lä hän on har­ras­ta­nut jong­lee­raus­ta pik­ku­po­jas­ta läh­tien. Kol­mel­la pal­lol­la se käy su­ju­vas­ti, nel­jäl­lä vaih­te­le­vas­ti.

2 Sep­pä­nen pi­tää eri­tyi­ses­ti orans­sis­ta vä­ris­tä. Se nä­kyy vaa­te­va­lin­nois­sa ja myös hä­nen tuo­reim­man kir­jan­sa kan­si­ku­vas­sa.

3 Myös moot­to­ri­pyö­räi­ly on Sep­pä­sel­le mie­lui­saa. Tal­lis­sa hä­nel­lä on Hon­da CB650 vm -79 sekä Hon­da Sha­dow 750 vm -09.

4 Sep­pä­nen häm­mäs­tyt­tää tut­ta­vi­aan ”leh­del­lä soit­te­lun” tai­dol­laan: ”Lai­tan suu­hun eu­ron ko­li­kon ko­koi­sen puun­leh­den, ke­väi­nen koi­vun­leh­ti on pa­ras. Sen avul­la syn­tyy ki­mak­ka vi­hel­lys.”

Lue lisää aiheesta