JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.

Anna-Mari Kaskinen: "Hengel­li­sellä tiellä on kuljettava kunni­oit­taen"

Nau­ru he­läh­tää usein, kun kir­jai­li­ja An­na-Mari Kas­ki­nen ker­too työs­tään. Ru­nois­sa, lau­luis­sa, vir­sis­sä, mu­si­kaa­leis­sa, näy­tel­mis­sä ja muis­sa teks­teis­sään hän on toi­von vä­lit­tä­jä. Laa­ja ja mo­ni­puo­li­nen tuo­tan­to saa nyt jul­kis­ta tun­nus­tus­ta.

24.2.2023
Outi Viitasalo

Mar­ras­kuus­sa An­na-Mari Kas­ki­sel­le ojen­net­tiin Lu­te­ri­lai­sen Kult­tuu­rin Sää­ti­ön tun­nus­tus­pal­kin­to. Jou­lun al­la uu­ti­soi­tiin vuo­den 2022 Kir­kon kult­tuu­ri­pal­kin­nos­ta, joka myön­net­tiin Kas­ki­sel­le hä­nen elä­män­työs­tään.

Kir­jai­li­ja kiit­tää iloi­se­na on­nit­te­luis­ta.

– On hie­noa, jos oma työ on tuo­nut iloa ih­mi­sil­le. Elä­män­työ to­sin kuu­los­taa ko­vin juh­lal­li­sel­ta. Si­tä­hän te­kee ai­na yh­den työn ker­ral­laan, An­na-Mari Kas­ki­nen hy­myi­lee.

– Ei­kä elä­män­työ­tä teh­dä yk­sin. Omaan työ­hö­ni liit­tyy pal­jon ih­mi­siä, jot­ka on joh­da­tet­tu elä­mää­ni, joil­ta olen op­pi­nut ja jois­ta olen kii­tol­li­nen. Mo­nia tei­tä on avau­tu­nut yl­lät­tä­en, ja nii­tä on läh­det­ty kul­ke­maan.

Kas­ki­nen on vai­kut­ta­nut kir­kon toi­min­ta­muo­toi­hin ja ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten ke­hit­tä­mi­seen myös mo­nis­sa työ­ryh­mis­sä ja pro­jek­teis­sa. Kir­joit­ta­mi­nen on kui­ten­kin luon­te­vin il­mai­su­kei­no.

– Jo ala­luok­kien ai­ne­kir­joi­tus­tun­neil­la tein mie­li­ku­vi­tu­sai­heis­ta niin pit­kiä ai­nei­ta, et­tei mi­nun tar­vin­nut kir­joit­taa nii­tä mus­te­ky­näl­lä puh­taak­si. Työn myö­tä kir­joit­ta­mi­ses­ta on tul­lut myös kei­no sel­vit­tää, mitä asi­ois­ta ajat­te­len.

– Sa­nat ovat tut­tu­ja työ­ka­lu­ja­ni. Kun olen esi­mer­kik­si teh­nyt pal­jon lau­lu­ja, pääs­sä­ni on ikään kuin rii­mi­va­ras­to. Voin poh­tia, mikä sana eri vaih­to­eh­dois­ta so­pi­si ää­ni­a­sul­taan ja ta­vu­mää­räl­tään ky­sei­seen koh­taan. Kir­joit­ta­es­sa ei tar­vit­se läh­teä ai­na alus­ta, ja se hel­pot­taa teks­tin syn­ty­mis­tä. Sil­ti jo­kai­nen teh­tä­vä on eri­lai­nen, ei ru­tii­ni­työ­tä.

Yk­si kes­kei­siä hen­ki­löi­tä kir­jai­li­jan tiel­lä on ol­lut muu­sik­ko ja sä­vel­tä­jä Pek­ka Si­mo­jo­ki, jon­ka kans­sa Kas­ki­ses­ta tuli lau­lun­te­ki­jä.

– Opis­ke­lu­ai­ka­na 1970-lu­vun lo­pul­la toi­mim­me kan­sain­vä­li­ses­sä seu­ra­kun­nas­sa Hel­sin­gis­sä. Pek­ka oli lä­he­tys­työn­te­ki­jöi­den lap­se­na ol­lut Af­ri­kas­sa, ja hä­nel­lä oli pal­jon sä­vel­lyk­siä. Mi­nul­la taas oli pal­jon ru­no­teks­te­jä, jot­ka oli­vat syn­ty­neet kah­den lu­ki­o­vuo­den ko­ke­muk­sis­ta Ka­na­das­sa.

– En­sim­mäi­nen yh­tei­nen lau­lum­me oli Her­ra, kä­del­lä­si. Sen syn­ty oli ih­me: huo­ma­sim­me, et­tä Pe­kan val­mis sä­vel ja mi­nun ru­no­ni so­pi­vat­kin yh­teen!

Her­ra, kä­del­lä­si tuli mu­kaan Si­mo­jo­en ja Kas­ki­sen Af­rik­ka­lai­seen gos­pel­mes­suun, jon­ka Suo­men Lä­he­tys­seu­ra ti­la­si nuo­ril­ta te­ki­jöil­tä vuo­den 1981 Lä­he­tys­juh­lil­le. Lau­lus­ta on tul­lut suo­sik­ki, jota lau­le­taan niin kas­tees­sa kuin hau­ta­jai­sis­sa.

– Aloi­tim­me Pe­kan kans­sa hy­vään ai­kaan. Em­me osan­neet pe­lä­tä haas­tei­ta, jot­ka oli­vat tai­to­jam­me isom­pia, ja te­ke­mäl­lä opim­me. Mei­hin nuo­riin te­ki­jöi­hin luo­tet­tiin ja mei­dän lau­luil­le oli käyt­töä. Lä­he­tys­seu­ra ti­la­si mo­nia töi­tä. Gos­pel­mes­sun jäl­keen tuli Lie­kit-mu­si­kaa­li, tun­nus­lau­lu­ja, mu­siik­kid­raa­mo­ja.

– Tär­keä oli myös levy-yh­tiö Fin­n­gos­pel. Sen ve­tä­jä Jan-Erik Lindq­vist ot­ti en­nak­ko­luu­lot­to­mas­ti kus­tan­net­ta­vak­si töi­täm­me, jo Af­rik­ka­lai­sen gos­pel­mes­sun, vaik­kei ol­lut kuul­lut vie­lä sä­vel­tä­kään.

– Mo­net lau­lum­me, joi­ta on eri lau­lu­kir­jois­sa, ovat tul­leet ih­mi­sil­le tu­tuik­si juu­ri ää­nit­teil­tä.

Yh­teis­työ Pek­ka Si­mo­jo­en kans­sa jat­kuu, ja uu­sia lau­lu­ja on syn­ty­nyt myös mo­nen muun sä­vel­tä­jän ku­ten Pet­ri Laak­so­sen, Juk­ka Sal­mi­sen ja Jaak­ko Löy­tyn kans­sa.

Toi­nen mer­kit­tä­vä hen­ki­lö An­na-Mari Kas­ki­sen työs­sä on ol­lut ru­noi­li­ja An­na-Mai­ja Rait­ti­la.

– Opis­ke­lu­ai­ka­na olin mu­ka­na Kan­san Raa­mat­tu­seu­ran opis­ke­li­ja­toi­min­nas­sa, ja ker­ran ajat­te­lin pyy­tää Rait­ti­laa il­tam­me vie­raak­si. Af­rik­ka­lai­nen gos­pel­mes­sun le­vy­tys oli il­mes­ty­nyt, ja kun soi­tin hä­nel­le, hän tun­nis­ti mi­nut mes­sun teks­tien te­ki­jäk­si ja pyy­si kir­joit­ta­maan las­ten ja nuor­ten vir­siä tu­le­vaan vir­si­kir­jaan.

– Vein hä­nel­le teks­te­jä­ni, jois­ta Her­ra, kä­del­lä­si va­lit­tiin jo val­mii­na mu­kaan (vir­si 517).

– Sain myös teh­tä­väk­si kir­joit­taa isän­maan vir­ren nuo­ril­le (581 Kii­tos Ju­ma­lam­me, kun an­noit kau­niin maan) ja lau­lun lap­sel­le, joka syys­tä tai toi­ses­ta elää il­man isää. Jäl­kim­mäi­nen, Tai­vaan Isä suo­jan an­taa, ei men­nyt heti läpi vir­si­kir­ja­ko­mi­te­as­sa, mut­ta kir­kol­lis­ko­kouk­ses­sa se otet­tiin mu­kaan (vir­si 503).

– Tä­mä­kin lau­lu muu­ten syn­tyi val­miis­ta teks­tis­tä­ni ja Pek­ka Si­mo­jo­en val­miis­ta sä­vel­mäs­tä, Kas­ki­nen hy­myi­lee.

Vir­si­kir­jaan pää­tyi lo­pul­ta seit­se­män Kas­ki­sen kir­joit­ta­maa virt­tä. Vii­si niis­tä on Si­mo­jo­en sä­vel­lyk­siä.

An­na-Mai­ja Rait­ti­la an­toi nuo­rel­le kir­joit­ta­jal­le kak­si tär­ke­ää oh­jet­ta.

– Hän opet­ti mi­nul­le vir­ren­te­ki­jän asen­teen: te­ki­jän tai­to­jen pi­tää jää­dä teks­tis­sä taka-alal­le, teh­tä­vä on suu­rem­pi kuin mitä it­se olet.

– Hän myös ke­hot­ti käyt­tä­mään kir­ja­kiel­tä, mikä oli vir­si­kir­ja­ko­mi­te­an­kin lin­jaus. Olin lu­ke­nut suo­ma­lai­sia klas­sik­ko­ru­noi­li­joi­ta ja käy­tin sa­na­ly­hen­tei­tä, mut­ta sen jäl­keen olen neu­voa nou­dat­ta­nut. Vaik­ka vä­lil­lä oli­si hel­pom­pi ly­hen­tää sa­no­ja, sel­keä kie­li sel­keyt­tää ja myös vah­vis­taa lau­lun sa­no­maa. Kir­ja­kie­li so­pii kai­kil­le, ja tus­kin sitä nuo­ret­kaan vie­ras­ta­vat.

Kir­joit­ta­ja­na Rait­ti­la on ol­lut Kas­ki­sel­le tär­keä vai­kut­ta­ja.

– Hie­nois­sa teks­teis­sään hän vii­toit­taa suun­tia, joi­hin kul­kea, mut­ta kun­ni­oit­taa ih­mi­sen omaa va­lin­taa. Var­sin­kin hen­gel­li­nen tie on niin herk­kä alue, et­tä sil­lä on syy­tä kul­kea kun­ni­oit­ta­en.

Yh­teis­työ jat­kui 2000-lu­vun vaih­tees­sa Ruot­sin kir­kon vir­si­kir­jan suo­men­ta­ji­na. Yli 500 vir­ren mo­ni­vuo­ti­sen kään­nö­su­ra­kan te­ki­vät Rait­ti­la, Kas­ki­nen, Nii­lo Rau­ha­la ja Pek­ka Ki­ve­käs.

– Olin nuo­rin, muut sil­mis­sä­ni mo­nu­men­taa­li­sia hah­mo­ja. Seu­ra­sin opis­ke­li­jan asen­teel­la, mi­ten he työs­ken­te­li­vät. Mie­tim­me to­del­la tark­kaan, mi­ten sa­nat ja sä­ve­let toi­mi­vat yh­teen. Kään­nök­siä lau­let­tiin ai­na uu­des­taan, ja kun jo­kin ei toi­mi­nut, sitä muo­kat­tiin. Ke­nel­lä­kään ei ol­lut tur­haa yl­peyt­tä, et­tei omaa teks­tiä voi­si muut­taa.

Ko­ke­muk­set kään­nös­työs­tä oli­vat hyö­dyk­si, kun 2010-lu­vul­la omaan vir­si­kir­jaam­me teh­tiin li­sä­vih­koa. Sii­hen tuli pal­jon kan­sain­vä­lis­tä ma­te­ri­aa­lia, ja omien teks­tien li­säk­si An­na-Mari Kas­ki­nen suo­men­si usei­ta vir­siä.

– Se oli in­nos­ta­vaa työ­tä. Vir­si­kir­ja oli val­mis­tu­nut 1986, ja kir­kos­sa ja ih­mis­ten hen­gel­li­syy­des­sä oli ta­pah­tu­nut muu­tok­sia. Tar­vit­tiin uu­den­tyyp­pi­siä vir­siä.

– Li­sä­vih­koon otet­tiin mu­kaan eri kie­liä, joil­la sa­man vir­ren voi lau­laa. Näi­tä on esi­mer­kik­si ir­lan­ti­lai­nen vir­si 979 Tul­koon tie si­nua vas­taan. Sa­moin mu­kaan tuli rak­kai­ta lau­lu­ja, joi­ta on vuo­si­kym­me­niä lau­let­tu, ku­ten Maan kor­ves­sa (971).

– Tun­tuu, et­tä näi­tä vir­siä käy­te­tään ai­ka pal­jon, ja sii­tä olen iloi­nen.

Kas­ki­sen kään­nös­työ­tä on myös suo­sit­tu Kirk­ko ol­koon niin kuin puu (949), jon­ka teks­ti ja kei­nu­va sä­vel vä­lit­tä­vät ete­lä­a­me­rik­ka­lais­ta läm­pöä.

– Se oli haas­te, mut­ta sil­ti mu­ka­va kään­tää.

– Haas­tee­na oli saa­da teks­ti ja sen si­säl­tö so­pi­maan sä­vel­mään. Tut­kin sekä es­pan­jan­kie­lis­tä al­ku­teks­tiä et­tä kään­nös­tä eng­lan­nik­si. Suo­men kie­li on eri­lai­nen ja sii­nä on pi­tem­piä sa­no­ja kuin muis­sa, esi­mer­kik­si God, Dios – Ju­ma­la. On­nek­si tree on puu!

– Kään­tä­es­sä py­rin kun­ni­oit­ta­maan al­ku­pe­räis­teks­tin kir­joit­ta­jan ide­aa, mut­ta vä­ki­sin­kin voi jou­tua siir­tä­mään jon­kin aja­tuk­sen eri paik­kaan kuin al­ku­pe­räi­ses­sä teks­tis­sä. Mut­ta kun saa teks­tin toi­mi­maan ja sa­nat sol­ju­maan, sii­tä tu­lee iloi­nen mie­li.

Vir­sien li­säk­si Kas­ki­nen on teh­nyt vir­si­kir­jan liit­teek­si run­saas­ti teks­te­jä ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta ja kir­kol­li­sia toi­mi­tuk­sia var­ten. Vaik­ka­pa kas­tee­seen tai vih­ki­mi­seen löy­tyy nu­me­rois­ta 806–851 uu­sia lau­lu­ja tu­tuil­la sä­vel­mil­lä.

An­na-Mari Kas­ki­sen lau­lut is­tu­vat lau­la­jan suu­hun ja pu­hu­vat suo­raan sy­dä­meen. On­ko ru­non ja lau­lu­teks­tin kir­joit­ta­mi­ses­sa eroa?

– Kun kir­joit­taa lau­lua, sa­no­jen­kin oli­si hyvä ol­la kuin mu­siik­kia, soi­da sä­ve­len kans­sa luon­te­vas­ti. Jos mu­sii­kis­sa on pit­kä sä­vel, sii­hen pi­tää et­siä pit­kä tavu. Vir­ren te­ke­mi­ses­sä kiin­ni­tän eri­tyis­tä huo­mi­o­ta lau­let­ta­vuu­teen ja sii­hen, mi­ten si­säl­tö avau­tuu kuu­li­jal­le.

– Ko­ro­na-ai­ka­na kir­joi­tin kirk­ko­vuo­den py­hä­päi­vien mes­su­ja var­ten lau­lu­ja, jot­ka es­poo­lai­nen kant­to­ri An­na-Lii­sa Hau­nio sä­vel­si. Nämä Voi­ma­lau­lut on jul­kais­tu lau­lu­kir­ja­na ja va­li­koi­ma nii­tä myös le­vy­nä. Nii­tä var­ten tut­kin kun­kin py­hän teks­tiä Raa­ma­tus­ta. Oma nä­kö­kul­ma on hyvä ol­la, mut­ta kun­ni­oit­ta­en sitä, mis­sä yh­tey­des­sä lau­lu­teks­tiä tul­laan käyt­tä­mään.

– Mu­si­kaa­lien lau­luis­sa on enem­män va­pauk­sia, kos­ka teks­tiä mie­ti­tään tie­tyn hen­ki­lön kaut­ta. Las­ten­lau­luis­sa taas voin lei­ki­tel­lä sa­noil­la ja rii­meil­lä.

Nel­jän lap­sen äi­ti­nä An­na-Mari Kas­ki­nen on ko­ke­nut, mi­ten lap­sil­le suun­nat­tua oh­jel­maa ja mes­su­ja lau­lui­neen tar­vi­taan.

– Vaik­ka ihan­ne on, et­tä kai­ke­ni­käi­set ovat yh­des­sä, oli­si hyvä jär­jes­tää myös ti­lan­tei­ta, jois­sa kaik­ki on jär­jes­tet­ty lap­sia var­ten, on kat­sot­ta­vaa ja te­ke­mis­tä.

Tä­hän tar­pee­seen syn­tyi 1990-lu­vul­la las­ten ju­ma­lan­pal­ve­lus Mu­ku­la­mes­su, joka suun­ni­tel­tiin yh­des­sä per­hei­den kans­sa ja jos­sa kuun­nel­tiin las­ten toi­vet­ta, et­tä mes­sus­sa sai­si myös liik­kua. Suu­rim­man osan lau­luis­ta sä­vel­si Pet­ri Laak­so­nen. Mes­sun lau­lut ovat tul­leet tu­tuik­si, ja Kas­ki­sen ja Juk­ka Sal­mi­sen lau­lu Ru­kous on sil­ta löy­tyy myös Vir­si­kir­jan li­sä­vi­hos­ta (931).

Las­ten ja kris­til­li­sen kas­va­tuk­sen asi­al­la An­na-Mari Kas­ki­nen on myös Loh­jan Vi­va­mos­sa, Kan­san Raa­mat­tu­seu­ran kurs­si­kes­kuk­ses­sa. Uu­sia näy­tel­miä Raa­ma­tun ker­to­mus­ten poh­jal­ta syn­tyy Vi­va­mon Raa­mat­tu­ky­län te­at­te­riyh­tei­söl­le ja Las­ten­ky­lään, jon­ka Kas­ki­nen pe­rus­ti toi­mies­saan pari vuot­ta kes­kuk­sen joh­ta­ja­na.

– Las­ten­ky­läs­sä kat­so­taan näy­tel­mä, kul­je­taan luon­to­po­lul­la, käy­dään mum­mo­las­sa ja nik­ka­roi­daan vaa­rin vers­taal­la. Siel­lä on myös kau­nis pie­ni Py­hän Lap­sen kirk­ko. Ter­ve­tu­loa käy­mään!

Tä­män het­ken maa­il­man­ti­lan­ne on ras­kas niin lap­sil­le kuin ai­kui­sil­le, mut­ta An­na-Mari Kas­ki­nen muis­tut­taa toi­vos­ta.

– Sota on avoin haa­va. Vaik­ka kir­joit­tai­si hy­vin vai­keis­ta ja ki­peis­tä asi­ois­ta, mu­ka­na pi­tää ol­la toi­vo, jo­hon tart­tua. Ei elä­mäs­tä pidä teh­dä kau­niim­paa kuin se on, mut­ta hy­vyy­den voi­ma, joka koh­taa to­del­li­suu­tem­me, on ai­na ole­mas­sa, hän sa­noo vir­teen 600 vii­ta­ten.

– Toi­vot­to­muu­teen ei pidä vai­pua myös­kään, jos kris­til­li­sen sa­no­man nä­ky­vyys kou­luis­sa vä­he­nee. Kir­koil­la on va­paus toi­mia ja ker­toa vies­ti­ään. Meil­lä on hie­no­ja kirk­ko­ja – teh­dään nii­hin niin laa­du­kas­ta toi­min­taa, et­tä ih­mi­set jo­not­ta­vat osal­lis­tu­maan.

An­na-Mari Kas­ki­nen

Kir­jai­li­ja, ru­noi­li­ja, sa­noit­ta­ja, kä­si­kir­joit­ta­ja, Las­ten­maa-leh­den pää­toi­mit­ta­ja.

Jul­kais­sut kym­me­niä ru­no­kir­jo­ja, ru­kous­kir­jo­ja, las­ten­kir­jo­ja ja mui­ta ko­ko­el­mia. Lau­lu­ja useis­sa lau­lu­kir­jois­sa. Mes­su­ja, mu­si­kaa­le­ja ja mu­siik­kid­raa­mo­ja, näy­tel­miä.

Nel­jä kaut­ta kir­kol­lis­ko­kou­se­dus­ta­ja­na.

Asu­nut per­hei­neen yh­teen­sä kuu­si vuot­ta Aust­ra­li­as­sa.

Opis­ke­lu­ai­ka­na asui ru­noi­li­ja Aa­ro Hel­laa­kos­ken les­ken Lem­pi Hel­laa­kos­ken luo­na.

Lue lisää aiheesta