"Toi­si­naan kir­kos­sa ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta on val­mis­te­le­mas­sa kak­si sun­ti­o­ta. Näin oli esi­mer­kik­si en­nen ko­ro­na­pan­de­mi­aa kon­fir­maa­ti­o­mes­suis­sa, jot­ka usein ke­rä­si­vät kir­kon täy­teen. Mo­nes­ti kon­fir­maa­ti­o­mes­sus­sa iso­set ke­rää­vät ko­leh­din. Niin sil­lä­kin ker­taa, kun toi­sen sun­ti­on kans­sa oi­kein py­säh­dyim­me seu­raa­maan, mi­ten ko­leh­din ke­ruu nuo­ril­ta su­juu. Sii­nä­pä kat­sel­les­sa omat työt pää­si­vät unoh­tu­maan. Mei­dän oli­si pi­tä­nyt jär­jes­tel­lä ko­leh­din kan­ta­mi­sen ai­ka­na kir­kon si­vu­pöy­dil­le eh­tool­li­nen val­miik­si.

Kun ko­leh­ti oli siu­nat­tu alt­ta­ril­la, hok­sa­sim­me unoh­duk­sem­me. Sii­nä sitä sit­ten pie­nes­sä pa­nii­kis­sa poh­dit­tiin, mis­sä vai­hees­sa mes­sua voi­sim­me kul­kea pit­kin kirk­ko­sa­lia mah­dol­li­sim­man vä­hän häi­ri­ö­tä ai­heut­ta­en. Lo­pul­ta pa­pin kut­su­es­sa kirk­ko­kan­saa eh­tool­li­sel­le, kaik­ki oli kuin oli­kin val­mii­na. Mes­sun jäl­keen ky­syim­me pa­pil­ta, huo­ma­si­ko hän, et­tei kaik­ki su­ju­nut ai­van suun­ni­tel­mien mu­kaan. Vas­taus oli huo­jen­ta­va: en."