Elo­kuu oli kuu­ma ja kui­va ky­läl­lä ja kan­kail­la. Olin vah­ti­mes­ta­ri-sun­ti­on työs­tä­ni lo­mal­la ja käy­nyt il­ta­päi­väl­lä hui­li­maan ja nu­kah­ta­nut soh­val­le. He­rä­sin vä­hän en­nen puo­li viit­tä.

Lo­mal­la ol­les­sa ei ol­lut mi­tään tar­vet­ta poi­ke­ta työ­pai­kal­la, joka oli noin ki­lo­met­rin pääs­tä ko­dis­ta­ni. Vies­ti oli kui­ten­kin vah­va, et­tä mene kii­rees­ti työ­pai­kal­le­si seu­ra­kun­ta­ta­lol­le.

Kun ava­sin ul­ko-oven keit­ti­öön, ih­met­te­lin, mi­ten kuu­mas­ti il­ta-au­rin­ko pais­taa ik­ku­nas­ta si­sään.

Sa­mas­sa huo­ma­sin, et­tä kova kuu­muus tu­lee­kin hel­las­ta, jon­ka mo­lem­mat etu­le­vyt hoh­ti­vat tu­li­pu­nai­si­na kuu­to­sel­la.

Lai­toin vä­lit­tö­mäs­ti hel­lan pois pääl­tä ja soi­tin sil­loi­sel­le pa­lo­pääl­li­köl­le.

Mi­nul­le tuli suu­ri pel­ko, ovat­ko sei­nät koh­ta tu­les­sa. Pa­lo­pääl­lik­kö ar­vi­oi, et­tä le­vyt oli­vat ol­leet pääl­lä usei­ta tun­te­ja ja et­tä iso roi­hu oli­si ol­lut tu­hoi­sa kes­kel­lä ky­lää kui­val­la kan­kaal­la.

Is­tuin vie­lä tun­te­ja keit­ti­ös­sä vah­tien kuu­muu­den vii­le­ne­mis­tä.

Tuo päi­vä elo­kuus­sa vuo­sia sit­ten ei unoh­du kos­kaan. Mi­nut he­rä­tet­tiin teh­tä­vään pe­las­ta­maan seu­ra­kun­ta­ta­lo, ky­lää sekä sil­loi­nen työ­paik­ka­ni.

Täl­lä pals­tal­la sun­ti­ot ker­to­vat uran­sa ai­ka­na ta­pah­tu­neis­ta sat­tu­muk­sis­ta.