”Py­häs­tä pai­kas­ta mi­nul­le tu­lee mie­leen lenk­ki­pol­ku ja met­sän rau­hal­li­suus. Kun läh­tee ulos juok­se­maan, siel­lä ren­tou­tuu ja rau­hoit­tuu. Met­säs­sä pää­see pois vaik­ka­pa kou­lun ai­heut­ta­mas­ta stres­sis­tä tai muis­ta asi­ois­ta, jot­ka ovat mie­len pääl­lä. Jos­kus tu­lee mie­tit­tyä ihan pie­ni­ä­kin asi­oi­ta, joi­hin ei kii­reen kes­kel­lä ole ai­kaa py­säh­tyä. Asun Ruu­hi­jär­vel­lä Nas­to­las­sa, ja lenk­ki­pol­ku läh­tee ihan ko­ti­pi­has­ta rau­hal­li­siin lä­hi­met­siin, jois­sa har­voin tu­lee edes tois­ta lenk­kei­li­jää vas­taan. Tu­tun vas­taan­tu­li­jan kans­sa vaih­de­taan tie­tys­ti muu­ta­ma sana. Lenk­ki­po­lut kul­ke­vat hiek­ka­tie­tä ja pien­tä met­sä­pol­kua. Jos­kus kuun­te­len juos­tes­sa mu­siik­kia, mut­ta usein kuun­te­len vain hie­kan ra­pi­naa ken­kien al­la ja lin­tu­jen lau­les­ke­lua. Omat aja­tuk­set kul­ke­vat par­hai­ten, kun mu­siik­ki ei ole pääl­lä. Juok­su­len­kil­lä käyn pari kol­me ker­taa vii­kos­sa. Har­ras­tan tois­ta vuot­ta tri­ath­lo­nia, ja juok­su­han on osa sitä pyö­räi­lyn ja uin­nin li­säk­si. Met­säs­sä ja kir­kos­sa on pal­jon sa­maa, sil­lä mo­lem­mat ovat rau­hoit­tu­mi­sen paik­ko­ja.”

Juu­so Hon­ka­nen, Lah­ti