”Viik­koa en­nen kirk­ko­häi­tä is­ki hir­veä pa­niik­ki, kun ta­ju­sin, et­ten kuu­lu kirk­koon ja rip­pi­kou­lu on käy­mät­tä. Olin Ruot­sis­sa asu­es­sa­ni kir­kon jä­sen. Mi­nut kas­tet­tiin lap­se­na, mut­ta tie­to sii­tä oli jo­ten­kin kum­mas­ti ka­don­nut.

Yri­tin rat­kais­ta on­gel­maa soit­ta­mal­la mo­neen paik­kaan Ruot­sia myö­ten, mut­ta en saa­nut apua en­nen kuin kek­sin soit­taa Kes­ki-Lah­den kirk­ko­her­ra Mii­ka Hä­mä­läi­sel­le.

Ker­roin, et­ten tie­dä, mitä on ta­pah­tu­nut. Olin ol­lut nuo­res­ta po­jas­ta ak­tii­vi­nen seu­ra­kun­nas­sa, muun mu­as­sa sä­es­tä­nyt kir­kon kuo­ro­ja, mut­ta mer­kin­tä kir­kon jä­se­nyy­des­tä oli hä­vin­nyt. En ym­mär­rä, mitä oli ta­pah­tu­nut.

Hän eh­dot­ti mi­nul­le, et­tä opet­te­len kym­me­nen käs­kyä, Isä mei­dän ja us­kon­tun­nus­tuk­sen, ja tu­len sit­ten kont­to­ril­le ten­tat­ta­vak­si. Tent­ti, joka ta­pah­tui jo­nain jou­lun vä­li­päi­vä­nä, meni hy­vin. Kii­tok­sek­si sii­tä, et­tä Mii­ka löy­si mi­nul­le ai­kaa, lu­pa­sin suo­rit­taa rip­pi­kou­lun lop­puun. Pää­sin ri­pil­le Ris­tin­kir­kos­sa häi­den jäl­keen. Olin ai­noa kon­fir­maa­ti­os­sa. Nai­mi­siin­kin pää­sin ja olen ol­lut avi­os­sa vii­si vuot­ta.”

Muu­sik­ko Di­mit­ri Keis­ki, Lah­ti