Mo­der­ni je­sui­it­ta. Pie­tis­ti, toi­saal­ta ai­van ha­sar­di. Ju­ma­lan hul­lu.

Mu­siik­kie­van­ke­lis­ta Jip­pu so­vit­te­lee ko­keek­si yl­leen kris­til­li­siä mää­ri­tel­miä, mut­ta luo­puu pian yri­tyk­ses­tä.

Lo­ke­roin­ti tun­tuu epä­o­len­nai­sel­ta.

Olen­nais­ta on täy­del­li­nen tyh­jyys, jo­hon lau­la­ja-lau­lun­te­ki­jä, vi­ral­li­sel­ta ni­mel­tään Meri-Tuu­li Elo­rin­ne, pu­to­si seit­se­män vuot­ta sit­ten. Ta­ka­na oli mai­net­ta ja kun­ni­aa, kul­ta­le­vy­jä, Em­ma-pal­kin­to, rak­kauk­sia, ero­ja, riip­pu­vuuk­sia ja lööp­pe­jä. Näin oli jat­ku­nut 19 vuo­den iäs­tä as­ti.

Sit­ten ta­pah­tui kään­ne:

– Poh­ja­kos­ke­tus, ku­vai­lee Jip­pu vi­de­oyh­tey­den pääs­sä ko­to­naan Tu­rus­sa.

Draa­ma ja myrs­ky oli­vat ol­leet Ji­pun nor­maa­li. Luon­teen­laa­tu nyt vain oli sel­lai­nen, ja on jos­sain mää­rin yhä.

– Täl­lä ge­ne­tii­kal­la en odo­ta help­poa elä­mää. Krii­sit ja vai­keu­det tu­le­vat, kos­ka kyse on mi­nus­ta, hän sa­noo to­te­a­vaan sä­vyyn.

Pal­jon on sil­ti muut­tu­nut.

Dra­maat­ti­ses­ti tii­vis­tä­en täh­des­tä on tul­lut pal­ve­li­ja. Ihai­lun­näl­käi­ses­tä esiin­ty­jäs­tä on tul­lut evan­ke­lis­ta, joka ra­jaa jul­ki­suut­ta sen mu­kaan, pal­ve­lee­ko se kut­su­mus­ta vai ei.

– Kun vii­me vuo­si­na olen ol­lut jul­ki­suu­des­sa, en ole toi­vot­ta­vas­ti ol­lut siel­lä se­koi­le­mas­sa, hän sa­noo.

Tä­mä­kin haas­tat­te­lu on so­vit­tu sil­lä eväs­tyk­sel­lä, et­tä nyt ei ruo­di­ta pa­ri­suh­tei­ta, vaan pu­hu­taan Ju­ma­las­ta ja kut­su­muk­ses­ta.

Muu­tok­sen nol­la­pis­teek­si las­ket­ta­koon vuo­si 2013, jol­loin lan­gan­lai­hak­si kuih­tu­nut Jip­pu pää­tyi psy­koot­ti­se­na mie­li­sai­raa­laan.

– Psyy­ke ei kes­tä­nyt mo­raa­lit­to­muut­ta, jon­ka kes­kel­lä olin elä­nyt, hän ku­vai­lee.

Jip­pu oli ajau­tu­nut avi­o­liit­toon, jon­ka hän sa­noo ol­leen sai­raal­la poh­jal­la.

– Elin huu­me­maa­il­mas­sa. En it­se käyt­tä­nyt, mut­ta elin lä­hei­ses­sä suh­tees­sa maa­il­maan, jos­sa oli huu­mei­ta ja ri­kol­li­suut­ta. Olin ai­na ol­lut us­kos­sa, ja nyt ris­ti­rii­ta ym­pä­röi­vän elä­män kans­sa oli tul­lut lii­an suu­rek­si.

Hen­gel­li­set oi­val­luk­set tai kään­ne­koh­dat tun­tu­vat liit­ty­vän usein ti­lan­tei­siin, jois­sa ih­mi­nen on jou­tu­nut tyh­jän pääl­le ja en­ti­nen elä­män­muo­to käy­nyt mah­dot­to­mak­si.

– Maa­il­ma tu­kee mi­nä­kes­kei­syyt­tä, jos­sa sel­viy­dy­tään omin voi­min. Kun sit­ten pu­to­aa ah­din­koon ja pi­mey­teen, jää enää vä­hän sa­not­ta­vaa. Sii­nä tyh­jyy­des­sä ja hil­jai­suu­des­sa Kris­tus saa ti­laa, Jip­pu ana­ly­soi.

Ei niin, et­tei­kö Ji­pul­la oli­si jo en­nen tätä ol­lut ym­mär­rys kris­til­li­syy­des­tä.

– Minä olen kir­kon kas­vat­ti, hän sa­noo.

Suku on sa­ke­a­naan pap­pe­ja ja evan­ke­lis­to­ja.

– Isän isä Nii­lo Elo­rin­ne on ol­lut Kan­san Raa­mat­tu­seu­ran evan­ke­lis­ta. Äi­din isä oli Hei­no­lan maa­lais­kun­nan ro­vas­ti On­ni Ee­ri­käi­nen. Olen vart­tu­nut va­kau­muk­sel­li­ses­sa vii­des­läi­ses­sä ko­dis­sa. Van­hem­pa­ni ovat kier­tä­neet evan­ke­lis­toi­na jo en­nen syn­ty­mää­ni, Jip­pu lu­et­te­lee.

– Olen siis evan­ke­lis­ta kol­man­nes­sa pol­ves­sa.

Evan­ke­lis­ta­per­hees­sä vart­tu­mi­nen ei suo­jaa kär­si­myk­sel­tä, se kävi sel­väk­si jo var­hain. Jip­pu oli kuu­si­vuo­ti­as, kun per­hei­dyl­li mu­re­ni. Van­hem­mil­le tuli ero, ja sen myö­tä hei­dän kut­su­muk­sen­sa kaa­tui, sil­lä eron­nei­den ei tuo­hon ai­kaan kat­sot­tu voi­van jat­kaa evan­ke­lis­toi­na. Äi­ti pe­rus­ti uu­si­o­per­heen, ja isä­puo­li osoit­tau­tui al­ko­ho­lis­tik­si. Jip­pu pää­tyi 12-vuo­ti­aa­na si­jais­per­hee­seen.

Krii­siy­ty­nees­sä lap­suu­des­sa van­hem­pien hen­gel­li­syys oli nii­tä asi­oi­ta, jot­ka kan­toi­vat.

– Van­hem­pie­ni us­ko oli ar­mol­lis­ta, sil­lä he oli­vat it­se­kin mo­kan­neet niin mo­nel­la ta­sol­la. Jos heis­sä nuo­rem­pi­na oli ol­lut te­ko­py­hyyt­tä, se oli ka­ris­sut. Mi­nul­la oli kak­si epä­on­nis­ta, mut­ta ar­mol­lis­ta ja su­vait­se­vaa van­hem­paa. Jos ko­to­na oli­si ope­tet­tu us­koa jo­ten­kin toi­sin, en oli­si sel­viy­ty­nyt, Jip­pu miet­tii.

– Olen näyt­täy­ty­nyt heil­le ai­ka se­ka­vas­sa­kin kun­nos­sa, raa­han­nut il­lal­li­sel­le kai­ken maa­il­man uk­ko­ja. Van­hem­mat ei­vät sa­no­neet mi­tään, mut­ta elä­män­vai­hee­ni huu­mei­den ja ri­kol­li­suu­den lie­peil­lä on täy­ty­nyt ol­la heil­le hir­ve­ää ai­kaa, sa­noo Jip­pu ja huo­kaa sy­vään.

– Huh­hui­jaa.

Jip­pu mää­rit­te­lee ol­leen­sa tai­vaan kan­sa­lai­nen, joka ele­li omien la­kien­sa mu­kaan.

– Se oli he­del­mä­tön­tä us­koa. Se ei ol­lut sel­lais­ta ruis­lei­päk­ris­til­li­syyt­tä, jos­sa ih­mi­nen kas­vaa, hän ku­vai­lee.

Poh­ja­kos­ke­tuk­sen jäl­keis­tä ai­kaa hän ku­vaa pa­laa­mi­sek­si ”lap­suu­den kas­teen ar­mon yti­meen”.

Jip­pu­mai­seen tyy­liin hän toki teki sen aluk­si sata la­sis­sa, he­rä­tysk­ris­til­li­syy­des­tä tu­tut ve­ri­set kie­li­ku­vat rois­ku­en.

– Us­kon­va­lin­ta­ni oli niin hem­me­tin ra­di­kaa­li, et­tä se vil­li set­ti var­maan säi­käyt­ti ih­mi­siä. Ins­tag­ram-seu­raa­jis­sa­ni kävi kato, kun pos­ta­sin ve­riyl­kä-ka­rit­sa-jut­tu­ja. Muis­tan, kuin­ka kam­paa­ja­ni ky­syi va­ro­vas­ti, et­tä mikä tämä ve­ri­jut­tu oi­kein on. Et­tä ke­nen veri vuo­taa?

Al­ku­hih­hu­li­vai­heen ylä­kii­toa kes­ti pari vuot­ta.

– Mei­nin­ki oli, et­tä tuli on ir­ti ja puh­toi­se­na täs­sä men­nään, sit­ten seu­ra­si ko­lah­dus maan pin­nal­le ja rau­hoit­tu­mi­nen. Et­tä jos sit­ten­kin vä­hän ma­ta­lam­mal­la pro­fii­lil­la, Jip­pu nau­raa.

En­ti­sen elä­män­pii­rin tut­ta­vat kiel­tä­mät­tä häm­mäs­te­li­vät uut­ta kään­net­tä.

– Toi­saal­ta moni oli puo­les­ta­ni on­nel­li­nen sii­tä, et­tä löy­sin edes jon­kin­lai­sen rau­han.

Jip­pu to­te­aa, et­tä oli­si val­heel­lis­ta väit­tää, et­tä us­ko te­kee elä­mäs­tä su­ju­vaa ja pois­taa haa­voit­tu­nei­suu­den kuin na­pis­ta pai­na­en.

Ad­dik­tio eri muo­dois­saan on ol­lut hä­nel­le eri vai­heis­sa ”kuin Paa­va­lil­le pis­tin li­has­sa”. Sai­rau­den vii­mei­sin muo­to oli va­ka­vak­si muut­tu­nut so­ke­ri­riip­pu­vuus.

– Sii­tä al­koi tul­la mi­nul­le pa­ko­kei­no tun­teis­ta. Ter­veys oli vaa­ka­lau­dal­la, kun yli­pai­no nou­si hur­jiin lu­ke­miin, hän ku­vai­lee.

Jip­pu pi­tää ru­kous­vas­tauk­se­na sitä, et­tä ke­vääl­lä tuli pyyn­tö läh­teä mu­kaan Olet mitä syöt -oh­jel­maan.

Odot­ta­mat­to­man mah­dol­li­suu­den myö­tä Jip­pu ker­too ol­leen­sa ”rait­tii­na so­ke­ris­ta” täs­mäl­leen 12.6. al­ka­en. Hä­nen koh­dal­laan kyse on kui­ten­kin sy­vem­mäs­tä muu­tok­ses­ta kuin vain ruo­ka­va­li­os­ta tai lii­kun­nan li­sää­mi­ses­tä.

– Kal­tai­sel­le­ni ad­dik­toi­tu­val­le hen­ki­löl­le tämä on ol­lut hen­gel­li­nen pro­ses­si. Olen täl­lä het­kel­lä myös pit­käs­sä psy­ko­te­ra­pi­as­sa, ja vää­ris­ty­nyt mi­nä­ku­va­ni on vä­hi­tel­len al­ka­nut pa­ran­tua, Jip­pu sa­noo.

– Läh­tö­koh­tai­ses­ti olen ol­lut sa­na­val­mis, voi­ma­kas, pe­lo­ton ja it­se­var­ma­kin, mut­ta al­ko­ho­lis­ti­ko­dis­sa kas­va­mi­nen ruok­kii hy­lä­tyk­si tu­le­mi­sen ja rak­kau­det­to­muu­den ko­ke­mus­ta.

Myös elä­mä huu­me­pii­reis­sä rik­koo.

Ji­pun mu­kaan us­kon suo­ma ra­kas­te­tuk­si tu­le­mi­sen ko­ke­mus vai­kut­taa niin, et­tä ih­mi­nen us­kal­taa koh­da­ta tun­tei­taan.

– On raa­dol­lis­ta, kun ta­ju­aa ole­van­sa syn­ti­nen, ei­kä sil­ti pys­ty te­ke­mään oi­kein. Li­hal­li­suus ja it­sek­kyys ovat rie­sa­na­ni, mut­ta us­kon idea on sii­nä, et­tä se tar­jo­aa vai­keuk­sien kes­kel­le toi­voa. Opin uu­sia toi­min­ta­mal­le­ja, mut­ta se vaa­tii pal­jon tois­to­ja ja ru­kous­ta, hän sa­noo.

Suh­de Ju­ma­laan näyt­täy­tyy psy­ko­fyy­sis­hen­gel­li­se­nä ko­ko­nai­suu­te­na.

– Lut­her on hie­nos­ti ki­teyt­tä­nyt aja­tuk­sen, et­tä on juur­rut­ta­va Kris­tuk­sen sa­naan ja ko­ke­muk­seen, ne ovat yh­tä.

Toi­vut­tu­aan ro­mah­duk­ses­ta Ji­pul­la oli ai­ko­mus jat­kaa pop­lau­la­jan uraan­sa en­ti­seen mal­liin. Teh­tiin jou­lu­le­vy, val­mis­tel­tiin uut­ta al­bu­mia. Jos­ta­kin syys­tä kes­ken pro­ses­sin al­koi tun­tua pa­hal­ta, ja Jip­pu il­moit­ti tin­ki­mät­tö­mään tyy­liin­sä, et­tei pys­ty enää lau­la­maan tätä mu­siik­kia, vaan ha­lu­aa lau­laa Jee­suk­ses­ta.

– Luul­ta­vas­ti Jee­sus ei oli­si vaa­ti­nut mi­nul­ta niin ra­di­kaa­lia luo­pu­mis­ta kuin mitä it­se vaa­din. Luu­len et­tä asia meni kui­ten­kin juu­ri niin kuin pi­ti­kin, sil­lä viih­de­maa­il­maan liit­tyy pal­jon sai­ras­ta. Jul­ki­suus on vaa­ral­li­nen asia, hän li­sää.

Oli otet­ta­va as­kel, jota Jip­pu ku­vaa ter­mil­lä ”tyh­jäk­si as­ti­ak­si suos­tu­mi­nen”.

Ny­kyi­sen puo­li­son­sa Sami Elo­rin­teen tu­el­la Jip­pu teki aloit­teen seu­ra­kun­tien suun­taan.

– Lä­he­tin seu­ra­kun­tiin var­maan sa­to­ja kir­jei­tä, jois­sa ker­roin ta­ri­na­ni. Yl­lä­tyk­sek­se­ni kym­me­net seu­ra­kun­nat vas­ta­si­vat. Kier­sim­me mie­he­ni kans­sa ti­lai­suuk­sis­sa, kir­kot oli­vat täyn­nä. Se oli ab­sur­dia, hän ku­vai­lee.

Vuon­na 2015 Tu­run Mi­ka­e­lin­seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra Jou­ni Le­hi­koi­nen eh­dot­ti Ji­pul­le mu­siik­kie­van­ke­lis­tak­si ryh­ty­mis­tä, ja hä­net siu­nat­tiin työ­hön.

Muu­sik­kou­teen on löy­ty­nyt ta­sa­pai­no. Re­per­tu­aa­ris­ta löy­tyy muun mu­as­sa omaa ai­em­paa tuo­tan­toa sekä van­ho­ja hen­gel­li­siä klas­si­koi­ta. Uu­sia lau­lu­ja Jip­pu te­kee sitä mu­kaa, kun sa­not­ta­vaa il­me­nee.

– Olen myös kout­san­nut pai­kal­lis­seu­ra­kun­ta­ni nuo­ria mu­sii­kin te­ke­mi­ses­sä.

Mut­ta mitä evan­ke­lis­tan työ oi­kein on?

Jip­pu sa­noo jos­kus it­se­kin ih­me­tel­leen­sä am­mat­ti-iden­ti­teet­ti­ään:

– Et­tä olen­ko mä saar­naa­ja vai ju­lis­ta­ja vai siu­naa­ja, kun pe­li­kent­tää­ni ovat niin jää­hal­lit kuin tup­pu­ky­lät­kin. Sit­ten ym­mär­sin, et­tä evan­ke­lis­ta me­nee kaik­ki­al­le. Eten­kin sin­ne, min­ne ku­kaan muu ei mene. Pas­to­rei­ta voi­vat si­toa tie­tyt puit­teet, mut­ta evan­ke­lis­ta on va­paa.

Jip­pu to­te­aa, et­tei evan­ke­lis­tan hyö­dy­tä ol­la huo­lis­saan mai­neen­sa me­ne­tyk­ses­tä. Et­tä mitä kirk­ko­hal­li­tus sa­noo, jos hän kä­ve­lee thai­hie­ro­mon oves­ta si­sään.

– Jee­sus oli sel­lai­nen, jota näh­tiin hy­vin­kin eri­koi­sis­sa po­ru­kois­sa. Pois­sul­ke­va kris­til­li­syys ei käy evan­ke­lis­tal­le. Mi­nä­kin olin juu­ri Ruo­ve­del­lä yh­des­sä rä­kä­läs­sä. Lau­loin van­ho­ja lau­lu­ja­ni ja gos­pe­lia, ih­mi­set oli­vat pers­kän­nis­sä. Näis­sä ti­lan­teis­sa voi syn­tyä us­ko­mat­to­man kos­ket­ta­via koh­taa­mi­sia, hän to­te­aa.

Evan­ke­lis­ta ei ju­lis­ta Raa­mat­tu ojos­sa tuo­mi­o­ta.

– Pi­mey­des­sä ei ole pa­ran­nus­saar­no­jen paik­ka. Ih­mi­set tie­tä­vät it­se­kin, jos asi­at ovat päin hel­vet­tiä. Evan­ke­lis­ta tu­lee sy­dän ojos­sa val­mii­na koh­taa­maan syn­tiä, ki­pua ja kär­si­mys­tä. Ei ole olen­nais­ta, kään­tyy­kö joku. Mi­nun täy­tyy ky­e­tä las­ke­maan mie­li­pi­tee­ni ja opil­li­set ky­sy­myk­se­ni ja hy­väk­sy­mään ih­mi­nen. Enem­män­kin kuun­nel­la kuin pu­hua. Luo­da il­ma­pii­ri, jos­sa Jee­suk­sen rak­kaus vai­kut­taa sy­dä­men asen­tei­siin. Minä vien lah­ja­pa­ke­tin, ja joku joko avaa sen tai lait­taa syr­jään.

Oma his­to­ria on osoit­tau­tu­nut työs­sä hyö­dyl­li­sek­si, ku­ten myös se, et­tei Jip­pu kau­nis­te­le omaa raa­dol­li­suut­taan tai syn­ti­syyt­tään.

– Olen koh­taa­mie­ni ih­mis­ten kans­sa sa­mal­la vii­val­la, hän sa­noo.

Hä­nen mie­les­tään ei voi kui­ten­kaan suo­raan ve­tää joh­to­pää­tök­siä, et­tä kaik­ki omat re­pa­lei­set ko­ke­muk­set kään­tyi­si­vät voi­ma­va­rak­si. Ne ovat jät­tä­neet jäl­ken­sä, erään­lai­sen vä­sy­myk­sen.

– Sie­lu on al­tis­tu­nut kär­si­myk­sel­le vä­hän sa­maan ta­paan kuin keho al­tis­tui­si ho­meel­le.

Jip­pu to­te­aa ha­lu­a­van­sa ol­la toi­von tuo­ja. Sii­hen pa­la­pe­liin ei hä­nen mie­les­tään is­tu voi­vot­te­lu kir­kon mah­dol­li­ses­ta krii­sis­tä. Kirk­ko muo­dos­tuu ih­mi­sis­tä, jot­ka kaik­ki ovat ta­val­la tai toi­sel­la epä­täy­del­li­siä. Näil­lä pa­li­koil­la ei voi ko­vin si­le­ää me­noa odot­taa­kaan.

– Kirk­ko­han on ol­lut val­ta­vien muu­tos­ten kou­ris­sa Lut­he­rin ajois­ta saak­ka. Niin kau­an kuin meil­lä on yh­tei­nen eh­tool­lis­pöy­tä, meil­lä ei ole mi­tään hä­tää, Jip­pu sa­noo ja te­kee eh­do­tuk­sen:

– Me voi­sim­me lo­pet­taa pel­kää­mi­sen. Jos meil­lä on vain pie­ni mu­ru­kah­vi-Jee­sus tai po­vi­tas­ku-Jee­sus, kaik­ki on pe­lot­ta­vaa. Mut­ta mun Jee­sus on suu­ri.

Olet mitä syöt -sar­ja MTV3-ka­na­val­la al­ka­en 3.9. klo 20.