”Suomi on maailman onnellisin maa, yhdeksättä kertaa peräkkäin”. Näin uutisoitiin eräänä aamuna. Luin uutisen ja vilkaisin kommenttikenttää – kovin ristiriitaisesti suomalaiset asiaan suhtautuvat. Ja ymmärrän hyvin, sillä pari viikkoa aikaisemmin uutisoitiin esimerkiksi nuorten tulevaisuudenuskon heikentymisestä, peloista ja elämänlaadun heikentymisestä. Lisäksi arkisissa keskusteluissa voi kuulla ihmisten huolta esimerkiksi maailmantilasta, yksinäisyydestä sekä taloudellisen ahdingon tai sairauksien vaikutuksista elämänlaatuun.Jäin kuitenkin pohtimaan mitä on onnellisuus? Onko se sitä, että elämässä on kaikki välttämättömät perustarpeet; koti, ruokaa ja vaatteet päällä? Onko se sitä, että saa rakastaa ja olla rakastettu? Sitä, että kuuluu johonkin yhteisöön? Onko onnellisuus sitä, että vaikeuksienkin keskellä pystyy iloitsemaan elämän hyvistä asioita? Sitä, että saa elää turvassa, ilman pelkoa? Onko se sitä, että kykenee unelmoimaan ja katsomaan tulevaisuuteen?Usein onnellisuudella viitataan mielentilaan, jossa ihminen kokee pitkäkestoisesti, että elämä tuntuu arvokkaalta, mielekkäältä ja merkitykselliseltä. Lopulta onnellisuus on kuitenkin jokaisen oma henkilökohtainen kokemus. Erilaisessa ympäristössä ja elämäntilanteessa ihmisten kokema onnellisuus voi olla kovin erilaista. Onnellisuuden mittaaminen ei siis ole helppoa.On ehkä helpompaa olla onnellinen, kun elämän perusasiat ovat kunnossa. Mutta jos oletamme, että onnellisuus syntyy ainoastaan esimerkiksi varallisuuden, menestyksen tai terveyden ympärille, olemme menettäneet jotain oleellista onnellisuuden syvimmästä ytimestä. Sillä onnellisuutta voi olla, ja usein onkin, myös niissä hetkissä ja ympäristöissä, joissa helposti ajattelemme sen puuttuvan. Onnellisuus löytyykin usein pienistä, aivan arkisista asioista; kahvihetkestä, jonka saa jakaa jonkun kanssa. Tavassa, jolla joku katsoo sinua. Yhteydestä toisiin ihmisiin, yhteisestä naurusta, lujasta halauksesta. Siinä, että saa nousta uuteen aamuun tai katsoa auringonlaskua. Siinä, että sallii oman elämänsä olevan keskeneräinen. Siinä, että hyväksyy itsensä ja antaa itselleen luvan olla riittävä. Elämän tärkeimmät hetket eivät olekaan yleensä suuria tai erityisiä – ne ovat aivan tavallisia.Ehkä suurin harha on ajatella, että onnellisuus tapahtuu ”sitten kun”. Sitten kun olen ehtinyt, jaksanut, onnistunut, selvinnyt, rikastunut. Mutta elämässä ei ole “sitten kun” -aikaa. On vain tämä hetki. Joten ehkä onnellisuus ei olekaan tavoite, vaan elämisen sivutuote. Ja onnellisuus syntyy elämällä, tavallisen arjen keskellä.