JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
”Tuntuu, että äitiysvapaan aikana olen löytänyt myös työhön uusia näkökulmia. Tämä ajanjakso on ollut tärkeä, tarvittu ja oman elämäni näköinen”, sanoo kansanedustaja Annika Saarikko. Kuva: Markku Lehtinen

”Tuntuu, että äitiysvapaan aikana olen löytänyt myös työhön uusia näkökulmia. Tämä ajanjakso on ollut tärkeä, tarvittu ja oman elämäni näköinen”, sanoo kansanedustaja Annika Saarikko. Kuva: Markku Lehtinen

Kun piru puree Jumalaa ja muut äitiys­va­paan opetukset

An­ni­ka Saa­rik­ko ei etään­ty­nyt per­he­to­del­li­suu­des­ta mi­nis­te­ri­ai­ka­na­kaan. Nyt pes­tään vau­va­pyyk­kiä, syk­syl­lä on ko­ro­na­pyy­kin ai­ka.

5.6.2020
Kaisa Hako

Ei­pä ar­van­nut kirk­ko­mi­nis­te­ri An­ni­ka Saa­rik­ko, et­tä jää­ty­ään kan­sa­ne­dus­ta­jan teh­tä­vis­tä äi­tiys­va­paal­le hän vas­ta jou­tui­si­kin vas­taa­maan tiuk­koi­hin hen­gel­li­siin ky­sy­myk­siin. Nii­tä hä­nel­le aset­taa per­heen vii­si­vuo­ti­as Aar­ni.

– Mitä ovat ne pi­rut ja en­ke­lit, jois­ta Lau­ri Täh­kän lau­lus­sa lau­le­taan, hän ky­se­lee.

Äi­ti se­lit­tää, et­tä kai­kil­la ih­mi­sil­lä on sekä hy­viä et­tä pa­ho­ja aja­tuk­sia, jot­ka kamp­pai­le­vat kes­ke­nään.

Jat­ko­ky­sy­myk­siä sa­te­lee:

– On­ko se vaik­ka sitä, et­tä sinä pyy­dät mi­nua ham­mas­pe­sul­le mut­ta minä en tot­te­le? On­ko se sel­lai­nen ti­lan­ne, et­tä piru ikään kuin pu­ree Ju­ma­laa?

– En ole vuo­siin tul­lut hen­gel­li­ses­ti näin haas­te­tuk­si, Saa­rik­ko nau­raa.

Pu­he­lun taus­tal­la kuu­luu hiek­ka­tien ra­hi­naa ren­kai­den al­la.

– Ei kai hait­taa, jos jut­te­lem­me täs­sä sa­mal­la kun olen vau­nu­kä­ve­lyl­lä, Saa­rik­ko ky­syy.

Ei hait­taa. Pu­he­li­mes­sa voi mel­kein kuul­la, mi­ten kirk­kaas­ti ke­vä­tau­rin­ko pais­taa. Vau­nuis­sa tu­hi­see päi­vä­u­nil­laan kah­dek­san­kui­nen Kaar­lo.

– Olen äi­tiys­va­paal­la naut­ti­nut eri­tyi­sen pal­jon sii­tä, et­tä saan ol­la ul­ko­na päi­vä­sai­kaan, Saa­rik­ko sa­noo.

– Mi­nis­te­ri­nä ol­les­sa saat­toi vä­lil­lä men­nä viik­ko­kin, et­ten pääs­syt ulos lain­kaan.

Tämä haas­tat­te­lu on ju­tel­tu Es­poos­ta kä­sin, mut­ta ke­vään ai­ka­na per­heen elä­mäs­sä on ta­pah­tu­nut mul­lis­tuk­sia. Tu­run-asun­to on myy­ty. Per­heen kir­jat on tou­ko­kuus­sa muu­tet­tu Var­si­nais-Suo­men Ori­pää­hän, An­ni­ka Saa­ri­kon juu­ril­le.

– Isä­ni me­neh­tyi kol­me vuot­ta sit­ten, ja hä­nel­tä jäi talo, iso­van­hem­pie­ni ko­ti­paik­ka. Teim­me ison rat­kai­sun ja otim­me toi­sek­si ko­dik­sem­me van­han maa­lais­ta­lon, Saa­rik­ko ker­too.

Kun Saa­rik­ko vii­me syk­sy­nä jäi äi­tiys­va­paal­le, hän oli vas­ti­kään tul­lut va­li­tuk­si kol­man­nel­le kan­sa­ne­dus­ta­ja­kau­del­leen ja aloit­ta­nut uu­des­sa hal­li­tuk­ses­sa tie­de- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri­nä sekä kirk­ko­mi­nis­te­ri­nä. Sitä edel­si­vät per­he-ja pe­rus­pal­ve­lu­mi­nis­te­rin teh­tä­vät.

Nyt on ol­lut ti­lai­suus tar­kas­tel­la noi­ta ku­vi­oi­ta pie­nen vä­li­mat­kan pääs­tä.

Ve­täy­ty­mi­nen vuo­den ajak­si ko­tiin ei mer­kin­nyt val­ta­vaa hen­kis­tä loik­kaa, sil­lä Saa­rik­ko sa­noo, et­tei pääs­syt etään­ty­mään ar­jes­ta mi­nis­te­ri­nä­kään.

– Mi­nus­sa on ai­na ol­lut kak­si ta­sa­vah­vaa puol­ta: toi­saal­ta palo pa­ran­taa maa­il­maa, toi­saal­ta ko­ti­kes­kei­syys ja voi­ma­kas side omiin lä­hei­siin, hän sa­noo.

Vii­mek­si­mai­nit­tu on to­teu­tu­nut ar­jes­sa niin, et­tä per­he-elä­mä ei ole työn vuok­si hal­jen­nut kah­teen eri to­del­li­suu­teen. Puo­li­so Erk­ki Pa­pu­nen ja Aar­ni-esi­koi­nen ovat asu­neet kai­ken ai­kaa siel­lä mis­sä Saa­rik­ko­kin – työ­viik­koi­na pää­kau­pun­ki­seu­dul­la, muul­loin Var­si­nais-Suo­mes­sa.

– Ei­pä sii­nä ole eh­ti­nyt ku­vi­tel­la it­ses­tään lii­ko­ja, kun joka il­ta täyt­tää tis­ki­ko­neen, ri­pus­taa pyy­kit ja lu­kee il­ta­sa­dun. Yri­tin mi­nis­te­ri­nä­kin lei­poa sään­nöl­li­ses­ti pul­laa, Saa­rik­ko sa­noo.

Annika Saarikko on huomannut koronakriisin vähentäneen vastakkainasettelua politiikassa – ainakin hetkeksi. Kuva: Markku Lehtinen

Annika Saarikko on huomannut koronakriisin vähentäneen vastakkainasettelua politiikassa – ainakin hetkeksi. Kuva: Markku Lehtinen

Hän to­te­aa, et­tä äi­tiys­va­paan ai­ka opet­taa pal­jon sii­tä, mil­tä yh­teis­ten asi­oi­den hoi­ta­mi­nen ko­toa ja me­di­an kaut­ta kat­sel­tu­na näyt­tää.

Pi­ru­ja ja en­ke­lei­tä ei niin­kään näh­dä, mut­ta muu­ta kamp­pai­lua ja vas­tak­kai­na­set­te­lua kyl­lä.

– Sii­nä maa­il­mas­sa kup­laan­tuu hel­pos­ti, kun ai­ka­tau­lut ovat hur­jat ja pai­ne on kova. Kup­las­sa kaik­ki al­kaa näyt­tää jon­kin puo­lu­een vä­ri­sel­tä. Pie­net­kin lii­kah­duk­set tun­tu­vat siel­lä man­ner­laa­toil­ta. Joka asi­as­ta ke­hi­te­tään po­liit­ti­nen ase­tel­ma, Saa­rik­ko ku­vai­lee.

Ke­vääl­lä pääl­le pa­mah­ta­nut ko­ro­nak­rii­si näyt­tää kui­ten­kin is­ke­neen po­liit­ti­ses­ta vas­tak­kai­na­set­te­lus­ta il­mat pi­hal­le, ai­na­kin het­kek­si.

– Ko­ro­na on osoit­ta­nut, et­tä suo­ma­lai­set tyk­kää­vät päät­tä­jis­tä, jot­ka krii­sis­sä et­si­vät yh­tei­siä ni­mit­tä­jiä ja hoi­ta­vat krii­siä vä­hä­e­lei­ses­ti, Saa­rik­ko miet­tii.

– Olen ta­jun­nut, mi­ten help­poa on huu­del­la si­vus­ta. Koen suur­ta myö­tä­tun­toa vas­tuun­kan­ta­jia koh­taan. Mi­tään vii­sas­te­lun ha­lua ei mi­nul­la ole.

Ko­ro­nak­rii­sis­sä­kin pii­lee Saa­ri­kon mu­kaan tie­tyn­lai­nen kup­lau­tu­mi­sen vaa­ra.

– Mei­dän hy­vä­o­sais­ten ei pidä jää­dä lil­lu­maan omaan to­del­li­suu­teem­me ja aja­tel­la, et­tä on­nek­si ei oma työ­paik­ka men­nyt tai on­nek­si ei it­se sai­ras­tut­tu.

Vaik­ka kaik­ki muu yh­teis­kun­nas­sa py­säh­tyi­si, lap­si­per­he­ar­ki pyö­rii. Se on täy­te­läis­tä, ihol­le tu­le­vaa, täyn­nä ruo­an­lait­toa ja pyy­kin­pe­sua. Uni­vel­ka pai­naa ajoit­tain.

– Sil­ti en voi kiis­tää, et­tä on enem­män ai­kaa aja­tel­la. Ar­vo­jär­jes­tyk­set kir­kas­tu­vat sekä omas­sa elä­mäs­sä et­tä yh­teis­kun­nal­li­ses­ti, Saa­rik­ko sa­noo.

Syk­syä aja­tel­len hän pyr­kii py­syt­te­le­mään am­ma­til­li­ses­ti ajan ta­sal­la, mut­ta Kaar­lon kont­tai­lua ihas­tel­les­sa työ ei juu­ri pyö­ri mie­les­sä.

Yh­tä mat­kaa uu­den elä­män ih­meen kans­sa on kui­ten­kin kul­ke­nut myös huo­li, sil­lä vau­val­la to­det­tiin pian syn­ty­män jäl­keen hen­gi­tys­sai­raus, joka joh­tuu nie­lun ja hen­ki­tor­ven ra­ken­tees­ta.

– Hän ys­kii pal­jon, hen­gi­tys vin­kuu. Al­ku­vai­hees­sa sai­raus hi­das­ti hä­nen kas­vu­aan, Saa­rik­ko ker­too.

Vaik­ka tie­de­tään, et­tä on­gel­ma hel­pot­tuu lap­sen kas­va­es­sa, huo­li on tun­tu­nut vä­lil­lä ku­ris­ta­va­na.

– Olen löy­tä­nyt it­se­ni sän­gyn ää­rel­tä kuun­te­le­mas­ta, hen­git­tää­kö lap­si. Se on uni­ver­saa­lia me­net­tä­mi­sen pel­koa.

Esi­koi­sen maa­il­ma tar­jo­aa vir­kis­tä­viä ja haus­ko­ja nä­kö­kul­mia ja pa­kot­taa van­hem­pien aja­tuk­set pois ta­va­no­mai­sil­ta uril­ta.

– Vii­si­vuo­ti­as on hur­maa­vas­sa iäs­sä. Hän ta­voit­taa lei­kin maa­il­man täy­del­li­sim­mil­lään, Saa­rik­ko sa­noo.

On myös ol­lut kieh­to­vaa huo­ma­ta, mi­ten eri­lai­sia sa­man per­heen vel­jek­set voi­vat ol­la.

Tä­hän liit­tyy Saa­ri­kon mu­kaan yk­si van­hem­man suu­rim­mis­ta teh­tä­vis­tä. Se on: vä­lit­tää lap­sel­le ko­ke­mus, et­tä hän sai­si vart­tua ja ku­kois­taa sel­lai­se­na kuin on ja ko­ki­si ole­van­sa hy­väk­syt­ty ja kel­paa­va oma­na it­se­nään.

– Ja sil­ti kas­vat­taa lap­ses­ta ih­mi­nen, joka ky­ke­nee ym­mär­tä­mään myös toi­sen­lai­sia ar­vo­ja, aset­tu­maan toi­sen ase­maan. Mi­ten oh­ja­ta hän­tä niin, et­tä hän oli­si ka­ve­ri­suh­teis­saan tai­ta­va? Et­tei hän tu­li­si kiu­sa­tuk­si ei­kä oli­si it­se kiu­saa­ja.

Saa­rik­koa it­se­ään on kai­ken ai­kaa kan­ta­nut ja vah­vis­ta­nut lä­hei­sil­tä saa­tu va­rauk­set­to­man hy­väk­syn­nän ko­ke­mus. Se ei rik­kou­tu­nut, vaik­ka hä­nen lap­suu­den­per­heen­sä rik­kou­tui.

– Pie­nel­lä maa­seu­tu­paik­ka­kun­nal­la Ori­pääs­sä me olim­me har­vi­nai­suus, avi­oe­ro­per­he. Se oli lei­maa-an­ta­vaa, sil­lä ai­na piti se­lit­tää, mik­si mi­nul­la oli eri su­ku­ni­mi kuin äi­dil­lä, hän muis­te­lee.

Tur­val­li­nen hy­väk­syn­tä kan­nat­te­li tyt­töä sil­ti.

– Lä­hi­per­heek­si muo­tou­tui­vat äi­ti ja hä­nen uu­si puo­li­son­sa. Vii­kon­lop­pui­sin kans­sa­ni oli isä, pyy­tee­tön rak­kau­des­saan. Iso­van­hem­pien myö­tä syn­tyi su­ku­pol­vien kan­ta­va yh­teys. Myö­hem­min avi­o­mie­he­ni ja mi­nun suh­de on ol­lut ar­vos­ta­va, roh­kai­se­va ja kes­kus­te­le­va. Hä­nen myö­tään hy­väk­syn­nän ko­ke­muk­se­ni on jat­ku­nut.

Saa­rik­ko sa­noo, et­tä elä­mäs­sä hän­tä kan­taa myös vah­va kris­ti­tyn pe­rus­luot­ta­mus.

– Oma roh­keu­te­ni tai vah­vuu­te­ni no­jaa sii­hen, et­tä on suu­rem­pi suun­ni­tel­ma, jos­ta voi­si myös käyt­tää sa­naa joh­da­tus. Se ei to­sin tar­koi­ta sitä, et­tä oli­sin jo­ten­kin huo­le­ton. Päin­vas­toin, tar­ve or­ga­ni­soi­da ja pi­tää lan­ko­ja omis­sa kä­sis­sä on mi­nul­la voi­ma­kas, hän myön­tää.

Saa­rik­ko ku­vai­lee vart­tu­neen­sa pie­nen, hy­vän maa­lais­seu­ra­kun­nan vai­ku­tus­pii­ris­sä pe­rin­teis­tä reit­tiä: päi­vä­ker­ho, nuor­te­nil­lat, iso­nen, rip­pi­kou­lun apuo­pet­ta­ja.

Lu­ki­oai­ka­na Saa­ri­kon ys­tä­vä­pii­ris­sä oli hen­gel­li­sen he­rää­mi­sen lii­keh­din­tää. Sen ai­kai­sis­ta ys­tä­vyys­suh­teis­ta tuli niin lu­jia, et­tä ne kan­ta­vat edel­leen. En­ti­set seu­ra­kun­ta­nuo­ret ovat nyt tois­ten­sa las­ten kum­me­ja.

– Maa­il­ma on haas­ta­nut mei­tä, tuo­nut maa­il­man­kat­so­muk­seem­me li­sää vä­re­jä. Sil­loi­nen maa­il­ma­ku­vam­me oli ai­ka mus­ta­val­koi­nen, Saa­rik­ko sa­noo.

Annika Saarikon mielestä on surullista ja väärin, että muutaman kysymyksen kautta muodostuu julkinen käsitys kirkosta ja koko sen työstä. Kuva: Markku Lehtinen

Annika Saarikon mielestä on surullista ja väärin, että muutaman kysymyksen kautta muodostuu julkinen käsitys kirkosta ja koko sen työstä. Kuva: Markku Lehtinen

Hän ha­lu­aa vä­lit­tää lap­sil­leen kris­til­lis­ten ta­po­jen ja kult­tuu­rin ym­mär­rys­tä:

– Pi­däm­me kiin­ni il­ta­ru­kouk­ses­ta. Ker­rom­me heil­le, mik­si jou­lua ja pää­si­äis­tä vie­te­tään. On myös tär­ke­ää ker­toa lap­sil­le, et­tä kaik­ki ei­vät us­ko mi­hin­kään. Ai­ka­naan lap­set saa­vat it­se teh­dä omat va­lin­tan­sa, hän to­te­aa.

– Myös eri us­kon­to­jen di­a­lo­gi on tä­män päi­vän las­ten elä­mäs­sä läs­nä ai­van toi­sel­la ta­val­la kuin mi­nun nuo­ruu­des­sa­ni, jos­sa bud­d­ha­lai­suus oli vain ul­koa pän­tät­tä­vä luku us­kon­non op­pi­kir­jas­sa. Es­poo­lai­ses­sa päi­vä­ko­dis­sa us­kon­to­jen vuo­ro­vai­ku­tus­ta ele­tään to­dek­si joka päi­vä.

Se, mitä Saa­rik­ko ei ha­lua jäl­ki­kas­vul­leen vä­lit­tää, on us­kon­nol­li­suu­den su­vait­se­ma­ton puo­li, en­sim­mäis­ten ki­vien heit­te­ly.

Sii­nä mis­sä tei­ni-ikäi­nen A. Saa­rik­ko oli ken­ties mie­li­pi­teis­sään mus­ta­val­koi­nen, ai­kui­nen A. Saa­rik­ko ka­vah­taa eh­dot­to­muut­ta ja tuo­mit­se­mis­ta ja su­ree, jos sitä il­me­nee kir­kos­sa.

En­ke­lei­tä ja pi­ru­ja maa­lail­laan kir­kol­li­sis­sa­kin kes­kus­te­luis­sa jos­kus niin, et­tä pärs­keet rois­ku­vat. Aar­ni-po­jan ter­me­jä lai­na­ten voi­si poh­dis­kel­la, pu­ree­ko­han piru Ju­ma­laa sil­loin, kun kon­ser­va­tii­vit ja li­be­raa­lit ot­ta­vat yh­teen. Kär­si­jäk­si jou­tuu sii­nä vä­hin­tään­kin kirk­ko it­se.

– On su­rul­lis­ta ja vää­rin, et­tä muu­ta­man ky­sy­myk­sen kaut­ta muo­dos­tuu jul­ki­nen kä­si­tys kir­kos­ta ja koko sen työs­tä, Saa­rik­ko sa­noo.

Hän muis­tut­taa, et­tä niin kau­an kuin eri osa­puol­ten vä­lil­lä säi­lyy kes­kus­te­lu­yh­teys, ti­lan­ne on vie­lä hyvä. Hai­tal­li­sin­ta on, jos osa­puo­let ju­mit­tu­vat po­te­roi­hin­sa ja di­a­lo­gi kuo­lee.

Ko­ro­nak­rii­sin ai­ka­na vas­tak­kai­na­set­te­lu on kir­kos­sa­kin jää­nyt taka-alal­le. Esiin on nous­sut kir­kon roo­li san­gen ket­te­rä­nä ruo­hon­juu­ri­ta­son toi­mi­ja­na, avun ja loh­dun an­ta­ja­na.

Saa­rik­ko kai­pai­si kir­kol­ta myös li­sää isoa yh­teis­tä ar­vo­pu­het­ta koh­tuu­des­ta, rei­luu­des­ta ja lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta.

– On sa­not­ta­va ää­neen, jos yh­teis­kun­nas­sa jos­sa­kin asi­as­sa on men­ty lii­an pit­käl­le, hän to­te­aa.

Seu­ra­kun­ta­lai­se­na Saa­rik­ko toi­voo, et­tä kirk­ko löy­täi­si kei­not ta­voit­taa nuo­ret ai­kui­set ja nuo­ret per­heet. Hän it­se on kä­ve­le­vä esi­merk­ki seu­ra­kun­ta­lai­ses­ta, joka ei pidä it­se­ään eri­tyi­sen ak­tii­vi­se­na, mut­ta et­sis­ke­lee sil­ti kei­no­ja pi­tää yl­lä yh­teyt­tä kirk­koon ja kris­til­li­siin ar­voi­hin.

– Ikui­nen on­gel­ma on, mi­ten kirk­ko voi­si pi­tää ih­mi­sis­tä kiin­ni ri­pa­rin jäl­keen­kin, elä­män ni­vel­vai­heis­sa.

Pu­he­lun taus­tal­ta al­kaa kuu­lua pie­niä ää­niä. Kaar­lo on he­rän­nyt no­ko­sil­taan.

– Joko sinä nyt he­rä­sit? Olin las­ke­nut sen va­raan, et­tä ot­tai­sit pi­tem­mät unet, Saa­rik­ko häm­mäs­te­lee.

Kaar­lon mää­räyk­ses­tä on siis ai­ka lo­pe­tel­la haas­tat­te­lua.

Ko­ro­nak­rii­sin ai­ka on kir­kas­ta­nut Saa­ri­kol­le sitä, mitä mo­nel­le muul­le­kin näi­nä ai­koi­na. Aja­tuk­set ovat tii­vis­ty­neet ar­vok­kaim­man ym­pä­ril­le. Tätä on elä­mä­ni olen­nai­sim­mil­laan, nämä ovat mi­nun ih­mi­se­ni. Yti­mes­sä on tun­ne: en ha­lu­ai­si ol­la mis­sään muu­al­la juu­ri nyt.

– Pik­ku­vau­van äi­ti­nä olen it­sek­kääs­ti ol­lut val­ta­van hel­pot­tu­nut, et­tä en ol­lut vie­lä pa­lan­nut töi­hin, Saa­rik­ko sa­noo.

Tu­le­van ke­sän ajan saa vie­lä aset­tua rau­has­sa uu­teen ko­tiin maal­le, lai­tel­la pe­ru­na­maa­ta.

Syk­syn tul­len töi­hin pa­laa­vaa kan­sa­ne­dus­ta­jaa odot­ta­vat vä­hin­tään­kin krii­sin jäl­ki­pyy­kit, lap­si­per­heen pyyk­ke­jä sot­kui­sem­mat.

Eh­kä syk­syl­lä on jo tul­lut nä­ky­viin myös epi­de­mi­an kat­vees­sa pii­lek­si­vä hil­jai­nen hätä, jos­ta Saa­rik­ko sa­noo ole­van­sa eri­tyi­sen huo­lis­saan.

– Syk­syl­lä ovat edes­sä tiu­kat päi­vät.

Juha Ta­pi­o­ta fa­nit­ta­va mi­nis­te­ri

An­ni­ka Saa­rik­ko syn­tyi vuon­na 1983 Ori­pääs­sä ja val­mis­tui mais­te­rik­si Tu­run yli­o­pis­tos­ta vuon­na 2013, pää­ai­nee­naan me­di­a­tut­ki­mus. Kes­kus­tan kol­man­nen kau­den kan­sa­ne­dus­ta­ja on äi­tiys­va­paal­la tie­de- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­rin ja kirk­ko­mi­nis­te­rin teh­tä­vis­tä.

Saa­rik­ko on kah­den pie­nen po­jan äi­ti ja nai­mi­sis­sa ju­ris­ti Erk­ki Pa­pu­sen kans­sa. Per­heel­lä on ko­dit Es­poos­sa ja Ori­pääs­sä.

Kan­sa­ne­dus­ta­ja on en­ti­nen seu­ra­kun­ta­nuo­ri ja työs­ken­nel­lyt­kin Kirk­ko­hal­li­tuk­ses­sa sekä Tu­run ja Kaa­ri­nan seu­ra­kun­ta­yh­ty­mäs­sä, mut­ta tie­sit­kö hä­nes­tä tätä:

1 An­ni­ka Saa­rik­ko on fa­nit­ta­nut Juha Ta­pi­o­ta 16-vuo­ti­aas­ta as­ti, jo sii­tä läh­tien kun muu­sik­ko käyn­nis­te­li uraan­sa gos­pel­mu­sii­kin pa­ris­sa.

2 Tänä ke­vää­nä Saa­ri­kol­la oli ti­lai­suus lait­taa en­si ker­taa oma pe­ru­na­maa Ori­pään-ko­din mail­le. Per­he sai lah­jak­si sie­men­pe­ru­noi­ta.

3 Saa­rik­ko on haa­veil­lut jo vuo­sia iko­ni­maa­lauk­sen har­ras­ta­mi­ses­ta. Tois­tai­sek­si haa­ve on vie­lä to­teut­ta­mat­ta, vaik­ka hän on et­si­nyt jo tie­toa sii­tä, mis­sä sitä voi­si har­ras­taa.

4 Saa­rik­ko ra­kas­taa tie­to­vi­so­ja. Ko­ro­na-ajan huvi ys­tä­vä­per­hei­den kans­sa on ol­lut Zoom-tie­to­vi­sa vii­ni­la­sil­li­sen kera per­jan­tai­sin klo 22, kun lap­set on saa­tu nuk­ku­maan.

Lue lisää aiheesta