Ristinkirkon urut täyttävät 40 vuotta – tarjolla romantiikkaa ja kakkukahvit

Ristinkirkon urkujen valmistumisesta on kulunut 40 vuotta. Juhlakonsertissa soittaa Anna-Maija Virtanen.

– Ristinkirkon urut ovat aivan mahtava työkalu. Olen tosi innoissani saadessani soittaa niitä. Urkuja voi rekisteröidä monipuolisesti, mutta toisaalta se myös asettaa haasteen urkurille, sillä soittimen tarjoamia mahdollisuuksia pitää myös käyttää monipuolisesti, kertoo Ristinkirkon urkuri Anna-Maija Virtanen.

Ristinkirkon urut täyttävät tänä syksynä 40 vuotta. Juhlan kunniaksi kirkossa kullaan Virtasen urkukonsertti.

Anna-Maija Virtanen luonnehtii Ristinkirkon urkuja upeaksi soittimeksi, josta löytyy todella hienoja sävyjä. Äänikertojen määrällä mitattuna se onkin suuri soitin.

– Konsertin ohjelmisto on varsin romanttinen, koska itse olen hurahtanut urkumusiikissa romanttiseen puoleen. Joskin mukana olevat Bachin sävellykset edustavat tyyliltään barokin aikaa, Virtanen kertoo.

Konsertissa kuultavaa musiikkia ovat säveltäneet myös Edward Elgar ja Alexandre Guilmant. Guilmant'n säveltämät urkusonaatit ovat klassisessa asemassa urkukirjallisuudessa.

Lisäksi kuullaan Oskar Merikannon rakastettu urkukappale Passacaglia.

– Konsertin kruunaa Jean Sibeliuksen Finlandia. Vaikka olen esittänyt sen monta kertaa, niin kyllä siinä hymnin kohdalla tulee tippa linssiin lähes aina.

Konsertin jälkeen on tarjolla urkukakkukahvit, mikä tarkoittaa sitä, että kakun mallina on käytetty urkuja.

Ristinkirkon urkujen 40-vuotisjuhlakonsertti su 10.11. klo 18. Vapaa pääsy. Kirkkokatu 4, Lahti.

Markku Lehtinen
markku.lehtinen@evl.fi
@

Jaa artikkeli