Lahdessa puidaan syksyllä Alvar Aallon töiden liittämistä Unescon maailmanperintökohteisiin

Ristinkirkko valmistui vuonna 1978. 40-vuotisjuhlat vietettiin joulukuussa 2018. Kuva: Lahden seurakuntayhtymä

Lahden Sibeliustalossa lokakuussa järjestettävässä kansainvälisessä seminaarissa keskustellaan, olisiko Alvar Aallon arkkitehtuurilla edellytyksiä Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Lahdessa on yksi Aallon suunnittelema kohde, eli vuonna 1978 valmistunut Ristinkirkko. Kirkon omistaja on Lahden seurakuntayhtymä.

Unescon maailmanperintölistalle kuuluu tällä hetkellä kaksi kansainvälisen modernin arkkitehtuurin kokonaisuutta: sveitsiläis-ranskalaisen Le Corbusierin sekä yhdysvaltalaisen Frank Lloyd Wrightin rakennuksia.

9.–10. lokakuuta järjestettävään seminaariin odotetaan kotimaisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita ympäri maailman. Järjestelyistä vastaavat Alvar Aalto -säätiö ja Lahden kaupunki yhteistyössä kansainvälisten arkkitehtuuria ja kulttuuriperintöä edustavien järjestöjen kanssa. Tapahtuman osallistujilla on myös mahdollisuus tutustua Ristinkirkkoon.

Markus Luukkonen

Jaa artikkeli