Marian Leijonat auttavat arjessa – toiminnassa mukana jo 18 miestä

Vapaaehtoistyötekijäryhmään Marian Leijonat kuuluva Mauri Satolehto puhdisti Maija Parikan pakastimen taustan pölyistä. Kuva: Markku Lehtinen

Mitä ikäihminen voi tehdä, jos esimerkiksi palovaroitin piippaa katossa patterin loppumista, mutta keittiötikkaille ei enää uskalla tai ainakaan kannattaisi nousta?

Silloin voi soittaa apuun vaikkapa Marian Leijonan.

– Marian Leijonat ovat ryhmä miehiä, jotka auttavat maksutta vanhusten kodeissa erilaisten pikkuaskareiden tekemisessä, Marian Kammarin diakoniatyöntekijä Mervi Rossi kertoo.

Toiminnassa on mukana 18 miestä, joista neljä Nastolasta. He tekivät viime vuonna 300 tehtävää eri kodeissa. Ahkera joukko olisi ehtinyt tehdä enemmänkin, jos kysyntää olisi ollut.

Tyypillisiä tehtäviä ovat olleet pienet korjaustyöt, taulujen asennukset, kattovalaisimien lamppujen vaihdot, verhojen asentamiset, huonekalujen kokoamiset, puutarha- ja lumityöt sekä atk-apu tai opastaminen uuden kännykän käyttöön.

Auttajakin saa hyvän mielen

Maija Parikka on asunut yksin kodissaan jo usean vuoden. Vaikka arki sujuukin, raskaimmat työt hänen on pitänyt jättää toisen tehtäväksi – kuten pakastimen taustan puhdistaminen sinne vuosien mittaan kertyneestä pölystä. Puhdistaminen on tärkeää, koska paksussa pölyssä oleva kylmälaitteen koneisto ja tausta muodostavat riskitekijän tulipalolle.

Niinpä apuun tuli Marjan Leijoniin kuuluva Mauri Satolehto. Tuossa tuokiossa pakastin on vedetty pois paikaltaan ja pölyt imuroitu pois.

Satolehto kertoo, että kun itsellä riittää terveyttä ja toisen auttaminen kiinnostaa, tämänkaltainen vapaaehtoistyö antaa tekijälle hyvän mielen.

Marian Leijonan saa auttamaan soittamalla numeroon 044 719 1254. Puheluihin vastataan maanantaisin ja torstaisin klo 10–14.

Markku Lehtinen
markku.lehtinen@evl.fi
@

Jaa artikkeli