Moni ikäihminen tarvitsisi oman ”Anjan”

”Ei tarvitse viedä roskia, Anja vie kun tulee. Älä turhaan kastele kukkia, Anja kastelee samalla kun rupattelemme.”

Näin kertoi Anjasta ikäihminen tyttärelleen, joka hänkin kävi äitinsä luona joka sunnuntai, mutta ei tavannut Anjaa. Sen verran oli Anjasta mainittu, että Anja piti ehdottomasti sitten aikanaan kutsua hautajaisiin, vaikka muuten vain lähipiiri.

Vasta äidin kuoltua tyttärelle selvisi, että Anja oli vapaaehtoinen ystävä, joka kerran viikossa kävi tervehtimässä vanhusta ja hoiti samalla pieniä askareita. Anja oli ystäväänsä huomattavasti nuorempi, vasta 80-vuotias, kun ystävä oli jo yli yhdeksänkymmenen.

- Tällaisia ”Anjoja” tai ”Artoja” kaivattaisiin monen vanhuksen kotona, pohtivat Lahden seurakuntien vanhustyöstä vastaavat diakoniatyöntekijät vanhustenviikon kynnyksellä. Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna 7.10.-14.10.

Kertomukset vanhuksista, jotka eivät kahteen viikkoon ole nähneet ketään eivätkä puhuneet kenenkään kanssa, eivät ole kaupunkilegendoja, vaan monen ikääntyneen kohdalla totta. Kun omia lapsia ei ole ja ystävät ovat jo kuolleet tai itsekin huonokuntoisia, kontaktit toisiin ihmisiin jäävät vähäisiksi. Vapaaehtoiset ovat silloin iso voimavara vanhusten yksinäisyyden lievittäjinä.

Rollaattorin varassa ei ainakaan huonoilla keleillä lähdetä edes kauppaan, harrastuksista puhumattakaan. Jätekatokseen on jotenkin pakko keplotella, jotta koti ei alkaisi haista. Jääkaapin täyttöön tarvitaan ulkopuolista palvelua.

Kotipalvelun piirissä olevat vanhukset tapaavat paljonkin ihmisiä, jopa 50 eri hoitajaa vuoden mittaan. Hoitajien aika on tarkkaan kellotettu, jotta kaikkien vanhusten luokse ehditään. Vanhukselle varattu aika kuluu tiiviisti hoitotoimissa. Taas tarvittaisiin ”Anjaa”, jolla olisi aikaa jutella, viedä joskus haistelemaan raitista ilmaa tai auttaa soittamaan esimerkiksi seurakunnan diakoniatyöntekijälle, että tämä tulisi käymään.

Olisi mukavaa olla omatoiminen vanhus, huolehtia itsestään kuten ennenkin ja lähteä ulos vaikka hitaamminkin. Tietokoneella voisi skypettää lastenlasten kanssa. Mutta mitä sitten, kun ei pääse liikkeelle, kun huimaa koko ajan, sormet eivät enää taivu näppäimille eikä näkökään oikein pelaa. Ja mikä sen diakoniatyöntekijän nimi olikaan, joka käy täällä vai käykö hän vielä.

Toiset vanhukset sinnittelevät mahdollisimman pitkään kotona hyvinkin huonokuntoisina. Jotkut haluaisivat päästä hoitokotiin, kun toimintakyky alenee merkittävästi, mutta kriteerit hoitoon eivät täyty.

Mistä tietää, että vanhus on yksinäinen ja kaipaa esimerkiksi juttuseuraa? Vanhuksia ei voida niputtaa samanlaisiksi yksinäisiksi ihmisiksi. Yksinäisyys on omakohtainen kokemus, jota ei voi arvioida ulkopuolelta. Ja jos tuntee olevansa yksinäinen, miten sitä yksinäisyyttä voisi toinen ihminen lievittää ja onko sellaista yksinäisyyttä, johon ei toisesta ole apua.

Seurakunnissa tehdään niin sanottua etsivää työtä eli yritetään löytää ne ikäihmiset, jotka toivovat vapaaehtoista ystävää tai diakoniatyöntekijää käymään.

- Joskus kotihoidosta vinkataan, että vanhus on toivonut juttuseuraa, joskus naapuri tai sukulainen soittaa meille. Jokaisessa seurakunnassa on vanhustyöstä vastaava diakoniatyöntekijä, johon voi ottaa yhteyttä, rohkaisevat diakoniatyöntekijät. Yhteydenottoon ei tarvitse olla suuri hätä, vaan huoli siitä, miten omainen tai naapuri pärjää, rohkaisevat diakoniatyöntekijät.

Diakoniatyöntekijät peräänkuuluttavat naapuriapua ainakin sen verran, että oman talon vanhusten perään katsottaisiin ja autettaisiin pienissä arkiasioissa. Kohdatessa voi kysyä mitä kuuluu, ja siitä voi aueta mahdollisuuksia pitempäänkin jutteluun. Vapaaehtoisena toimiminen lisää tutkitusti ihmisen onnellisuutta. Kun antaa aikaansa toiselle, saa iloa myös itselleen. ”Anjana” voi auttaa ihan arkijärjellä ja suurella sydämellä.

Vanhustyön diakoniatyöntekijät

Lahden seurakunnissa

Keski-Lahti, Seija Avikainen p. 0447191421

Laune, Eija Paulamäki p. 0447191471

Joutjärvi, Iris Tammisto p. 0447191480

Salpausselkä, Meri Kalanti p. 0447191474

Nastola,Tiia Rantanen p. 0504127021

Senioripysäkki

Senioripysäkki on terapeuttinen keskusteluryhmä yli 60-vuotiaille, jotka tuntevat olevansa yksinäisiä ja alakuloisia, ehkä lievästi masentuneita.

Turvallisen pienessä, 6 – 8 hengen ryhmässä voi jakaa omaa elämänhistoriaansa, ajatuksiaan ja tunteitaan. Luottamuksellisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa voi löytyä uusia näkökulmia ja merkityksiä. Ryhmän tavoitteena on yksinäisyyden, masennuksen ja ahdistuksen lieveneminen. Sieltä voi löytää uusia ystäviä, ja jotkut ovatkin jatkaneet tapaamisiaan omatoimisesti ryhmän loppumisen jälkeen.

Senioripysäkki kokoontuu viikoittain puolentoista tunnin ajan 15 kertaa, ja joka kokoontumisella on oma teemansa. Ryhmän kokoaa ja sitä ohjaa ammattilainen, joka on suorittanut HelsinkiMission Senioripysäkki-ryhmänohjaajakoulutuksen. Ohjaaja tapaa kaikki ryhmään haluavat etukäteen. Tapaamisessa pohditaan yhdessä, palveleeko ryhmä hakijan elämäntilannetta. Ryhmä aloittaa yhdessä eikä matkan varrella oteta uusia jäseniä. Ryhmäläisten toivotaan sitoutuvan kaikkiin tapaamisiin.

Senioripysäkki-ryhmiä järjestävät eri puolilla Suomea kunnat, seurakunnat ja useat muut yhteisöt.

Lisätietoja seurakunnssa alkavista Senioripysäkki-ryhmistä: Merja Seppälä-Mäkinen puh. 044 719 1287 tai merja.seppala-makinen@evl.fi

Laura Visapää
laura.visapaa@evl.fi
@

Jaa artikkeli