Rakkaudesta musiikkiin

Reijo Korhonen on johtanut vapaaehtoisena Lahden Seurakuntien puhallinorkesteria alusta alkaen.

Lahden Seurakuntien puhallinorkesteri harjoituksissa Ristinkirkossa. Oikealla kapellimestari Reijo Korhonen.

Jo kymmenen vuotta Reijo Korhonen on tarttunut tahtipuikkoon Lahden Seurakuntien Puhallinorkesterin harjoituksissa. Tahtipuikko on heilunut innostuneesti ja taiten. Siitä kertovat orkesteriin sitoutuneet soittajat ja lukuiset hienot esiintymiset. Sekä muusikot että kapellimestari ovat vapaaehtoisia, jotka ovat orkesterissa rakkaudesta musiikkiin.

Tämä tarina alkoi Lahden syysmarkkinoilta vuonna 2008, kun nuorina poikina Lahden Seurakuntapoikien Puhallinorkesterissa soittaneet Pertti Nieminen ja Reijo Korhonen sekä Ristinkirkon urkuri Pauli Pietiläinen tapasivat. Pietiläinen kysyi, miten ullakolta löytyneet seurakuntapoikien vanhat nuotit pitäisi hävittää. Nieminen sanoi, ettei hävitetä vaan elvytetään 80-luvulla uinahtanut orkesteri, ja kysyi samalla Korhosta orkesterin vetäjäksi. Korhonen lupasi tulla, jos harjoitukset olisivat lauantaina.

Ja ensimmäiset harjoitukset pidettiin parin viikon kuluttua lauantaina Joutjärven kirkolla. Lauantai määräytyi harjoituspäiväksi, koska Korhonen toimi tuolloin Vaasan kaupunginorkesterin trumpetistina ja asui siellä, mutta tuli harjoituksiin Lahteen lauantaisin. Myöhemmin Korhonen muutti takaisin Lahteen ja harjoituksetkin siirtyivät maanantaille.

Siitä alkoi orkesterin uusi kukoistus. Lokakuussa isänpäivänä 2008 pidettiin jo ensimmäinen konsertti. Alussa oli vain kymmenkunta soittajaa. Nyt puhallinorkesterissa on 25-30 soittajaa ja samaan seurakunnan orkesteriryppääseen kuuluvissa Gospel Bigbandissä 18 ja Kamariorkesterissa 22-25 soittajaa. Reijo on Korhonen johtanut puhallinorkesteria alusta alkaen, Gospel Bigbandiä viisi vuotta ja kamariorkesteria neljä vuotta.

- Nyt olen keskittynyt Lahden seurakuntatien puhallinorkesteriin ja lisäksi johdan Helluntaiseurakunnan Vaskiveljiä. Oma perheorkesterikin alkaa pian tarvita johtajaa: lapsenlapsista Jesse soittaa rumpuja, Jooa klarinettia ja nelivuotias Juho etsii omaa soitintaan. Kun lasten äiti istuu pianon ääreen, perhebändi on kasassa.

Korhonen itse aloitti viulunsoiton seitsemänvuotiaana, mutta lahjakkaan pikkuviulistin ura kaatui kodin tiukkaan uskonnollisuuteen. Onneksi armeijan kautta aukesi mahdollisuus jatkaa soitto-opintoja, vaikka soitinta joutuikin vaihtamaan.

Korhonen soitti työkseen Vaasan kaupunginorkesterissa 40 vuotta trumpettia. Jorma Panulan kapellimestariopissa olleena johti myös eri orkestereita. Kuka tahansa ei osaa tahtipuikkoa veivata niin, että orkesteri soittaa yhteen ja puhtaasti.

- Taidoiltaan vaatimattomankin bändin saa hetkessä varsin hyväksi, jos kapellimestari on taitava. Jokainen kapellimestari johtaa omalla tavallaan. Itse kuuntelen ensin, minkä tasoinen bändi on. Sitten etsin soittajille yhteisen tyylin, mutta silti jokaisen soittajan persoonan pitäisi kuulua. Orkesterin soiton on oltava puhdasta. Jos soitto menee pieleen, pitää kuulla, missä vika, jotta sen pystyy korjaamaan. Vaativa juttu kaiken kaikkiaan, pohtii Korhonen kapellimestarin työtä.

Hyvällä orkesterinjohtajalla on auktoriteettia, hän ei saa koskaan suuttua. Hänen pitää osata neuvoa, mutta soittajia ei saa koskaan nolata. Jos kapellimestari on huono, vapaaehtoiset soittajat lähtevät pois. Korhosen soittajat on pysyneet mukana vuodesta toiseen. Siitä voi päätellä kapellimestarin taidot.

- Soittajien osallistuminen harjoituksiin on todella kiitettävää, melkein kaikki ovat joka kerta mukana. Meillä on hyvää yhteistyötä ja soitamme hyvin.

Useimmiten kapellimestarit lopettavat kokonaan eläkkeelle jäädessään. Korhonen ei jätä johtamista ”niin kauan kuin sormi liikkuu”.

- Rakastan soittamista. Kun on lahjan saanut, lahjaa haluaa käyttää. Harjoittelen yhä liki joka päivä trumpetilla ja viululla. Soittamisella kuten laulamisellakin on valtava hyvää tekevä voima sekä fyysiselle ja henkiselle kunnolle. Itse tuotettua soittoa ja laulua pitäisi edistää ja varjella kaikin keinoin.

Reijo Korhonen sanoo harrastajaorkestereihin pätevän saman kuin kuoroihin: ne ovat täynnä soittamisen iloa ja vahvaa yhteisöllisyyttä. Musiikista hyvistä vaikutuksista huolimatta amatööriorkesterit ja –kuorot ovat kuolemassa Suomessa.

- Meillä on korkeatasoista musiikkiopistojen opetusta lapsille ja nuorille, ja sitten tuo kaikki taito pölyttyy, kun heistä tulee aikuisia. Ei kaikista tule ammattimuusikoita, vaan he menevät ihan muihin tehtäviin, eivätkä jatkaa amatöörimuusikkoina. Klassisen musiikin arvostus on Suomessa jäämässä kaiken maailman huutamisen ja kalkutuksen alle. Toisin on vaikkapa Ruotsissa ja Norjassa, jossa on amatöörien orkesterit ja kuorot ovat huippuluokkaa, ja niillä on paljon kuulijoita.

Laura Visapää
laura.visapaa@evl.fi
@

Jaa artikkeli