Taivaallista musiikkia Heinolassa

Taivaallista musiikkia ja Kansanlauluja -konsertti kuullaan Heinolan kirkossa 5.3

Pietarilainen Konevitsa-kvartetti tulee jälleen konsertoimaan Suomeen maaliskuussa 2018.

Konevitsa-kvartetin ohjelmiston keskeinen osa on venäläinen kirkkomusiikki muinaisista luostarisävelmistä nykysäveltäjien teoksiin. Nykyiset neliääniset sovitukset ovat kuoron jäsenet tehneet itse.

Kirkkomusiikin lisäksi konserttien ohjelmassa on venäläistä kansan- ja sotilasmusiikkia. Marssit ovat keisarillisen ajan lauluja, jotka neuvostoaikana katosivat täysin. Ohjelmaan kuuluu myös venäläisiin runoihin perustuvia ja tunnettujen venäläisten säveltäjien sovittamia mieskuorolauluja.

Konevitsa-kvartetti on vuosien varrella osallistunut lukuisiin merkittäviin festivaaleihin Venäjällä, Englannissa, USA:ssa, Italiassa, Irlannissa ja Skandinaviassa. Viimeisten vuosien aikana he ovat tulleet tunnetuksi myös Japanissa, Kiinassa ja Ranskassa.

Kvartetti perustettiin vuonna 1992, kun Pietarin konservatorion neljä nuorta muusikkoa ryhtyivät kesäisin laulamaan Konevitsan luostarin kirkossa. Konserttien tuotto menee Laatokalla sijaitsevan Konevitsan luostarin jälleenrakentamiseen.

Taivaallista musiikkia ja Kansanlauluja -konsertti kuullaan Heinolan kirkossa ma 5.3. klo 19. Ohjelmalehtisen hinta on 12 e. Konserttiin on vapaa pääsy

Laura Visapää
laura.visapaa@evl.fi
@

Jaa artikkeli