Hollolan kirkon pääovi museoesineeksi

Fiskarsissa valmistuva kopio korvaa keskiaikaisen oven. Uudenkin oven kestoksi toivotaan 500:aa vuotta.

Hollolan kirkon pääovi korvataan kopiolla, ja alkuperäinen ovi siirretään museoesineeksi asehuoneeseen.

- Alun perin suunnitelmana oli konservoida ovi, mutta näkemys muuttui vuosien varrella, kertoo Keijo Kokko, Hollolan seurakunnan kiinteistöpäällikkö.

Konservoitavaa ovessa olisi ollut vähän eikä toimenpide olisi suojannut sitä auringon säteilyn ja sateen haristavalta vaikutukselta. Samalla kun kirkon sisäovet ovat säilyneet hyväkuntoisina, osa ulko-oven alimmista koristekaiverruksista on kadonnut lähes kokonaan. Oven pohjapuusta irtoilee edelleen pieniä palasia. Samoin yhdestä ruostuneesta saranaraudasta on katkennut koristeosa. Kolmesta mäntylankusta tehdyllä ovella on korkeutta 3,3 metriä ja ikää yli 500 vuotta.

Kirkon suntio Anneli Jokinen pani arvokkaan ja harvinaisen oven kunnon heikkenemisen merkille jo vuosia sitten ja ilmoitti siitä esimiehelleen. Aluksi hanke hautautui vuosiksi Sovituksenkirkon rakentamiskiireiden alle mutta heräsi uudelleen jalostuneena: ovi tulisi siirtää suojaan sisätiloihin ja alkuperäisen oven tilalle voitaisiin tehdä kopio.

Museovirasto puolsi ajatusta. Se edellytti korkealaatuista lopputulosta, ja että kopion tekeminen annetaan taitaville sepille. Työvaiheet kehotettiin myös dokumentoimaan tarkasti.

Vastaavia kopioita ei ole

Erityisesti tulipalot ovat pitäneet huolen siitä, että keskiaikaisia ovia on säilynyt Suomen keskiaikaisissa linnoissa, kartanoissa ja kirkoissa äärettömän vähän. Museovirastoon ja Kirkkohallitukseen tehty kyselykierros osoitti, ettei kenelläkään ole tietoa vastaavasta hankkeesta. Museoviraston intendentti Ulla Setälä muisteli kuitenkin, että joistain uudemman ajan vaivaisukoista on tehty kopioita, jolloin alkuperäinen on siirretty sisätiloihin suojaan.

Viimein keskiaikaisia kirkkojamme tutkinut emeritusprofessori Markus Hiekkanen vahvistaa, että oviprojekti on ainutlaatuinen:

- Keskiaikaisia kirkkojen ovia on Suomessa todellakin jäljellä vain muutamia kappaleita. Hollolassa on isoin ja näyttävin kokonaisuus, hän kertoo.

- En tiedä yhtään sellaista tilannetta, jossa alkuperäisestä keskiaikaisesta ovesta olisi tehty kopio, sijoitettu se alkuperäisen paikalle, ja alkuperäinen olisi asetettu näytteille esimerkiksi johonkin osaan kirkkoa.

Ainakin Maariassa, Sauvossa ja Marttilassa keskiaikaisia ovia on säilynyt. Hiekkanen esittää ajatuksen, että alkuperäisen oven alareunasta otettaisiin siirtovaiheessa puulustoajoitus valmistusajan selvittämiseksi. Hän on arvioinut kirkon valmistuneen vuosien 1495-1510 välillä.

Kopion valmistaminen siirtoineen maksaa kaikkinensa yli 30 000 euroa.

Lain mukaan valtio korvaa seurakunnille niiden yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvia kuluja. Tehtäviin kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnossapito, ja Hollolan seurakunta haki kyseiseen perusteeseen vedoten avustusta niitä myöntävältä Kirkkohallitukselta.

Kuuden kirkon ylläpitäjänä Hollolan seurakunnalle myönnettiin ulko-oven kopiota varten 6750 euroa. Avustus kattaa noin viidenneksen kuluista.

Kirkkohallituksen yliarkkitehti Antti Pihkalan mukaan Hollolan rakennusavustuksen pienuuden syy oli anomusten suuri määrä.

Vaatimuksena 500 vuoden kesto

Oven valmistavat Fiskarsin käsityöläiskylässä työskentelevät puuseppä Markku Soinio ja metalliseppä Upi Anttila. Keskiaikainen ovi on molemmille uusi ja mielenkiintoinen työ.

- Otin työstämästäni ovesta kuvan Facebookiin ja kirjoitin, että tilaajan vaatimuksena on, että ovi kestää 500 vuotta, Soinio naurahtaa työnsä äärellä.

Ovilankkujen sahaamisen ja höyläämisen jälkeen hän kertoo piirtäneensä huolellisesti tutkimansa koristekuviot satavuotisesta männystä sahattuun puuhun. Sen jälkeen alkoi veistorautatyöskentely. Myös poiskuluneet kuviot elvytetään henkiin vanhojen piirustusten avulla. Kun työvaihe päättyy, puu suojataan tervaöljyllä. Silloinkin pinta jää huomattavasti nykyistä vaaleammaksi.

- Uskon, että pinta tulee harmaantumaan nopeasti, Soinio arvioi.

Upi Anttila ei ole ehtinyt takoa oveen kuin vasta yhden saranaraudan. Edessä on vielä naulojen, lukon ja koristeellisimpien saranoiden takominen. Kaikki rautaosat tervapoltetaan mustiksi, mikä suojaa niitä korroosiolta.

Taustatutkimuksia suorittaessaan Anttila ehti tehdä mielenkiintoisia huomioita.

- Sepän logiikalla ajattelen, että alkuperäiset saranat takoneet sepät ovat olleet pienessä tuiterissa, hän sanailee pilke silmäkulmassa.

Se ei olisi suoranainen ihme, sillä keskiajan luontaistaloudessa osa päiväpalkasta maksettiin usein ravitsevana oluena. Anttila kertookin havainneensa, että osa saranaraudoista on taottu liian pitkiksi ja koristelussa on pieniä puutteita.

- Niin ei nykyinen seppä tekisi eikä olisi tehnyt muinainenkaan, hän lisää.

Synkretismiä symboleissa?

Jos keskiaikaisia ovia on säilynyt Suomessa vähän, ovat niiden koristekaiverrukset sitäkin harvinaisempia. Hollolan kirkon maagisista kuvioista on olemassa monta tulkintaa.

Kirkon oppaana toimiva teol. lis. Marja Maunuksela kertoo selittävänsä turisteille, että päättymättömän lovileikkauksen kolme viivaa symboloivat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, ja koristekuvion päättymättömyys symboloi ikuisuutta. Hän arvelee, että koristetyyli on syntynyt Irlannissa.

Vaihtoehtoisen tulkinnan mukaan koristekuvio ilmentää keskiaikaiseen maailmankuvaan liittyvää uskonnollista synkretismiä, sillä se muistuttaa yhdenlaista mukaelmaa nykyisin hannunvaakunana tunnetusta käpäliköstä. Suomessa on ollut tapana maalata ⌘-merkki talon seinään suojaamaan rakennuksen asukkeja huonolta onnelta ja pahoilta hengiltä. Merkki on ollut yleisesti käytössä Pohjois-Euroopassa jo esihistoriallisella ajalla, ja vanhin Suomesta löydetty hannunvaakuna on kaiverrettu sukseen viikinkiajalla.

1900-luvulla hannunvaakuna levisi maailmalle nähtävyysmerkkinä ja Apple-tietokoneiden näppäimistöissä.

Toinen pakanallinen pahantorjuntamerkki, jatulintarhakuvio, on maalattu mm. Maarian keskiaikaisen kirkon seinään.

Kenties totuus puusepän tarkoitusperästä lepää jossain tulkintojen välimaastossa.

 

Juhana Säde
juhana.sade@evl.fi

Jaa artikkeli