Taidetta sankareista

”Superman on yhdenlainen sankari, Jeesus on toisenlainen.”

Jere Tuominen, 9 , piirsi taidenäyttelyyn pyöräilijäsankarin. ”Jos on piirustus, niin sen pitää olla tosi hieno.”

Menestyneitä urheilijoita kuvataan sankareiksi. MM-kisojen aikaan Ristinkirkossa voi perehtyä lasten näkemyksiin sankareista.

Lahden kristillisen koulun iltapäiväkerhon lapset ovat tehneet sankariaiheisen taidenäyttelyn yhteistyössä Lahden taidegraafikoiden kanssa. Näyttely on yhteisnäyttely Lahden kristillisen taideseuran kanssa, ja se on esillä Ristinkirkon ala-aulassa helmi-maaliskuussa Lahden MM-kisojen ajan.

Lapset ovat pohtineet projektin aikana sankaruutta ja esittäneet mielipiteitään siitä, millainen sankari on.

”Iskä on sankari. Hän ei jätä ulos yksin ja suojelee minua.”

Näyttelyn työt tehdään huolella ja laitetaan näytteille ammattilaisen kehystämänä.

- Tahdomme kunnioittaa lasten töitä niiden ansaitsemalla tavalla, sanoo Petri Pelkonen, iltapäiväkerhon ohjaaja ja näyttelyn koordinaattori.

- Lasten työt ansaitsevat yleensäkin enemmän huomiota jo taiteellisen arvonsa takia. Picassonkin väitetään sanoneen: ”Opin nopeasti maalaamaan, niin kuin taidekoulussa opetetaan, mutta koko loppuelämäni opettelin maalaamaan niin kuin lapset.”

”Olen sankari, koska olen rohkea ja komea.”

Näyttelyä tehdessä lapset ovat päässeet kokeilemaan monenlaista uutta. Alkuperäispiirustukset lapset tekivät tabletilla ja sähkökynällä, jonka jälkeen he vedostivat työnsä laakapainotekniikalla Lahden taidegraafikoiden Pekka Litmasen ohjauksessa. Työt väritettiin iltapäiväkerhossa, jonka jälkeen ne menivät vielä taidegraafikoille kehystettäviksi.

- Lapset ovat itse päässeet kokemaan ja näkemään koko työprosessin painolaattojen tekemistä myöten.

”Sankarit ei kiusaa tai lyö. Haluaisin olla isona poliisi ja auttaa muita.”

Taideprojekti on osana valtakunnallista kristillisten koulujen kouluPLUS yhteishanketta, jonka tarkoitus on kehittää koulujen oppituntien ulkopuolista toimintaa.

”Sankari ajattelee muita ennen itseä.”

Sitaatit ovat lasten kuvauksia sankareista.

Laura Visapää
laura.visapaa@evl.fi
@

Jaa artikkeli