Pääkirjoitukset

Onni voi piillä arkisissa puhteissa, ja taivaallisen nautinnon voi kokea pienessä makupalassa

Minulla on ollut kuluneena syksynä tilaisuus tutustua Latinalaisesta Amerikasta Suomeen saapuneeseen nuoreen mieheen. Siinä missä ystäväni on taivastellut puhdasta luontoamme ja tehokkaasti organisoitunutta yhteiskuntaamme, itse olen haukkonut henkeä nähdessäni kuvia ja kuullessani tarinoita Ecuadorin värikkäästä luonnosta ja elämäntyylistä.

Jos kotimaassa mellakoidaan ja eletään korruption ja suurten luokkaerojen keskellä, voi tuntua ihmeelliseltä tutustua Suomeen. Täällä on rauhallista ja turvallista, ja ihmiset pääosin luottavat toisiinsa. Lapset voivat vierailla toistensa kotona, poliisista puhutaan hyvää.

Puheet kiertotaloudesta kuulostavat utopialta, jos omat jätevedet lasketaan jokiin ja roskista kierrätetään korkeintaan kymmenes. Tiirismaata on vaikea mieltää eteläisen Suomen huipuksi, kun horisontissa siintää eräitä maailman korkeimmista vuorista. Ja niin edelleen – erot ovat dramaattisia.

Suomi on pisteytetty YK:n teettämässä selvityksessä nyt kahdesti maailman onnellisimmaksi valtioksi. Onko Suomi peräti taivas maan päällä? Kuitenkin otsikoissamme pyörii vaikeita ja ratkaisemattomia ongelmia: mistä työtä kaikille, kuinka sosiaali- ja terveysjärjestelmämme rahoitetaan, löytyykö Lahden vakavaan päihdeongelmaan ratkaisua?

Ihmiset eivät Suomessa ainakaan näytä maailman onnellisimmilta. Pikemminkin meistä piirtyy maailmalle hillitty, jopa kolea kuva. Meillä on myös selittämätöntä masennusta.

Kierrettyämme Lahden autolla, Karisto mukaan lukien, ystäväni kysyi, missä rikkaat asuvat. Ei näy linnoja, ei ympäröiviä muureja. Vaurautemmekin on kätketty keskiluokan asuntolainoihin, loput sukanvarteen.

Taivasteeman ympärillä ollaan myös toukokuussa 2020 järjestettävillä Lahden Lähetysjuhlilla. Kaupunkifestivaalin "Missä taivas on?" -tunnuslausetta voi avata moneen suuntaan.

Onni voi piillä arkisissa puhteissa, ja taivaallisen nautinnonkin voi kokea jo pienessä makupalassa. Toivo paremmasta huomisesta ja iankaikkisesta elämästä kuuluu kristillisen ajattelun perusteisiin.

Ainakin yksi asia on selvä. Kun jaksaa ryhtyä avoimeen vuoropuheluun, omat näkökulmat rikastuvat ja asiat saavat oikeat mittasuhteet.

Ja räikeimmät kulttuurierot – ne voi tasata pöytäsuolalla.

Markus Luukkonen

Jaa artikkeli