Pääkirjoitukset

Vapaasta tahdosta

Olen kuullut ulkomaalaisten sanovan, että Suomi on hyvin organisoitunut maa, jossa kaikki on ajateltu valmiiksi. Joidenkin mielestä jopa tylsyyksiin asti. Terveydestä, hoivasta ja monista sosiaalisista kysymyksistä vastaavat niihin koulutetut ammattihenkilöt. Maa pyörisi ilman vapaaehtoisiakin – vai pyörisikö?

Seurakunnassa työskennellessäni on ainakin oma näkökulmani muuttunut päälaelleen. Virkanaisen ja -miehen tarjoama apu riittää määrättyyn pisteeseen saakka. Todellinen jakaminen syntyy kuitenkin pyyteettömästä antamisen ja vastaanottamisen ilosta. Ilman aktiivisia seurakuntalaisia instituutiota nimeltä kirkko ei käytännössä olisi nykyisessä muodossaan edes olemassa.

Ylivoimaisesti suurin vapaaehtoisten joukko rakentuu Lahden seurakuntayhtymässä diakoniatyön ympärille. Kun kuuntelee diakoniatyöntekijöiden kertomuksia, suomalainen hyvinvointiyhteiskuntakin näyttäytyy aivan uudessa valossa. Ei niitä ammattihenkilöitä riitäkään kaikkialle. Sitä paitsi monien yhteiskunnan laitamille jääneiden ihmisten ongelmat ovat niin monimutkaisia, ettei esimerkiksi kertakäynti lääkärillä riitä kuin pikaiseksi ensiavuksi. Vapaaehtoisten läsnäolo ja auttavat kädet tulevat enemmän kuin tarpeeseen.

Seurakunnissa keskustellaan aika-ajoin vilkkaastikin siitä, kuinka vapaaehtoisille saadaan järjestettyä monipuolisia ja mielekkäitä tehtäviä. Että ne olisivat muutakin kuin sitä perinteistä kahvin kaatoa.

Kun pintaa raaputtaa hieman syvemmälle, erilaisia tehtäviä löytyy yllättävän paljon. Kirkonseutu tutustui liikuntaystävään sekä maahanmuuttajan tukihenkilöön. Heidän kertomuksistaan voi päätellä, että kyse ei ole yksisuuntaisesta auttamisesta, vaan yhdessä jaetuista hetkistä, joissa työperäinen suhde on syventynyt ystävyydeksi. Vapaaehtoistehtävät voivat rikastuttaa suuresti omaa kokemusmaailmaa.

Säännöllistä tarvetta on myös esimerkiksi messuavustajille, kuorolaulajille sekä ruoka-avun ja Kirkon keskusteluavun työntekijöille. Jos oma talous on riittävällä tolalla, voi alkavana syksynä ryhtyä myös taloustsemppariksi. Kylmiltään ei tarvitse aloittaa, vaan tehtäviin on tarjolla koulutusta.

Markus Luukkonen

Jaa artikkeli