Markus
Luukkonen

Pääkirjoitukset

Kolkanmäen talvinäyttämö

Lahden seurakuntien uuden kirkkovaltuuston taival alkoi takkuisesti, kun ensimmäistä kokousta edeltäneissä neuvotteluissa ei löydetty sopua keskeisten luottamushenkilöpaikkojen jaosta. Vaalituloksesta johdettu matematiikka ei kelvannut sosiaalidemokraattiselle valitsijayhdistykselle ja Joutjärven Tavalliset seurakuntalaiset -ryhmälle. Molemmilla oli kirkkoneuvostoon oma ehdokas, josta he eivät suostuneet tinkimään.

Umpisolmun avaamiseksi oli järjestettävä vaali. Se sujui sinänsä mallikkaasti, mutta pitkät puheenvuorot, lippuäänestykset ja laskennat venyttivät kokouksen lähes viisituntiseksi! Ei vaali arvatenkaan alkuperäistä esitystä muuttanut, koska muiden rivit pysyivät suorina. Siten koko illasta jäi ennalta käsikirjoitetun näytelmän jälkimaku. “Kolkanmäen talvinäyttämöllä” pidettiin sentään useita väliaikoja. Ne olivat Ristinkirkon auditorion vähähappisessa ilmassa omiaan ryhmäyttämään uusia ihmisiä toisiinsa.

Hiljattain demokratia-aiheisia kirjoja lukeneena mieleeni tuli kaksi teoriaa, joilla pyritään selittämään päätöksenteon ilmiöitä. Keskustelevassa demokratiakäsityksessä uskotaan parhaan argumentin voimaan. Kun kaikilla on yhtäläiset edellytykset osallistua keskusteluun, ennen pitkää siivilöityy yleinen etu, johon kukin voi sitoutua. Tällaiseksi voi perimätietojen mukaan kuvailla Lahden kirkkovaltuuston työskentelyä.

Kiistelevä demokratiakäsitys puolestaan lähtee siitä, että maailma on moniarvoinen ja siihen kuuluu pysyviä etupiirejä. Ryhmät voivat hioa kompromisseja – tehdä siitä jopa taiteenlajin – mutta nämä “lehmänkaupat” eivät muuta pohjavirtoja. Lahden kaupungin päätöksenteossa demarit ja kokoomus muodostavat tällaisen historiallisen akselin.

Seurakunnissa politiikka on haluttu pitää taka-alalla. Nyt on kuitenkin merkkejä siitä, että etupiirit nostavat päätään ja keskustelu on aiempaa jyrkempää. Se, että Yhdistynyt seurakuntaväki sai vaaleissa hyvin vahvan mandaatin, saattaa myös johtaa eräänlaisen oppositioasetelman voimistumiseen.

Raitis keskustelu on aina paikallaan. Samalla olisi pidettävä kirkkaana mielessä, mitä ja ketä varten kirkon päättäjät lopulta työskentelevät.

Jaa artikkeli