Maritta
Roslakka
maritta.roslakka@evl.fi

Pääkirjoitukset

Mielen ilotulitus

Seurasin uudenvuoden aattona ilotulituksia eri puolilla Lahtea. Vuoden vaihtuessa näytti siltä kuin koko kaupunki olisi ollut yhtä välkettä ja kimallusta. Tuhansia raketteja ammuttiin ilmaan joka suunnassa, mihin päin vaan katseen käänsi. Oma tuntumani oli, että taivas oli värikkäämpi ja kimaltavampi kuin vaikkapa vuotta aiemmin. Tätä käsitystä tukee ainakin Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin teettämä tutkimus, jonka mukaan aiempaa useampi suomalainen aikoi ostaa ilotulitteita.

Taustalla voi olla monta syytä sille, miksi juuri nyt vuoden vaihtumista halutaan juhlia aiempaa näyttävämmin. Toivottavasti se kertoo jotakin taloudellisen tilanteen piristymisestä ja kasvaneesta toiveikkuudesta. Itse ilotulitteiden ampumisesta ollaan kuitenkin montaa mieltä. Osa haluaisi kieltää niiden ampumisen kokonaan turvallisuuden vuoksi, joidenkin mielestä ilotulitteet ovat käsittämätöntä rahan tuhlausta ja osa puolestaan pohtii, miten ja millaisissa olosuhteissa raketit on valmistettu.

Oli rakettien paukuttelusta mitä mieltä hyvänsä, niin kauniilta ne joka tapauksessa näyttävät. Ja niiden katseleminen saa miettimään mennyttä ja tulevaa, odotuksia ja avoinna olevia kysymyksiä. Mielessä voi olla haaveita ja innostunutta uteliaisuutta tulevaan vuoteen. Mutta joillakin ajatukset voivat olla enemmän epäröiviä tai jopa pelokkaita.

Ehkä vuoden alussa on kuitenkin paikallaan tehdä pieni ilotulitus omassa mielessä. Lennättää ajatuksia ilmaan ja katsoa miten ne säkenöivät. Yrittää löytää ilon pilkahduksia ja myönteisiä asioita omassa elämässä ja jakaa niitä muille. Laittaa se hyvä mitä meillä on, näkyville ja kiertoon. Näin joku toinen voi saada minun omasta pienestä ilotulituksestani kipinän, innostuksen ja hyvän mielen.

Pohjimmiltaan meidän tehtävämme kirkossakin on eräänlaista ilotulitusta. Tarkoitus on jakaa sitä hyvää, mitä meillä on, muillekin. Kertoa evankeliumia innostuneesti, jopa säihkyen, niin että ilo näkyy ja kuuluu kauas. Ettei jää epäselväksi millä asialla olemme.

Jaa artikkeli