Hyvä paimen

Kohti vastuullista vanhemmuutta

Helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina vietetään kynttilänpäivää. Nimi on keskiajalta, jolloin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät vihittiin käyttöön. Päivän evankeliumi kertoo, kuinka Jeesuksen perhe tulee temppeliin. Jeesuksen syntymästä on kulunut 40 päivää ja juutalaisen tavan mukaan äidin oli tultava antamaan uhrinsa puhdistautuakseen. Meillä aikoinaan puhuttiin kirkottamisesta. 1800-luvulla vielä käytiin pappilassa kirkotettavana eli siunattavana. Tapa on jäänyt pois, sillä on ymmärretty, ettei synnyttäminen ole verestä huolimatta epäpyhä toimitus vaan pyhä toimitus.

Kynttilänpäivässä on puhuttelevaa se, että perhe menee paikalliseen kirkkoon. Meitä luterilaisia paheksutaan siitä, että käymme aika harvoin vapaaehtoisesti kirkossa. On syntynyt kuva, että kirkossa käynti on tylsää. Messun tarkoitus ei ole olla viihdyttävä esitys vaan se on hengellistä elämää. Elämistä siinä hetkessä Jumalan sanan, sen selittämisen, rukouksen, siunaamisen ja ehtoollisen ympäröimänä. Kirkkoon meneminen on suostumista Jumalan sanan puhutteluun.

Joskus on niin, että marssimme kirkkoon ylpeinä ja arvostelevina. Kirkossa meistä tehdään nöyriä Jumalan edessä. Siihen nöyryyteen on vaikea taipua, etenkin, jos papin olemus ärsyttää.

Kynttilänpäivän evankeliumissa temppelissä on profeetta Simeon. Hän on vuosikaudet palvellut siellä. Simeon havahtuu ja näkee uuden perheen tulevan temppeliin ja menee heidän luokseen. Lapsi, jonka hän näkee herättää hänet näkemään enemmän ja syvemmälle! Kristus lapsi herättää näkemään pelastuksen, toivon kuoleman edessä, Jumalan rakkauden.

Jeesuksen vanhemmat vievät lapsensa kirkkoon. Kynttilänpäivänä valtakunnallinen Yhteisvastuukeräys avataan kirkoissa. Yhteisvastuukeräyksen teema on tänä vuonna ”Vastuullinen vanhemmuus”. Vastuuseen kuuluu sekin, että saattelemme lapsia kirkkoon, messuun ja annamme heille mahdollisuuden kokea jotakin pyhää.

Kirkko on paikka, jossa voimme hoitaa sieluamme. Vastuullista vanhemmuutta on tunnistaa, että myös lapsella on sielu, jolla on oikeus pelastuksen vastaanottamiseen ja kokemiseen.

Kirjoittaja on Kärkölän kappeliseurakunnan kappalainen.

Katja-Margit Takatalo

Jaa artikkeli