Hyvä paimen

Kaikenlaisille isille ja heidän supersankareilleen

Sinulle, joka vietät ensimmäistä kertaa isänpäivää, minulla on vain yksi neuvo. Sain sen isyyteni alkupäivinä Kuopiossa parisenkymmentä vuotta sitten. Esikoistamme tutkinut lastenlääkäri, isä itsekin, totesi kaiken olevan kunnossa ja sanoi: ”Tuossa vaiheessa ne ovat vielä helppoja. Vähän ajan päästä ne sanovat: ’Isi, tarttisin rahaa’”.

Isyydestä on kirjoitettu paljon. Vinkkejä voit ottaa, mutta on vapauttavaa, että jokaisen on löydettävä oma tapansa olla isä. Vuoden parhaita isiä meistä ei monestakaan tule, mutta ei se ole tarpeenkaan.

Omalla polullani kolmen lapsen isänä löytöni ovat tiivistyneet kahteen asiaan: katseeseen ja kosketukseen.

Kun sinulle ensimmäistä kertaa kajahtaa leikkipuistossa pienen supersankarisi huuto: ”Isi, kato mua”, olet isyyden ytimessä. Jos voit, unohda tuossa hetkessä kaikki muu, mennyt ja tuleva. Isän katse, joka välittää supersankarillesi ihailua ja iloa tulee kantamaan häntä läpi elämän. Jos voit, katso omaa lastasi samalla tavalla myöhemminkin. Vuosien päästäkin, kun ovat paukkuvat, kirosanat lentelevät ja kaikki on vain tyhmää. Silloin, kun lapsesi aikuisuuden portaille etsii omaa tietänsä maailmassa, joka on paljon monimutkaisempi, kun sinun maailmasi oli.

Jos kuulut kanssani joukkoon, joka vierastaa ”kaikenmaailman jaksuhaleja”, ehkä pieni ja hento ote riittää. Kosketus lapsesi olkapäällä, kun elämän kolhuja, sisäisiä tai ulkoisia, on tullut. Isä on tässä ja yhdessä tästäkin selvitään.

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä” (Luukas 15:20). Näin Jeesus kuvaa isää, joka ottaa kadoksissa olleen poikansa iloiten vastaan. Isää, jonka nimi kirjoitetaan isolla iillä. Samaa iloa tuo Isä tuntee tänään sinusta ja minusta. Olinpa sitten ihan tavallinen tai tavaton isä, konkari tai uusi, vasen tai oikea isä. Sinä riität.

Isä, elämä kantaa sinuakin!

Kirjoittaja on Heinolan seurakunnan kirkkoherra.

Janne Hatakka

Jaa artikkeli